Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokoukset 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-004447
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 50 §

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) kevätyhtymäkokous

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Konsernijaosto päätti kehottaa vs. kaupunginsihteeri Timo Lindéniä edustamaan Helsingin kaupunkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän kevätyhtymäkokouksessa 29.5.2019 klo 11.00.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa yhtymäkokousedustajaa

1. ehdottamaan, että yhtymäkokous merkitsee seuraavan tarkastuslautakunnan ehdotuksen tiedoksi:

a) tarkastuslautakunta allekirjoitti arviointikertomuksen ja päätti luovuttaa sen yhtymäkokoukselle.

2. kannattamaan tarkastuslautakunnan ehdotusta, että yhtymäkokous päättää merkitä 17.4.2018 allekirjoitetun tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2017 tiedoksi sekä yhtymäkokous päättää vahvistaa vuoden 2017 tilinpäätöksen ja myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilivuodelta 2017.

3. ehdottamaan, että yhtymäkokous merkitsee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi ja lähettää sen toimenpiteitä varten HSL:n hallitukselle.

4. ehdottamaan, että yhtymäkokous kehottaa hallitusta antamaan selvityksen vuoden 2017 aikana toimenpiteistä, joihin arviointikertomuksen johdosta on ryhdytty.

5. ehdottamaan, että yhtymäkokous kehottaa tarkastuslautakuntaa jatkossa tuomaan arviointikertomuksen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi yhdessä hallituksen arviointikertomuksesta antaman lausunnon kanssa.

6. kannattamaan hallituksen esitystä, että tilikauden alijäämä 2 506 931,80 euroa kirjataan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

7. kannattamaan hallituksen esitystä, että

a) peruspääomalle ei makseta korkoa vuodelta 2017

b) kuntakohtaisesta kumulatiivisesta ylijäämästä ei makseta jäsenkunnille korkoa vuodelta 2017 laskentakorkona käytettävän tilinpäätösvuoden ensimmäisen pankkipäivän 12 kk:n euriborkoron oltua negatiivinen

8. merkitsemään tiedoksi hallituksen selvityksen pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymien omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta vuonna 2017.

9. kannattamaan hallituksen esitystä, että Jaana Pelkoselle myönnetään ero hallituksen jäsenen tehtävästä kuntalain 70 §:n perusteella sekä esittämään, että Jaana Pelkosen tilalle valitaan Iida Haglund hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

10. kannattamaan hallituksen esitystä uusien sidonnaisuusilmoitusten hyväksymisestä, julkaisemisesta HSL:n internetsivuilla ja viemistä muiden ilmoitusten mukana yhtymäkokoukselle tiedoksi.

Lisäksi konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupungin yhtymäkokousedustajan harkintansa mukaan hyväksymään muiden jäsenkuntien toimesta yhtymäkokouksen hyväksyttäväksi mahdollisesti esittämät asiat.

Käsittely

Esteelliset: Hannu Oskala

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 29.5.2018. Yhtymäkokouksessa käsitellään tarkastuslautakunnan arviointikertomus, vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen, koron maksaminen HSL:n peruspääomalle sekä kuntakohtaiselle ylijäämälle ja koron periminen kuntakohtaisesta alijäämästä vuodelta 2017. Lisäksi yhtymäkokouksessa käsitellään selvitys pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymien omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta.

HSL:n yhtymäkokouksen esityslista on liitteenä 1. Ääniluettelo, tilinpäätös, henkilöstöraportti, tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja selvitys omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta ovat liitteinä 2-6.

HSL:n toimintatulot olivat yhteensä 657,2 milj. euroa, joka on 14,5 milj. euroa (2,2 % yli talousarvion (TA 642,7 milj. euroa). Lipputulojen osuus toimintatuloista kasvoi 2,8 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Lipputulot 357,7 milj. euroa ylittivät talousarvion 14,1 milj. eurolla (4,1 %). Lipputulot kasvoivat edellisestä vuodesta 7,9 %. Talousarvion lipunmyyntiennuste perustui keskimäärin 1,5 % matkustajamäärän kasvuarvioon, kun toteutunut matkustajamäärien kasvu oli 2,0 %.

Toimintamenot olivat 648,1 milj. euroa, joka on 29,7 milj. euroa (4,4 %) alle talousarvion. Toimintakulujen alituksesta 21,4 milj. euroa johtui länsimetron käyttöönoton aikataulun siirtymisestä loppuvuoteen ja sitä seuranneesta infrakustannusten laskutuksen siirtymästä. Toimintamenoista 95,6 % oli palvelujen ostomenoja.

Joukkoliikenteen operointimenot olivat 500,8 milj. euroa (77,3 % toimintakuluista). Säästöjä operointikustannuksissa kertyi 2,0 milj. euroa (0,4 %) talousarvioon verrattuna.

Investointimenot olivat 21,2 milj. euroa, joka on 11,6 milj. euroa alle talousarvion (35,3 %). Talousarvion alittuminen aiheutuu pääosin siirtyvistä lippu- ja informaatiojärjestelmän hankkeista.

Kuntaosuudet 281,9 milj. euroa olivat muutetun talousarvion mukaiset.

Yhtymäkokous kehotti 26.5.2015 HSL:n hallitusta ottamaan toiminnassaan ja talousarvion valmistelussa huomioon pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän 24.4.2015 hyväksymät omistajaohjauksen tavoitteet tälle valtuustokaudelle 2013-2016. Valtuustokautta pidennettiin 31.5.2017 saakka. Uusia omistajaohjauksen tavoitteita ei toistaiseksi ole asetettu, ja raportointi vuodelta 2017 perustuu em. yhtymäkokouksen päätökseen. Yhtymäkokous edellytti vuonna 2015, että HSL:n hallitus raportoi yhtymäkokoukselle omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta. Selvityksen mukaan omistajaohjauksen tavoitteet eivät kaikilta osin toteutuneet. Tuottavuuden kasvu oli 1,4 %, kun tavoite oli 1,5 %.

HSL:n hallituksen jäsen Jaana Pelkonen on pyytänyt eroa hallituksen jäsenen tehtävästä, ja hänen tilalleen on esitettävä valittavaksi uusi hallituksen jäsen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.05.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi