Sisäministeriön lausuntopyyntö Kriisinhallintakeskuksen sijoittamisesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005494
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 126

Sisäministeriön lausuntopyyntö Kriisinhallintakeskuksen sijoittamisesta

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti antaa sisäministeriölle seuraavan lausunnon:

Miten Kriisinhallintakeskuksen sijoittaminen kaupunkiinne tukisi viraston tehtävien tuloksellista hoitamista ja sen toiminnan kehittämistä? Mitä Kriisinhallintakeskuksen toimintaa tukevia muita viranomaisia ja toimintoja kaupungissanne on?

Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallintastrategian päämääränä on vahvistaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa Suomen kriisinhallintatoiminnassa. Sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa sekä kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua tulisi koordinoida keskenään parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen ja kestävien tulosten aikaansaamiseksi. (Suomen kokonaisvaltainen kriisihallintastrategia, 2009). Kriisinhallintakeskuksen asemaa ja tehtäviä tarkastelevan selvitysryhmän selvitys tukee Kriisinhallintakeskuksen siirtämistä pääkaupunkiseudulle. Selvityksessä on todettu myös nykyisen sijainnin hankaloittavan yhteistyötä ministeriöiden ja muiden kumppanien kanssa.

Kriisihallintakeskuksen sijoittumista Helsinkiin tukee se, että Helsinki on pääkaupunkina Suomen keskeisin siviilihallinnon ja siihen liittyvän osaaminen keskittymä, jossa toimivat muun muassa ministeriöt, keskeiset keskusvirastot sekä merkittävät kansalaisjärjestöt.

Lisäksi kokonaisturvallisuuden osalta keskeisten toimijoiden sijoittuminen Helsinkiin tukee yhteistyön ja yhteistoiminnan toteuttamista. Erityisen merkittävänä seikkana tulee huomioida se, että Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus (Finnish Defence Forces International Centre, FINCENT) on osa Maanpuolustuskorkeakoulua Helsingin Santahaminassa.

Mitkä tekijät kaupungissanne lisäisivät arvionne mukaan osaavan henkilöstön ja heidän perheidensä siirtymishalukkuutta?

Helsinki tarjoaa henkilöstölle ja heidän perheenjäsenilleen turvallisen ja puhtaan ympäristön, kattavan ja monipuolisen kasvatuksen ja koulutuksen palveluverkoston, vahvan infrastruktuurin ja erinomaiset terveyspalvelut. Helsinki tarjoaa myös erittäin tasokkaan ja aikataulujen mukaisesti kulkevan julkisen liikenteen bussi-, raitiovaunu-, metro-, lähijuna- ja lauttaliikenteen muodossa. Helsingin keskustassa kaikki palvelut ja edellä mainitut yhteistyövirastot ovat usein myös kävellen saavutettavissa ja kulkeminen Helsinki-Vantaan lentoasemalle käy vaivattomasti kehäradan kulkuyhteyksin. Helsingissä on myös asumiselle monipuolisia vaihtoehtoja hyvillä kulkuyhteyksillä. Helsinki tarjoaa kaupungissa asuville ja työskenteleville myös laajan ja tasokkaan vapaa-ajan palveluvalikoiman esimerkiksi kulttuuri- ja viihdemahdollisuuksiin liittyen sekä kattavat harrastus- ja liikuntamahdollisuudet muun muassa 800 aktiivisen urheiluseuransa kautta.

Helsinki tarjoaa Suomen suurimmat työmarkkinat keskuksen henkilöstön perheenjäsenten houkuttelemiseksi. Vuodesta 2017 alkaen vahvasti kohentunut kansallinen taloustilanne on jo heijastunut Helsingin työllisyystilanteeseen laskien työttömien työnhakijoiden määrää noin 14 prosenttia ajalla 01/2017-01/2018 (01/2018=34 825). Samalla jaksolla avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut noin 38 prosenttia (01/2018=9962). Avoimien työpaikkojen ohella Helsinki tarjoaa lisäksi yhdet Suomen parhaimmista edellytyksistä yritystoiminnan perustamiselle tarjoten muun muassa kattavia yritysneuvontapalveluita NewCo YritysHelsingin kautta. Helsingissä kohtaavat monenlaiset toimijat ja verkostot. Eri alojen osaajat kohtaavat täällä yhteisissä seminaareissa ja tapahtumissa, jotka ovat joko kotimaisia tai kansainvälisiä. Kansainväliset tapahtumat ovat lisääntyneet merkittävästi ja mahdollistavat eri alojen asiantuntijoiden keskinäisen kokemusten vaihdon ja vuoropuhelun.

Miten arvioitte työvoiman saatavuutta Kriisinhallintakeskuksen palvelukseen kaupungissanne ja sen työssäkäyntialueella?

Kriisinhallintakeskuksen asemaa ja tehtäviä tarkastelevan selvitysryhmän selvityksessä on todettu, että asiantuntijoita on ollut vaikea rekrytoida keskuksen palvelukseen Kuopioon. Työsuhteet ovat olleet kestoltaan usein lyhyitä, työntekijät ovat vaihtuneet usein ja käyttäneet paljon virkavapaita ja etätyömahdollisuuksia.

