Osallistuminen Euroopan Unionin Urban Innovative Actions rahoitusohjelman hankehakuun hankkeella "HOPE"

HEL 2018-003362
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 81

Osallistuminen Euroopan Unionin Urban Innnovative Actions rahoitusohjelman hankehakuun hankkeella "HOPE"

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan Unionin Urban Innovative Actions (UIA) -ohjelman rahoitushakuun hankkeella ”Healthy Outdoor Premises for Everyone (HOPE)”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston kilpailukyky ja kansainväliset asiat -yksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten samalla, että mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen sen Helsingin osahankkeen kustannuksiin 1 200 000 euroa varaudutaan keskitetyn hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Määrärahalle saadaan EU-tukea yhteensä 960 000 euroa. Hanketoiminnan määrärahassa varaudutaan myös Forum Virium Helsinki Oy:n 100 000 euron maksuosuuteen.

Päätöksen perustelut

HOPE -hankkeen tavoitteena on kehittää ja kokeilla ilmanlaadun mittaamisen, seuraamisen ja parantamisen innovatiivisia keinoja Jätkäsaaren alueella. Jätkäsaari on nopeasti ja merkittävästi kehittyvä kaupungin osa, jonka monimuotoinen liikenne ja rakennustoiminta luovat haasteen hyvän ilmanlaadun ylläpitämiseksi. Tällaisia kehittyviä alueita syntyy paitsi Helsingissä niin myös muualla, mikä tekee haasteesta yhtä aluetta laajemman. Kehittyvät ja muuttuvat alueet luovat paitsi paineita myös mahdollisuuksia innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupunkialueiden hyvän ilmanlaadun saavuttaminen on eurooppalaisten kaupunkien haasteena. Edelläkävijäkaupungitkin raportoivat, että ilmanlaadun parantamisen osalta heillä on yhä haasteita ilmanlaadun analysoinnissa ja hallinnassa sekä kohdennettujen ratkaisujen löytämisessä juuri kullekin alueelle erityisten ilmanlaatuongelmien ratkaisemiseksi. Helsinki on jo tällä hetkellä yksi ilmanlaatutiedon johtomaita paitsi datan laadun niin myös sen saatavuuden puolesta. HOPE -hankkeessa tätä jo korkealla tasolla olevaa toimintaa viedään astetta pidemmälle ja kehitetään keinoja juuri edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi. Hanke tarjoaa siksi erinomaisia mahdollisuuksia suomalaisen osaamisen ja ratkaisujen viemiseksi muihin kaupunkeihin. Hankkeessa luodaan ilmanlaadun osalta myös keinoja asukkaiden osallistamiseksi yhteisten ratkaisujen etsimiseksi esimerkiksi osallistavan budjetoinnin avulla. Yritysten liiketoimintamahdollisuuksien ohella hanke tukee myös suomalaista ilmanlaatututkimusta ja parantaa paitsi asukkaiden osallisuusmahdollisuuksia yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi niin myös heidän elämänlaatuaan paremman ilmanlaadun kautta.

Hanketta hallinnoi Helsingin kaupunki ja partnereina ovat Forum Virium Helsinki Oy, Helsingin yliopisto, Vaisala, HSY ja lisäksi mahdollisesti joitakin muita organisaatioita. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 6 000 000 euroa, josta EU-tuen osuus on noin 4 800 000 euroa. Helsingin osahankkeen kustannukset ovat enintään 1 200 000 euroa, josta EU-tuen osuus on 960 000 euroa ja Helsingin kaupungin omarahoitusosuus 240 000 euroa. Keskitetystä hankemäärärahasta varaudutaan maksamaan myös Forum Virium Helsinki Oy:n omarahoitusosuutta enintään 100 000 euroa. Hanke toteutettaisiin vuosina 2018-2021.

Päätös tullut nähtäväksi 29.03.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Kalle Toivonen, Projektipäällikkö, puhelin: 09 310 36178

kalle.toivonen@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Ilkka Haahtela
maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 17 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.