Vahingonkorvaus, henkilövahinko 18.2.2018, Lutherinkatu

HEL 2018-003552
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 130
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen

Yksikön päällikkö

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut 28.2.2018 noin kello 20 jäisellä ja lumisella hiekoittamattomalla suojatiellä Lutherinkadulla. Hakija on esittänyt kaupungille vielä yksilöimättömän korvausvaatimuksen liukastumisesta hänelle aiheutuneista kuluista.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet.

Kunnossapitolaki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan.

Lutherinkatu kuuluu hoitoluokkaan III, joilta poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää niin, että riittävä kulkukelpoisuus säilyy. III luokan ajoradan aurauksen lähtökynnys on 7 cm lunta. Liukkaus torjutaan III luokan ajoradoilta I ja II luokan katujen jälkeen. Toimenpideaika arkisin on 3 vuorokautta. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.

Ilmatieteen laitoksen Kaisaniemen säämittausasemalla tehtyjen mittauksien mukaan vahinkopäivänä sekä useana sitä edeltävänä päivänä on vallinnut melko kireä pakkassää. Vahinkopäivänä kello 20 lämpötila on ollut -13,5°C. Lumensyvyys on vahinkopäivänä ollut 21 cm, samoin kuin vahinkoa edeltäneenä päivänä. Sateita ei ole ollut.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on tehty viimeisin hiekoitus ennen vahinkotapahtumaa samana päivänä kello 10 aamulla. Paikka on hiekoitettu myös vahinkoa edeltäneenä päivänä kello 10. Auraukselle ei ole ollut tarvetta. Lunta on alueella satanut viimeksi ennen vahinkoa 16.2.2018, mutta tämä sade oli niin vähäistä, että lumikertymä ei kasvanut.

Ajoratoja ei hiekoiteta kuin suojateiden kohdilta. Aamulla tehty hiekoitus on iltaan mennessä varmasti kulkeutunut osittain pois suojatieltä liikenteen mukana. Jalankulkijan tulee käyttää riittävää varovaisuutta ylittäessään talvella suojateitä.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää jonkinlaista laiminlyöntiä. Lisäksi laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä tulee olla syy-yhteys.

Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuuli Juntti, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö