Valtuutettu Alviina Alametsän aloite Puistolan aseman viihtyisyyden lisäämisestä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003228
Asialla on uudempia käsittelyjä
23. / 314 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Alviina Alametsän ym. valtuustoaloitteesta Puistolan aseman viihtyisyyden parantamiseksi

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

On positiivista, että helsinkiläiset nuoret haluavat aktiivisesti vaikuttaa lähiympäristönsä viihtyisyyteen. Nuorten omassa vaikuttamisjärjestelmässä, Helsingin nuorisoneuvosto Ruudissa, 13-17 vuotiaat nuoret ovat vuonna 2017 äänestäneet aiheen ”asemat siistiksi” kaupungin tärkeimmäksi parannuskohteeksi. Aihe sai eniten kannatusta Puistolan peruskoululaisten keskuudessa. Puistolan nuoret kaipaavat asemalleen lisää turvallisuutta, viihtyisyyttä ja miellyttävää kulkua esimerkiksi Puistolan nuorisotalolle.

Puistolan asemanseutu kaipaa kunnostusta, ja alueelle on toteutettu parannustoimenpiteitä vuosien saatossa. Lähiörahaston rahoituksella parannettiin alikulkuja ja lisättiin polkupyöräpaikkoja. Suutarilan aluesuunnitelmassa vuosille 2008-2017 nousi esiin tarpeita paremmasta kunnossapidosta ja puutteiden korjaamisista viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi. Kunnostusta esitettiin muun muassa Tapulinaukiolle ja Maatullinaukiolle. Aukiot eivät ole kuitenkaan vielä edenneet toteutukseen. Seuraavan kerran Puistolan tilannetta ja merkittävämpiä kunnostuskohteita kartoitetaan yhdessä asukkaiden kanssa aluesuunnitelman päivityksen yhteydessä noin viiden vuoden kuluttua.

Kaupunkiympäristön toimialalla on mahdollisuus toteuttaa kevyitä, pienimuotoisia toimenpiteitä aseman ympäristössä ennen aluesuunnitelman päivittämistä yhdessä alueen nuorten ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelun kanssa. Viihtyisyyden parantamiseen voidaan vaikuttaa muun muassa valaistusta parantamalla sekä penkkejä ja kukkaistutuksia lisäämällä.

Puistolan alueella on käynnistymässä vuonna 2018 laajempi asemanseudun kaavamuutoshanke, jonka yhteydessä tarkastellaan alueen julkista tilaa. Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan periaatteet alueen täydennysrakentamiselle. Tarkempi asemakaavoitus käynnistyy arviolta vuonna 2020. Asemakaavoituksen yhteydessä suunnitellaan myös kaava-alueiden kadut ja puistot sekä laaditaan hankeohjelmat toteutusta varten. Kaavatyön yhteydessä tehdään aktiivista vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa.

Asema-alueen laitureita ja tunnelia hallinnoi Liikennevirasto ja kunnossapidosta vastaavat alueisännöitsijät. Aktiivinen yhteydenpito laituriympäristön parantamiseksi jatkuu Liikenneviraston suuntaan.

Helsingin uusi osallisuusmalli antaa entistä monipuolisempia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Asukkaat äänestävät osallistuvaan budjetointiin varatun rahan käytöstä heiltä kerättyjen ehdotusten pohjalta. Äänestysikäraja on 12 vuotta. Stadiluotsitoiminnan ja osallisuusrahaston kautta saattaisi myös löytyä ketteriä ja nopeita keinoja Puistolan ympäristön yhteiselle kehittämiselle yhdessä asukkaiden ja nuorten kanssa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Alviina Alametsä ja 17 muuta valtuutettua ovat tehneet 14.3.2018 seuraavan valtuustoaloitteen:

Nuoret kaipaavat Puistolan asemalle turvallisuutta, viihtyisyyttä ja miellyttävää kulkua esimerkiksi Puistolan nuorisotalolle. Aloitteessa edellytetään, että Helsingin kaupunki ryhtyy yhdessä alueen paikallistoimijoiden ja nuorten kanssa toimenpiteisiin Puistolan aseman seudun viihtyvyyden ja turvallisuuden kohentamiseksi.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia pyytää aloitteesta kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon kaupunginhallitukselle 15.6.2018 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Maija Lounamaa, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37085

maija.lounamaa@hel.fi