Virkojen perustaminen sosiaali- ja terveystoimialalle
Virkojen perustaminen sosiaali- ja terveystoimialalle
Päätös
Kaupunginhallitus perusti liitteen 1 mukaiset sosiaali- ja terveystoimialan virat 1.4.2018 alkaen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan. Kuntalain 11 luvun 87 § mukaan virka perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa.
Sosiaali- ja terveystoimialalle esitetään perustettavaksi yhteensä 32 virkaa, joille on määräraha vuoden 2018 talousarviossa. Sosiaali- ja terveyslautakunta on 19.12.2017 hyväksynyt esitettävien virkojen rahoituksen hyväksyessään sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 käyttösuunnitelman.
Terveys- ja päihdepalveluiden palvelukokonaisuuteen esitetään perustettavaksi yhdeksän terveyskeskuslääkärin virkaa. Viidellä terveyskeskuslääkärin viralla vahvistetaan kouluterveydenhuoltoa ja neljällä terveyskeskuslääkärin viralla parannetaan terveysasemien kiireettömän hoidon saatavuutta. Lääkäreillä virkasuhdetta edellyttäviä tehtäviä ovat mm. potilaan tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen.
Perhe- ja sosiaalipalvelut palvelukokonaisuuteen esitetään perustettavaksi yhteensä 22 virkaa.
Näistä johtavan sosiaalityöntekijän virka ja 19 sosiaalityöntekijän virkaa on tarkoitus kohdentaa paljon palveluja tarvitsevien lapsiperheiden ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalityön saatavuuden parantamiseen. Sosiaalityöntekijöillä virkasuhdetta edellyttäviä tehtäviä ovat sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaiset yksilöhuollon päätökset, lastensuojelun asiakkuudesta päättäminen ja päätöksenteko erityistä tukea tarvitsevan lapsen vastuusosiaalityöntekijänä.
Kahden lastenvalvojan viran tehtävät sisältävät julkisen vallan käyttöä mm. vahvistettaessa täytäntöönpanokelpoisia sopimuksia ja selvitettäessä lapsen isyyttä.
Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut palvelukokonaisuuteen esitetään perustettavaksi yksi sosiaaliohjaajan virka ruotsinkieliseen asiakasohjaukseen. Sosiaaliohjaajan tehtävä edellyttää virkasuhdetta, koska hän tekee asiakkaiden palvelutarpeiden arviointia ja päättää asiakasmaksuista.
Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle. Henkilöstöjohtaja on päättänyt perustettavaksi esitettävien virkojen tehtäväkohtaisesta palkasta tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella.
Päätös tullut nähtäväksi 27.03.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Torres Sari, henkilöstöasiantuntija, puhelin: 09 310 24109
Inkeri Rehtilä, työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 70262