Maankäytön suunnitteluprosessin revisiointi -projekti, kaupunkiympäristön toimiala

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003546
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 11

Maankäytön suunnitteluprosessin revisiointi -projekti, kaupunkiympäristön toimiala

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti, että kaupunkiympäristön toimiala osallistuu Aalto-yliopiston ”Maankäytön suunnitteluprosessien revisiointi” -projektin kustannuksiin 20 000 eurolla (arvonlisäverollinen hinta 24 800 euroa) edellyttäen, että Aalto-yliopisto saa projektille myönteisen KIRA-digi-tukipäätöksen ympäristöministeriöltä.

Kustannukset maksetaan kirjanpidon tililtä 434100, sisäinen tilaus 2880000001 (Toimialan johto).

Sopijapuolia sitova sopimus syntyy, kun tilaus on tehty.

Päätöksen perustelut

Maankäytön suunnitteluprosessien revisiointi -projektin päätavoitteena on kehittää maankäytön suunnittelun tiedonhallintaa ja sen kautta itse suunnitteluprosesseja. Projektista vastaa Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitos. Projektin ensisijainen tulos on yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa kehitetty ohjelmisto, jolla kaavakarttojen ja selostusten tuottamisen prosessia tallennetaan. Projektin kehitystyötä ohjataan Aalto-yliopistolla tapahtuvalla tutkimuksella vuoden 2018 aikana osana Otso Heleniuksen väitöskirjatyötä. Kehitystyöllä tarkoitetaan testauksen mahdollistavan työkalun luomista.

Aalto-yliopisto hakee projektille ympäristöministeriöltä KIRA-digi-rahoitusta kuudennen hakukierroksen puitteissa. Työn kokonaiskustannus on 80 000 euroa (alv. 0 %). Suunnitellut rahoitusosuudet ovat Helsinki 25 %, KIRA-digi 40 % ja Aalto-yliopisto 35 %. Helsingin maksuosuus on enintään 20 000 euroa (alv. 0 %).

”Maankäytön suunnitteluprosessien revisiointi” -projekti tähtää tiiviiseen yhteistyöhön ”Helsingin asemakaavan digitalisointi” -hankkeen ja ”Asemakaavan tietojenhallinta” –hankkeen kanssa. Tavoitteena on kaikissa projekteissa tapahtuvan kehitystyön tiivis integraatio sekä tulosten ristikkäinen hyödynnettävyys.

Päätös tullut nähtäväksi 11.04.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Arja Kasanen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37400

arja.kasanen@hel.fi

Päättäjä

Mikko Aho
kaupunkiympäristön toimialajohtaja