Oikaisuvaatimus rehtorin virkaan ottamisesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-002789
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 58 §

Oikaisuvaatimus rehtorin virkaan ottamisesta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kuntalain 134 §:n nojalla hylätä ********** 22.2.2018 tekemän oikaisuvaatimuksen, jonka hän on tehnyt perusopetusjohtajan 2.2.2018 (§ 5) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Käsittely

Vastaehdotus:
Pia Kopra: Vastaehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää ottaa Töölön ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0036) toistaiseksi kasvatustieteen maisteri Janne Autisen. Virantoimitus alkaa 8.3.2018. Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika.
Perustelut:
Janne Autisella on rehtorikokemusta kahdesta eri koulusta yhteensä lähes vuosi ja neljä kuukautta ja hänellä on tuoreempaa ja pidempää rehtorin tehtävässä hankittua johtamiskokemusta. Paula Luopio-Lemetyisellä on aikaisempaa rehtorikokemusta yhteensä noin 10 kk. Janne Autisella on näyttöä onnistuneesta jaetusta johtajuudesta nimenomaan Töölön ala-asteelta.
Autisella on luokanopettajan tutkinnon lisäksi erityisluokanopettajan tutkinto, joten hänellä on enemmän Töölön ala-asteen rehtorin viranhoitoon soveltuvaa koulutusta. Janne Autisen vahvuus on erityisopetuksessa. Töölön ala-asteella toimivat alueen ainoat tuettu erityisluokka sekä alueellinen erityisluokka. Näiden erityisluokkien lapset osallistuvat myös koulun iltapäiväkerhojen toimintaan, jotka eivät ole pienryhmiä. Nopeasti kehittyvissä ongelmatilanteissa ulkopuolisena ammattihenkilönä Janne Autinen on merkittävä voimavara erityisopettajille ja iltapäiväkerhojen ohjaajille. Hänellä oli erityisluokanopettajan koulutus sekä yli kymmenen vuoden kokemus erityisluokanopettajan tehtävistä. Lisäksi Autisella on kokemusta psyykkisesti oirehtivien lasten kohtaamisesta tuetulla erityisluokalla.
Helsingin kaupungin opetussuunnitelman arvoperusta on lapsen edun ensisijaisuus. Kouluun, jossa on alueensa ainoat erityisluokat, on tarpeellista valita rehtoriksi henkilö, jolla on osaamista erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimimisesta.
Janne Autisella on vahvaa näyttöä siitä, miten hän osallistavalla ja rakentavalla johtamistavallaan on luonut hyvän yhteishengen henkilöstön keskuuteen.
Janne Autisen asioita on ruodittu julkisuudessa. Hän on joutunut epäedulliseen valoon tahtomattaan. Väitteet on pystyttävä perustelemaan faktoilla, näin ei ole tapahtunut.

Kannattaja: Abdirahim Mohamed

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää ottaa Töölön ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0036) toistaiseksi kasvatustieteen maisteri Janne Autisen. Virantoimitus alkaa 8.3.2018. Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika.
Perustelut:
Janne Autisella on rehtorikokemusta kahdesta eri koulusta yhteensä lähes vuosi ja neljä kuukautta ja hänellä on tuoreempaa ja pidempää rehtorin tehtävässä hankittua johtamiskokemusta. Paula Luopio-Lemetyisellä on aikaisempaa rehtorikokemusta yhteensä noin 10 kk. Janne Autisella on näyttöä onnistuneesta jaetusta johtajuudesta nimenomaan Töölön ala-asteelta.
Autisella on luokanopettajan tutkinnon lisäksi erityisluokanopettajan tutkinto, joten hänellä on enemmän Töölön ala-asteen rehtorin viranhoitoon soveltuvaa koulutusta. Janne Autisen vahvuus on erityisopetuksessa. Töölön ala-asteella toimivat alueen ainoat tuettu erityisluokka sekä alueellinen erityisluokka. Näiden erityisluokkien lapset osallistuvat myös koulun iltapäiväkerhojen toimintaan, jotka eivät ole pienryhmiä. Nopeasti kehittyvissä ongelmatilanteissa ulkopuolisena ammattihenkilönä Janne Autinen on merkittävä voimavara erityisopettajille ja iltapäiväkerhojen ohjaajille. Hänellä oli erityisluokanopettajan koulutus sekä yli kymmenen vuoden kokemus erityisluokanopettajan tehtävistä. Lisäksi Autisella on kokemusta psyykkisesti oirehtivien lasten kohtaamisesta tuetulla erityisluokalla.
Helsingin kaupungin opetussuunnitelman arvoperusta on lapsen edun ensisijaisuus. Kouluun, jossa on alueensa ainoat erityisluokat, on tarpeellista valita rehtoriksi henkilö, jolla on osaamista erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimimisesta.
Janne Autisella on vahvaa näyttöä siitä, miten hän osallistavalla ja rakentavalla johtamistavallaan on luonut hyvän yhteishengen henkilöstön keskuuteen.
Janne Autisen asioita on ruodittu julkisuudessa. Hän on joutunut epäedulliseen valoon tahtomattaan. Väitteet on pystyttävä perustelemaan faktoilla, näin ei ole tapahtunut.

