Modeo Oy:n hankintaoikaisuvaatimus koskien keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden hankintaa

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005348
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 160 §

Modeo Oy:n hankintaoikaisuvaatimus koskien keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden hankintaa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti hylätä Modeo Oy:n oikaisuvaatimuksen keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden hankintaa koskevasta kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksestä 19.6.2018, 143 §.

Lautakunta päätti lisäksi, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Puheenjohtaja Nasima Razmyarin poistuessa kokouksesta hetkeksi asiakohdan aikana klo 19:03-19:08, varapuheenjohtaja Arja Karhuvaara toimi puheenjohtajana. Puheenjohtaja Nasima Razmyar oli läsnä asian avauksen ja päätöksenteon aikana.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Taustasäännökset

Hankintalain (1397/2016) 133 §:n mukaan asianosainen voi vaatia hankintaoikaisua hankintaa koskevasta päätöksestä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 § 3 momentin mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta.

Hankintaoikaisuvaatimus

Keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden Toimisto- ja julkitilakalusteet -puitejärjestelyyn (H002-16 HEL 2016–009597) perustuvassa minikilpailutuksessa tarjouksen jättänyt Modeo Oy on esittänyt oikaisuvaatimuksen määräajassa. Oikaisuvaatimus kokonaisuudessaan on liitteenä. Modeo Oy ei ole hakenut asiassa käsittelylupaa markkinaoikeudesta.

Modeo Oy vaatii hankintayksikköä kumoamaan hankintapäätöksen ja suorittamaan tarjousten vertailun uudestaan. Hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetään, että tarjousten vertailun laatupisteytys on ollut syrjivää Modeo Oy:tä kohtaan ja suosivaa valituksi tullutta Isku Interior Oy:tä kohtaan. Modeo Oy:n vaatimuksen perustelut liittyvät tarjouspyynnön tuotteisiin tuolit TK ja TKK sekä pöydät PKO2, PKO3, PP, PP2, PKO4, PPM5, PPM6 ja PKO.

Vaatimuksen perusteluissa Modeo Oy esittää tuolien TK ja TKK osalta, että sen tarjoamien Arktis Tempo -tuolien ulkonäkö, mittasuhteet, materiaalit, tuotannollinen laatu ja toiminnallisuus ovat yhteneväisiä esimerkkituotteina kuvattujen ja valituksi tulleen toimijan tarjoamien Hela-tuolien kanssa ja että tuolit ovat ”lähestulkoon identtisiä”.

Pöytien PKO2, PKO3, PP, PP2, PKO4, PPM5 ja PPM6 osalta Modeo Oy esittää, että tuotteiden pintakäsittelyn pisteytys on ollut syrjivää Modeo Oy:tä kohtaan ja suosivaa valituksi tullutta Isku Interior Oy:tä kohtaan. Pöydän PKO osalta Modeo Oy kyseenalaistaa tarjoamansa tuotteen pisteytyksen kalusteen yleisvaikutelmasta sillä perusteella, ettei ”näe eroa Modeo Oy:n tarjoamassa pöydässä tarjouspyynnön vaatimuksiin nähden”.

Hankintamenettely

Hankinta toteutettiin Toimisto- ja julkitilakalusteet -puitejärjestelyn (H002-16 HEL 2016–009597) mukaisena minikilpailutuksena lähettämällä tarjouspyyntö kaikille viidelle (5) puitejärjestelyn Julkitilakalusteet-kohderyhmän (positiot 19–27) puitesopimustoimittajalle.

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaperusteena oli hankintalain 93 § 1 momentin mukaan paras hinta-laatusuhde siten, että laatutekijät muodostivat enintään 70 pistettä ja hintatekijät enintään 30 pistettä.

Määräaikaan mennessä saapui kolme (3) tarjousta: Isku Interior Oy, Modeo Oy ja Tavara Trading TTR Oy. Tavara Trading TTR Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastamisen yhteydessä Modeo Oy:tä pyydettiin täsmentämään kahden kalusteen tuote-esitteissä olleita tietoja. Isku Interior Oy ja Modeo Oy täyttivät tarjoajien soveltuvuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset ja niiden tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousvertailu suoritettiin kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetyn parhaan hinta-laatusuhteen perusteella. Tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti laatuvertailun suoritti Arkkitehtitoimisto ALA Oy yhdessä raadin kanssa. Muotoilullisen laadun arvioi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti ja arkkitehti. Muotoilullinen laatu koostui seuraavista vertailukokonaisuuksista: esteettinen, toiminnallinen, ergonominen ja tekninen laatu.

