Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokousajat vuonna 2019

HEL 2018-003373
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 375 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan julkinen kokous 17.12.2019 kaupungintalolla

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että lautakunnan kokous 17.12.2019 pidetään julkisena kokouksena.

Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti muuttaa 05.03.2019 § 103 tekemäänsä päätöstä siten, että 17.12.2019 kokous pidetään Töysänkatu 2 D:n sijaan Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla osoitteessa Pohjoisesplanadi 11 - 13, 00170 Helsinki. Tämän lisäksi kokous lähetetään suorana Helsinki-kanavalla.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuusto on 28.11.2018 (§ 387) hyväksynyt valtuutettu Petrus Pennasen toivomusponnen, jossa valtuusto pyytää selvittämään kaupunginkanslian mahdollisuudet lähettää kaikille muille lautakunnille paitsi tarkastuslautakunnalle kirje, jossa esitetään harkittavaksi, että vähintään yksi vuoden 2019 kokouksista pidettäisiin julkisena kokouksena ja tämän kokouksen esityslistan sisältö suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan siten, että kokouksessa ei olisi käsiteltävissä asioissa salassa pidettäviä asiakohtia tai tietoja, jolloin yleisön on mahdollista olla paikalla koko kokouksen ajan.

Kuntalain (410/2015) 101 §:n 3 ja 4 momenttien mukaan muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia vain, jos toimielin niin päättää eikä kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi. Yleisöllä on oltava mahdollisuus seurata toimielimen julkista kokousta myös siltä osin kuin kokoukseen osallistutaan sähköisesti.

Kaupunkistrategian (kaupunginvaltuusto 27.9.2017, 321 §) mukaan Helsingin toimintamalli perustuu mahdollisimman suureen avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta haluaa edistää kaupunkistrategian ja valtuuston hyväksymän Petrus Pennasen toivomusponnen mukaisesti päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja julkisuutta sekä kannustaa kaupunkilaisia osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Tästä syystä kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää kokouksensa tiistaina 17.12.2019 julkisena, ja mahdollistaa kaupunkilaisille kokouksen seuraamisen joko kaupungintalolla tai Helsinki-kanavalla. Kokouksessa käsitellään vain julkisia asioita. Kokouksen esityslista julkaistaan kaupungin nettisivuille osoitteeseen https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/lautakunnat-ja-johtokunnat/kasvatus-ja-koulutus-poyta… torstaina 12.12.2019 klo 16. Kokous on kasvatus- ja koulutuslautakunnan ensimmäinen julkinen kokous.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 05.03.2019 (§ 103) pitää kaikki syksyn 2019 kokouksensa osoitteessa Töysänkatu 2 D, 00510 Helsinki.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 05.03.2019 § 103

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokoontua syyskaudella 2019 tiistaisin kello 16.00 alkaen seuraavasti:

  • 13.8.2019
  • 27.8.2019
  • 24.9.2019
  • 22.10.2019
  • 12.11.2019
  • 3.12.2019
  • 17.12.2019

Kokoukset pidetään osoitteessa Töysänkatu 2 D, 00510 Helsinki.

09.10.2018 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Jaana Lax, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 55728

jaana.lax@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Jaana Lax, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 55728

jaana.lax@hel.fi