Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla hankinnoissa 1.6.2018 alkaen
Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla hankinnoissa 1.6.2018 alkaen
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti siirtää hankintojen toimivaltaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla 1.6.2018 alkaen liitteen 1 mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016 § 196) hallintosäännön mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 2 momentti 3 kohta).
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista 20.6.2017. Päätös on voimassa 31.5.2018 saakka. Näin ollen hankintavaltuuksista on tehtävä uusi päätös.
Esitykseen sisältyy eräitä tarkistuksia hankintavaltuuksiin. Esitetyt muutokset perustuvat toiminnan tarpeisiin. Valtuuksien suuruuksia on tarkasteltu kunkin viran tehtävistä ja tarpeista lähtien. Hankintavaltuuksia voi olla ainoastaan viranhaltijoilla.
Valtuuksia on esitetty tarkistettavaksi seuraavilta osin edelliseen päätökseen verrattuna:
- Hankintavaltuuksia on rajattu yleisesti siten, että yleinen kaikkia toimialan hankintoja koskeva hankintavaltuus on jatkossa vain toimialajohtajalla, hallintojohtajalla ja hankintapäälliköllä. Muiden viranhaltijoiden hankintavaltuudet on rajattu koskemaan sitä palvelukokonaisuutta tai hallinto- ja tukipalveluja, jossa kyseinen viranhaltija työskentelee.
- Päätöksestä on poistettu sijaisten erittely jokaisen viranhaltijan kohdalla. Sijainen käyttää sijaistettavan hankintavaltuutta vain sijaisena toimiessaan eli käytännössä vuosi- ja sairauslomien sekä virkamatkojen aikana.
- Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuuden johtajan hankintavaltuuksia on nostettu 100 000 eurosta 200 000 euroon huomioiden Stadin ammattiopiston hankintojen suuruus.
- Hankintapäällikön ja tietohallintopäällikön hankintavaltuuksia on nostettu 70 000 eurosta 100 000 euroon.
- ICT-kehityspäällikön hankintavaltuuksia on nostettu 30 000 eurosta 50 000 euroon.
- Suomenkielisten peruskoulujen rehtoreiden oppikirjoja koskevia hankintavaltuuksista on korotettu 60 000 eurosta 100 000 euroon. Ruotsinkielisissä peruskouluissa ei ole nostotarvetta, koska koulut ovat kooltaan suomenkielisiä kouluja pienempiä.
Päätös tullut nähtäväksi 01.06.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 80295