Laatutekijöinä arvioitiin tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatusti kalusteiden esteettistä yleisvaikutelmaa, mittasuhteita, materiaaleja, tuotannollista laatua sekä niiden toiminnallisuutta ja monikäyttöisyyttä. Kalusteille oli lisäksi tarjouspyynnössä asetettu yleisiä ja yhteisiä vaatimuksia.

Hankinnan kohteena olevat kalusteet pisteytettiin tarjouspyynnön mukaisesti kokonaisuutena. Pisteytys on suoritettu tarjouspyynnössä esitettyjen kriteerien mukaisesti ja tarjousvertailussa on kohdeltu tarjoajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Tuoleja TK ja TKK on hankinnan kohteen kalustekokonaisuudessa lukumäärältään eniten ja ne sijaitsevat rakennuksen keskeisimmissä tiloissa. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että tuolit noudattavat estetiikaltaan ja käytettävyydeltään puhtaasti rakennuksen linjoja. Modeo Oy:n tarjoamassa Arktis Tempo -tuolissa on useita olennaisia muotoilulliseen ja esteettiseen yleisvaikutelmaan, toiminnallisuuteen ja käytettävyyteen vaikuttavia eroja tarjouspyynnön esimerkkituotteeseen ja valituksi tulleen toimijan tarjoamaan Hela-tuoliin nähden, kuten tuolin jalkojen kulma lattiaan nähden, istuinosan kaarevuuden puuttuminen sekä liitosten toteutustapa.

Isku Interior Oy:n tarjoamien pöytien PKO2, PKO3, PP, PP2, PKO4, PPM5 ja PPM6 jalkarakenteen pintakäsittelyn ero tarjouspyynnön esimerkkituotteeseen nähden on otettu vertailussa asianmukaisesti huomioon ja se on vaikuttanut kalusteen materiaalipisteisiin niitä vähentävästi. Pintakäsittelyn ero pöytien jalkarakenteessa ei ole vähentänyt muiden kalusteen laatutekijöinä arvioitujen osa-alueiden pisteitä, koska sillä ei ole ollut vaikutusta kalusteen esteettiseen yleisvaikutelmaan, mittasuhteisiin, tuotannolliseen laatuun tai sen toiminnallisuuteen ja monikäyttöisyyteen. Modeo Oy:n tarjoaman PKO-pöydän pisteytys on suoritettu tarjouspyynnössä esitettyjen kriteerien mukaisesti, ja kaluste on vertailun mukaan esteettiseltä yleisvaikutelmaltaan ja mittasuhteiltaan sommittelun ja materiaalin käytön myötä raskas.

Hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta hankintayksikkö on hallintolain mukaisesti varannut valituksi tulleelle Isku Interior Oy:lle asianosaisena tilaisuuden lausua asiasta. Isku Interior Oy:n lausuma kokonaisuudessaan on liitteenä.

Johtopäätös

Hankintamenettelyssä ja päätöksenteossa on noudatettu hankintalain säännöksiä sekä tarjouspyyntöasiakirjojen ehtoja. Esiin ei ole noussut sellaista uutta tietoa, jonka johdosta hankintapäätöstä tulisi muuttaa oikaisuvaatimuksessa esitetysti.

Esitetty hankintaoikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa 19.6.2018 tehtyä hankintapäätöstä, ja on sen vuoksi hylättävä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19.06.2018 § 143

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 146 §

Sulje

Esittelijä

hallintojohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Anna-Maria Soininvaara, keskustakirjaston johtaja, puhelin: 09 310 85400

anna-maria.soininvaara@hel.fi

Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573

niina.lammi@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus hankintapäätökseen, 6.7.2018
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Isku Interior Oy lausunto Modeo Oyn Oikausuvaatimukseen 01.08
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.