Jaa-äänet: 11
Tarik Ahsanullah, Ted Apter, Fatim Diarra, Martina Harms-Aalto, Ville Jalovaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Petra Malin, Dani Niskanen, Pia Pakarinen, Kirsi Pihlaja

Ei-äänet: 2
Pia Kopra, Abdirahim Mohamed

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Pia Kopran vastaehdotuksen äänin 11–2.

Katso äänestystulos taulukkona

Pia Kopra ja Abdirahim Mohamed jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

********** on tehnyt oikaisuvaatimuksen perusopetusjohtajan 2.2.2018 (§ 5) tekemästä päätöksestä, jolla perusopetusjohtaja on ottanut Töölön ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan toistaiseksi 8.3.2018 lukien filosofian maisteri **********

Vs. perusopetusjohtaja on antanut asiasta lausunnon 13.3.2018.

Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on kunnan jäsen, oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegoineista 17.5.2017 tekemään päätökseen perustuen perusopetuksen rehtorin viranhaltijat ottaa perusopetusjohtaja.

Töölön ala-asteen kouluun sijoitettu rehtorin virka on tullut avoimeksi 1.8.2017. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi kaupungin verkkosivuilla www.helsinkirekry.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 3.11.2017. Hakuaika päättyi 20.11.2017. Töölön ala-asteen koulussa on noin 400 oppilasta. Koulussa on kaksikielistä opetusta (suomi-englanti).

Virkaan jätti 20.11.2017 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 21 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin 24.1.2018 viisi hakijaa. Kolme haastatteluun kutsuttua perui hakemuksensa 25.1.2018. Haastatellut hakijat 26.1.2018 olivat ********** Haastatteluihin osallistuivat perusopetusjohtaja Outi Salo, perusopetuksen aluepäällikkö Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö Hanna Välitalo, Töölön ala-asteen koulun johtokunnan puheenjohtaja Jari Kajas ja henkilöstösuunnittelija Virve Kemppi. Haastatelluista on tehty joulukuussa 2017 henkilöarvio, jonka suoritti Psycon Oy.

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että perusopetusjohtajan päätös kumotaan ja virkaan valitaan kasvatustieteen maisteri ********** joka oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan on ansioituneempi kuin virkaan valittu.

Vs. perusopetusjohtajan lausunnosta ilmenee mm. hakijoiden ansiovertailu johtajakokemuksen ja muiden valintaan vaikuttaneiden seikkojen osalta.

Molemmilla haastatelluilla on virassa vaadittava muodollinen kelpoisuus ja hakuilmoituksessa edellytettyä johtamiskokemusta sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Virkaan valitun johtajakokemus on pidempi kuin ********** jolla on monipuolista kokemusta erityisopetuksesta ja virkaan valitulla kielten opetuksesta. Rehtorin tehtävä on kuitenkin hallinnollinen tehtävä ja rehtori vastaa koulun pedagogisesta, hallinnollisesta ja henkilöstöjohtamisesta.

Virantäyttömenettelyssä noudatetaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Helsingin kaupungin osallisuusmallin mukainen kaupunkilaisten alueellinen vaikuttaminen ei näin ollen voi olla virkaan ottamisessa määräävänä tekijänä.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.

Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin.

Rehtorin kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 §:n mukaan. Rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus.

Säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa edellytettiin johtamiskokemusta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Esittelijä katsoo, että perusopetusjohtaja on valintaa tehdessään ottanut huomioon perustuslain mukaiset nimitysperusteet. Oikaisuvaatimuksessa ei ole ilmennyt sellaisia perusteita, joiden mukaan ********** olisi ansioituneempi ja soveltuvampi kyseiseen virkaan kuin valituksi tullut henkilö. Perusopetusjohtaja on valinnut taitavimman ja soveliaimman haettavana olleeseen virkaan.

Esittelijä katsoo, että oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että perusopetusjohtaja olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin, mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä.

Esittelijä esittää edellä lausuttuun ja vs. perusopetusjohtajan lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 10.04.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Aira Saarni, johtava lakimies, puhelin: 09 310 86748

aira.saarni@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus 23.2.2018
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Vs. perusopetusjohtajan lausunto, allekirjoitettu
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.