Pyöräpysäköintijärjestelyt kantakaupungin alueella

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-004064
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 57

Pyöräpysäköintijärjestelyt kantakaupungin alueella

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pyöräpysäköintijärjestelyt Annankadulla, Apollonkadulla, Pieni Roobertinkadulla, Liisankadulla ja Perämiehenkadulla piirustuksen 6837 mukaisesti.

Kustannusennuste

RYA 33 000 €

Päätöksen perustelut

Pyöräpysäköintipaikoilla parannetaan pyöräliikenteen olosuhteita, lisätään pyöräilyn houkuttelevuutta ja vähennetään jalkakäytävälle pysäköinnistä aiheutuvia haittoja. Osassa tämän päätöksen mukaisissa paikoissa on ollut tilapäisiä designpyörätelineitä, joista kokemukset ovat olleet myönteisiä ja siksi pyöräpysäköintipaikkoja muutetaan pysyviksi. Pyöräpysäköinnin järjestämisen johdosta neljä autoille varattua pysäköintipaikkaa korvataan noin 40 pyöräpysäköintipaikalla. 10 pyöräpysäköintipaikkaa sijoittuu alueelle, jossa on aiemmin ollut pysäyttämiskielto. Pyöräpysäköintipaikkojen sijoittelussa on otettu huomioon asukkailta ja yrittäjiltä tulleita palautteita. Pyöräteline asennetaan kaupungin katualueelle ja se tulee yleiseen käyttöön. Pyöräteline on kadun kaluste, joka rakenteensa avulla erottuu selvästi autoille tarkoitetuista pysäköintipaikoista. Rakenteen johdosta kyseisiä pyörien pysäköintipaikkoja ei osoiteta erikseen liikennemerkillä. Telinettä ei sijoiteta ajosuunnassa viittä metriä lähemmäs suojatietä.

Päätös tullut nähtäväksi 02.07.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Ilari Heiska, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37220

ilari.heiska@hel.fi

Darius Colin, puhelin: 3589310

darius.colin@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö