Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-004193
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 380 §

Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön toimialan vuoden 2018 toisen talousarvion toteutumisennusteen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli talouspäällikkö Leena Sutela. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvion 2018 noudattamisohjeiden mukaan toimialojen on annettava lautakunnille talousarvion toteutumisennuste, joka laaditaan neljä kertaa vuodessa. Toteutumisennuste on laadittu talousarviokohdittain. Talousarvion toteutumisennusteen ensisijainen vertailuperusta on lautakunnan vuodeksi 2018 vahvistama toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti.

Kaupunkiympäristön toimialan käyttötalous jakautuu kolmeen osaan:

1) kaupunkirakenne TA- kohta 31001 (brutto)

2) rakennukset TA-kohta 31002 (netto)

3) asuntotuotanto TA-kohta 31003 (netto)

Talousarviokohdan 31001 lautakuntaan nähden sitovana on käyttötalouden menot. Talousarviokohdissa 31002 ja 31003 lautakuntaan nähden sitovana on toimintakate.

Kunta-alan työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä saavutettu neuvottelutulos tulee kasvattamaan henkilöstökustannuksia 1,25% alkaen 1.5.2018. Vuositasolla korotuksen vaikutus on toimialalla 0,8 milj. euroa. 1.1.2019 maksettava kertaerä kirjataan vuoden 2018 kuluksi, kertaerän vaikutus toimialalla on noin 0,7 milj. euroa. Korotus ja kertaerä eivät olleet tiedossa vuoden 2018 budjetin laadintavaiheessa.

Käyttötalous

31001 Kaupunkirakenne

Kaupunkirakenteen toisen ennusteen mukaan käyttötalouden tulotavoitteen 457,4 milj. euroa ennustetaan ylittyvän 13,7 milj. euroa ennusteen ollessa näin ollen 471,1 milj. euroa. Ylitys johtuu ennakoitua suuremmista maanmyyntituloista sekä rakennusvalvonnan tuloista. Käyttötalouden menojen 185,7 milj. euroa ennustetaan toteutuvan tulosbudjetin mukaisesti.

Kirjanpitokäytännön muutoksesta johtuen rakennusten myynneistä koituvat tappiot ja maaomaisuuden vastikkeettomista vaihtokaupoista korvauksena saadut maankäyttösopimukset kirjataan ostoksi käyttömenopuolelle. Kesäkuun loppuun mennessä yllämainittuja menoja on kirjattu noin 0,74 milj. euroa, mikä sisältää vastikkeettomasta vaihtokaupasta menoja 0,5 milj. euroa ja rakennuksen myynnistä menoja 0,24 milj. euroa.

Kyseisistä kirjauksista aiheutuvia menoja vuositasolla on vaikea ennakoida eikä niihin voida varautua tulosbudjetissa. Kirjauksista aiheutuvat ylimääräiset kulut anotaan vuoden lopussa ylitysoikeutena summan tarkennuttua.

Ilman yllämainittuja kirjauksia Kaupunkirakenteen käyttömenojen ennustetaan tässä vaiheessa riittävän.

* 1000 EUROA Tubu 2018 Ennuste 2/2018
     
TULOT YHTEENSÄ 457 400 € 471 147 €
MENOT YHTEENSÄ 185 692 € 185 692 €
TOIMINTAKATE 271 708 € 285 456 €
POISTOT 92 000 € 93 327 €
TULOS 179 708 € 192 129 €
TUOTTOTAVOITE 0 € 0 €
YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 179 708 € 192 129 €

 

*) Käyttömenoennuste ei sisällä myyntitappiokirjauksia.

31002 Rakennukset

Rakennukset talousarviokohdan toisen ennusteen mukaan tulosbudjetissa asetettu sitova toimintakatetavoite 236 milj. euroa saavutetaan.

* 1000 EUROA Tubu 2018 Ennuste 2/2018
     
TULOT YHTEENSÄ 512 094 €            509 599 €
MENOT YHTEENSÄ 276 095 €            273 600 €
TOIMINTAKATE 235 999 €             235 999 €
POISTOT 160 000 €             160 000 €
TULOS   75 999 €                75 999 €
TUOTTOTAVOITE             0 €                          0 €
YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ   75 999 €                75 999 €

 

31003 Asuntotuotanto

Asuntotuotannon talousarviokohdan toisen ennusteen mukaan tulosbudjetissa asetettu sitova toimintakate 3,7 milj. euroa saavutetaan.

* 1000 EUROA                 Tubu 2018           Ennuste 2/2018
TULOT YHTEENSÄ 23 200 € 23 200 €
MENOT YHTEENSÄ 19 466 € 19 466 €
TOIMINTAKATE 3 734 € 3 734 €
POISTOT 45 € 45 €
TULOS 3 689 € 3 689 €
TUOTTOTAVOITE 0 € 0 €
YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 3 689 € 3 689 €

 

Kaupunkiympäristön käyttötalouden ennustetaulukot on esitetty liitteessä 1.

