Aleksanterinkatu 9:n tontinosan myynti

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003806
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 23

Aleksanterinkatu 9:n tontinosan myynti

Yksikön päällikkö

Päätös

A

Kaupunkiympäristötoimialan tontit -yksikön päällikkö päätti myydä NPF Kluuvi Oy:lle, (1895533-1), 2 700:n euron kauppahinnalla noin 12 m² -suuruisen kiinteistön 91-2-36-6 liitteenä nro 1 olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti ehdolla, että kauppakirja on allekirjoitettava viimeistään 30.6.2018.

B

Kaupunkiympäristötoimialan tontit -yksikön päällikkö päätti oikeuttaa hallinto- ja tukipalveluiden kiinteistölakimiehen allekirjoittamaan edellä mainitun sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Päätöksen perustelut

Lähtötilanne myyntiin ja maanomistajan toimittama ostopyyntö

Maanomistaja on pyytänyt kaupunkia luovuttamaan kaupungin omistaman vähäisemmän tontinosan Helsingissä, Kluuvin kaupunginosassa, korttelissa 36 sijaitsevaan tonttiin nro 23. Maanomistajalla on hankintaan kiinteistönmuodostamislain 62 §:n mukainen oikeus arvokkaimman tontinosan omistajana.

Asemakaava ja rekisteritiedot

Kaupan kohteena olevan kiinteistö kuuluu kokonaisuudessaan 6.3.2018 toimitetussa tonttijaossa määritettyyn tonttiin 23 korttelissa 36. Tontin kokonaispinta-ala on n. 5013 m².

Tontin rakennusoikeudeksi on määritelty yhteensä 23 640 k-m², josta liike- ja toimistotilalle on varattu 20440 k-m² ja maanalaiselle liiketilalle 2 000 k-m². Lisäksi kauppakeskuksen sisäiselle yleiselle jalankulkualueelle on varattu 1 200 k-m2.

Kaupungin omistaman, kaupan kohteena olevan tontinosan pinta-ala on noin 12 m². Tontinosan kiinteistöön ei kiinteistörekisteriotteen mukaan kohdistu rasitteita. Kiinteistön eteläreunassa on tietojemme mukaan kaapeli, joka on todennäköisesti poistunut käytöstä.

Tontinosan hinnoittelu

Asemakaavan muutos (11922), jolla kaupan kohde osoitettiin osaksi yllämainittua tonttia 2-36-23 ei lisännyt tontin rakennusoikeuden määrää.

Kaupan kohde myydään siten voimassa olevan katumaan hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti (Kiinteistölautakunta 2016-03-23) ns. väljyyden hinnalla, joka Kluuvin kaupunginosassa on 225 €/ m².

Kiinteistön myyntihinnaksi esitetään siten 12 m² x 225 €/m² = 2 700 €, jonka ostaja on hyväksynyt. Päätös on neuvottelutuloksen mukainen.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunta päätti siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 6 kohdan toimivaltaa myydä tai vaihdossa luovuttaa kiinteistöjä tai rakennuksia tontit-yksikön päällikölle seuraavasti:

Tontit-yksikön päällikkö voi päättää myydä tai vaihdossa luovuttaa kiinteistöjä tai rakennuksia kokonaisarvon ollessa enintään 500 000 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 18.04.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Antti Laitakari, maankäyttöinsinööri, puhelin: 09 310 20883

antti.laitakari@hel.fi

Päättäjä

Esko Patrikainen
yksikön päällikkö