Vastaavia näkökulmia on tullut esille myös muissa sijaintipaikkaselvityksissä. Esimerkiksi tuomioistuinvirastotoimikunnan mietinnössä todettiin, että virastolle voidaan taata parhaat mahdollisuudet pätevään henkilöstöön etenkin, jos virasto sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Vastaavasti Fimean päätoimipaikan alueellistamista koskevat ongelmat vuosina 2009-2017 tukevat Kriisihallintakeskuksen sijoittamista pääkaupunkiseudulle.

Työvoiman saatavuus Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla on hyvällä tasolla. Helsingissä työskentelee huomattava määrä Kriisinhallintakeskuksen toimintaan liittyvien hallinnonalojen erityisosaajia. Työvoiman siirtyminen eri toimijoiden välillä on luontevaa ja käytännön tasolla helpommin järjestettävissä kuin harvemmin asutuilla alueilla.

Mitä Kriisinhallintakeskuksen toiminnan kannalta merkityksellistä asiantuntijoiden (yhteiskuntatieteellinen, oikeustieteellinen, hallintotieteellinen ja humanistinen) ja sitä tukevan henkilöstön koulutusta kaupungissanne ja sen työssäkäyntialueella on tarjolla?

Pääkaupunkiseudulla asuu noin 100 000 opiskelijaa ja Helsingissä sijaitsee monta korkeakoulua, jotka tarjoavat osaavan työvoiman kouluttamisen lisäksi mahdollisuuksia tutkimus- ja kehittämisyhteistyölle ja esimerkiksi opiskelijaharjoitteluyhteistyölle. Helsingin yliopisto on Suomen vanhin ja suurin tiedekorkeakoulu ja maailmalaajuisissa vertailuissa se sijoittuu yleensä ainoana suomalaisena yliopistona sadan parhaan joukkoon.

Lisäksi Helsingissä toimii Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK), joka on Puolustusvoimiin kuuluva sotatieteellinen korkeakoulu. Puolustusvoimien kansainvälinen keskus (FINCENT) on toiminut on toiminut osana Maanpuolustuskorkeakoulua vuodesta 2015. FINCENT järjestää sotilaallisen kriisinhallinnan kursseja johtaja- ja asiantuntijahenkilöstölle Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin, Afrikan unionin ja Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin. FINCENT myös koordinoi kriisinhallintakoulutuksen laatuvaatimusten täyttymistä.

Miten kaupunkinne on saavutettavissa muualta Suomesta maanteitse, raideliikenteen avulla tai lentämällä?

Helsinki on hyvin saavutettavissa muualta Suomesta sekä maanteitse, raideliikenteen avulla että lentämällä. Helsinki-Vantaan lentokenttä on helposti saavutettavissa niin kehäradan kautta, linja-autolla kuin autollakin.

Arvioitteko kaupungissanne olevan Kriisinhallintakeskuksen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiset toimitilat?

Helsinki tarjoaa eri toiminnoille erittäin hyvät mahdollisuudet. Henkilömäärältään verrattaen pienelle Kriisinhallintakeskukselle soveltuvat tilat löytyvät Helsingin toimitilamarkkinoilta varmasti, mikäli keskuksen sijoittuminen Santahaminan ulkopuolelle tulee harkittavaksi.

Arvioitteko Kriisihallintakeskuksen sijoittumisen kaupunkiinne kasvattavan alueenne taloutta (tulotaso, työllisyys ja väestönkehitys)? Mikä on alueenne työllisyystilanne? Onko kaupunkinne rakennemuutosaluetta?

Kriisinhallintakeskuksen palveluksessa on noin 20 virkamiestä, joiden lisäksi se toimii noin 130 asiantuntijan työnantajana. Vaikka kaikki Helsinkiin sijoittuvat työpaikat ovat toivottavia alueen kehittymisen kannalta, on Kriisinhallintakeskus kooltaan varsin pieni, jolloin sen vaikutukset Helsingin kokoisen kaupungin tulotasoon, työllisyyteen tai väestönkehitykseen eivät olisi merkittäviä. Kriisinhallintakeskuksen sijoittuminen Helsinkiin on kuitenkin perusteltavissa selvitysryhmän selvityksessään tuomien seikkojen sekä työvoiman saatavuuden, vapaa-ajan elämää koskevien mahdollisuuksien sekä erinomaisten kansallisten ja kansainvälisten liikenneyhteyksien perusteella.

Päätöksen perustelut

Sisäministeriö on 15.5.2018 pyytänyt Helsingin kaupungilta lausuntoa Kriisinhallintakeskuksen sijoittamisen kannalta keskeisistä seikoista. Lausunto on pyydetty toimittamaan viimeistään keskiviikkona 23.5.2018.

Päätös tullut nähtäväksi 22.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Matti Koskinen, turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö, puhelin: 09 310 22393

matti.koskinen@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Juha Summanen
hallintojohtaja