Yhteistyösopimus maa-ainesten käsittelystä HSY:n kanssa
Yhteistyösopimus maa-ainesten käsittelystä HSY:n kanssa
Päätös
Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa yhteistyösopimuksen (horisontaalinen yhteistyö) pilaantuneiden ja muiden käsittelyä edellyttävien maa-ainesten vastaanotosta, käsittelystä, hyödyntämisestä ja loppusijoituksesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymän (HSY) kanssa.
HSY laskuttaa palveluistaan voimassa olevan hinnaston perusteella. Vuosittaiset kustannukset ovat riippuvaisia HSY:lle toimitettavan maa-aineksen määrästä. Kumpikaan osapuoli ei sitoudu toimittamaan tai vastaanottamaan maa-aineksia.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungilla on halu tehostaa maa-ainesten kierrätys- sekä vastaanottotoimintaa nykyisestään. Kaupungin rakentamishankkeissa syntyy vuosittain runsaasti maa-aineksia, joiden käsittelyä voidaan vielä tehostaa. Samalla käsittelytoiminnan tehostaminen toisi kustannussäästöjä sekä säästää luonnonvaroja. HSY:llä on Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa mahdollisuus käsitellä maa-aineksia olemassa olevan kapasiteettinsa puitteissa.
Sopimus perustuu horisontaaliseen yhteistyöhön, jonka soveltuvuus menettelyyn on selvitetty Helsingin kaupungin oikeuspalveluiden toimesta. Tämä sopimus täydentää kaupungin maa-ainesten kierrätystoimintaa.
Päätös tullut nähtäväksi 24.04.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Juha Sorvali, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 70834