Osallistuminen EU:n 6Aika strategiasta rahoitettavan hankkeen Co-Created Health and Wellbeing (CoHeWe) toteuttamiseen
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 EU:n 6Aika strategiasta rahoitettavalle hankkeelle (CoHeWe)
Päätös
Vs. elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017–013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää Innovaatiot ja uudet kokeilut –yksikölle vuodelle 2018 enintään 12 350 euroa (projektinumero 10980010041801) hankkeen ”6Aika: Co-Created Health and Wellbeing (CoHeWe)” kuntaosuuden maksamiseksi Forum Virium Helsinki Oy:lle.
Päätöksen perustelut
Hankehakemuksen on kansliapäällikkö hyväksynyt 26.3.2018 § 79 (HEL 2018–002994) ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 17.9.2018 hankekoodilla A74215.
Helsingin osahankkeen toteuttajana toimii Forum Virium Helsinki Oy ja osahankkeen hyväksytty kustannusarvio on 429 144 euroa, josta tuen osuus on 287 525 euroa ja Helsingin kuntarahoitusosuus 141 619 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2020. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston Innovaatiot ja uudet kokeilut-yksikkö on mukana hankkeen ohjausryhmässä, seuraa hankkeen toteuttamista ja maksaa hankkeen kuntarahaosuuden erikseen sovitulla tavalla. Forum Virium Helsinki Oy:n tulee toimittaa raportti hankkeen hyväksytyistä kustannuksista ja tukiosuuksista Helsingin kaupungin elinkeino-osastolle viimeistään ennen vuoden 2020 maksuerän maksamista. Hankkeen loppuraportti tulee toimittaa Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolle.
Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain. Hankkeelle maksettava määräraha tulee kirjata avatulle projektirakenneosalle 10980010041801. Kaupunginkanslian elinkeino-osasto seuraa tiiviisti hankkeen toteutusta.
Vs. elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen (A74215) ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Päätös tullut nähtäväksi 25.10.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Anna Lehtovaara, suunnittelija, puhelin: 09 310 36685