30101 Avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen

Avustuksiin käytettävissä oleva määräraha 1,8 milj. euroa ylitysoikeuksineen ennustetaan käytettävän kokonaan. Vuonna 2019 tulee ennusteen mukaan valmistumaan yli 60 hissiä. Lisäksi jälkiasennettavien hissien kokonaismäärää kasvattavat vuodelta 2017 siirtyvät hankkeet yhteensä 7 hissiä.

31004 HSL‐ ja HSY‐kuntayhtymien maksuosuudet

Maksuosuuksien ennustetaan toteutuvan tulosbudjetin mukaan
198,05 milj. euroa.

31006 Tuki HKL liikelaitokselle

Tuen ennustetaan toteutuvan tulosbudjetin mukaan 21,58 milj. euroa.

Investoinnit, tulot

Tasearvon mukaisen investointitulotavoitteen 10,8 milj. euroa ennustetaan saavutettavan.

Talousarviossa on kiinteää omaisuutta arvioitu myytävän 100 milj. eurolla vuonna 2018. Kesäkuun loppuun mennessä on tehty 26 kauppaa, joiden kauppahinnat yhteensä ovat 53 milj. euroa, eli noin puolet tavoitteesta. Noin 80 % vuoden 2018 kauppahintakertymästä muodostuu Jätkäsaaren ja Hietalahden Telakkarannan asuntotonttien myynneistä. Muita merkittävämpiä maanmyyntituloja tuovia kauppoja on vireillä Kalasatamassa ja keskustassa. Maanmyynneistä arvioidaan saatavan vuonna 2018 noin 130 milj. euroa.

Talousarviossa arvioidaan myytävän kaupungin ydintoiminnan kannalta tarpeettomia rakennuksia ja osaketiloja 20 milj. eurolla. Rakennusten ja osakkeiden myynnistä arvioidaan toteutuvan noin 10 milj. euroa. Merkittävin myyntitulo saadaan Kansakoulukadun kiinteistön myynnistä noin 7,7 milj. euroa.

Investoinnit, menot

Kaupunkiympäristölautakunnan käyttöön osoitetusta investointimäärärahoista 391,3 milj. euroa ylitysoikeuksineen ennustetaan käytettävän noin 345,4 milj. euroa.

Kaupunkiympäristön investointien osavuosikatsaus on esitetty liitteessä 2 ja investointien ennusteen yhteenvetotaulukko liitteessä 3.

Sitovien ja muiden toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

31001 Kaupunkirakenne

Asuntotonttien luovutusta koskeva sitova tavoite on 380 000 k-m2. Kesäkuun loppuun mennessä on luovutettu asuinrakennusoikeutta yhteensä noin 168 000 k-m2, josta 135 000 k-m2 vuokraamalla ja 33 000 k-m2 myymällä. Sitovasta tavoitteesta on saavutettu noin 44 %. Tavoitteen toteutumiseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä, joten tällä hetkellä sen ei ennusteta toteutuvan. Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi kaikkien asuntotuotantoprosessiin liittyvien palveluiden onnistumista. Rakennusalan ja asuntomarkkinoiden noususuhdanne vaikeuttaa säännellyn asuntotuotannon käynnistymistä ja tontinluovutusta, koska nousevat urakkahinnat monesti ylittävät asetetut enimmäiskustannukset ja urakoitsijoiden tarjoushalukkuus on selvästi laskenut, jopa niin, ettei tarjouksia välillä edes saada.

Asuntotuotantoon arvioidaan luovutettavan rakennusoikeutta noin 300 000 kerrosneliömetriä.

Muiden sitovien toiminnallisten tavoitteiden ennustetaan toteutuvan.

31002 Rakennukset

Sitovien toiminnallisen tavoitteiden ennustetaan toteutuvan.

31003 Asuntotuotanto

Sitovien toiminnallisen tavoitteiden ennustetaan toteutuvan.

Kaupunkiympäristön sitovat toiminnalliset tavoitteet sekä muut
toiminnalliset tavoitteet on esitetty liitteessä 4.

Kaupunkistrategian toimenpideohjelman toteutuminen

Strategiaohjelman tavoitteiden pohjalta laadittu toimenpideohjelma on toteutumassa hyvin, liite 9.

Määrälliset tavoitteet

Määrällisten tavoitteiden toteutuminen on esitetty liitteissä 5, 6 ja 7

Palvelujen osavuosikatsaukset

Palvelujen osavuosikatsaukset on esitetty liitteessä 8.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.08.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 36637

pekka.tirkkonen@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.