Määrärahan myöntäminen kaupunkiympäristön toimialalle Kalasataman ja Kuninkaankolmion esirakentamista varten
Määrärahan myöntäminen kaupunkiympäristön toimialalle Kalasataman ja Kuninkaankolmion esirakentamista varten
Päätös
Kaupunginhallitus myönsi kaupunkiympäristön toimialalle vuoden 2018 talousarvion alakohdasta 8 01 02 03 Kalasataman esirakentaminen, Khn käytettäväksi
24 420 000 euroa Kalasataman alueen esirakentamiseen ja erilaisiin alueiden käyttöönoton edellyttämiin toimenpiteisiin ja |
alakohdasta 8 01 02 05, Kuninkaankolmion esirakentaminen, Khn käytettäväksi
280 000 euroa Kuninkaantammen ja Honkasuon esirakentamiseen. |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kalasatama
Kaupunkiympäristön toimiala on jatkanut Kalasataman esirakentamisen suunnittelua ja toteutusta päätettyjen suunnitelmien mukaisesti. Vuonna 2009 alkaneisiin Kalasataman esirakentamistöihin on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty 90 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarviossa on varattu Kalasataman esirakentamiseen 27,17 milj. euroa. Lisäksi kaupunginhallituksella on käytettävissä vuonna 2017 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella Kalasataman esirakentamiseen myönnettyä ylitysoikeutta 3,0 milj. euroa. Vuosina 2018–2020 Kalasataman esirakentamistöihin on suunniteltu käytettävän yhteensä
59 milj. euroa. Esirakentaminen jatkuu vielä tämän jälkeenkin.
Kaavatalousselvitykset ja pohjatutkimukset
Kaavojen toteutettavuuden ja kustannusten arviointiin tarvittaviin teknisiin yleissuunnitelmiin ja selvityksiin määrärahatarpeeksi arvioidaan
0,5 milj. euroa vuonna 2018. Alueen pohjatutkimuksiin ja tarkkailumittauksiin vuodelle 2018 tarvitaan 0,5 milj. euroa. Pohjatutkimustarpeet kohdistuvat erityisesti Nihdin ja Pohjois-Verkkosaaren alueille sekä tarkkailumittausten osalta Kyläsaaren alueelle.
Kaavatalousselvityksiin ja pohjatutkimuksien määrärahatarve on yhteensä 1,0 milj. euroa.
Pilaantuneen maaperän kunnostus
Verkkosaaren eteläosan tonttien pilaantuneen maan puhdistuksen arvioidaan maksavan tänä vuonna 2,0 milj. euroa, Verkkosaaren pohjoisosan 1,7 milj. euroa ja Hanasaaren alueen maaperätutkimusten, kunnostusvaihtoehtojen selvittämisen ja koekunnostuksen 0,5 milj. euroa.
Kaupunkiympäristötalon pilaantuneen maan puhdistus jatkuu ja jäljellä olevien kustannusten arvioidaan olevan 1,0 milj. euroa. Sompasaaren kunnostusta jatketaan tonttien rakentamisen edellyttämässä aikataulussa ja kustannusten arvioidaan olevan 0,2 milj. euroa. Suvilahden tiilisen kaasukellon maaperä puhdistuksen arvio on 1,0 milj. euroa ja sillä toteutetaan kattava massanvaihto rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä ja samassa yhteydessä rakennetaan myös riskienhallintarakenteita kuten huokoskaasunkeräysjärjestelmä.
Pilaantuneen maaperän kunnostuksen määrärahatarve on yhteensä 6,4 milj. euroa.
Esirakentaminen
Vuonna 2018 massojen kierrätysalueella jatketaan kaivumaiden, purkumateriaalien, pilaantuneiden maiden ja sedimenttien välivarastointia ja käsittelyä. Lisäksi tonttialueiden johtosiirtoja sekä katujen ja puistoalueiden esirakentamista tehdään tonttien rakentamisen edellyttämässä aikataulussa pääasiassa Verkkosaaren eteläosan, Suvilahden, Sompasaaren ja Kalasataman keskuksen asemakaava-alueille. Lisäksi määrärahalla poistetaan ja jälkikäsitellään alueella olevat hylätyt alukset.
Käynnissä olevien esirakentamisurakoiden vuoden 2018 määrärahatarve on 9,0 milj. euroa. Syksyllä käynnistyvien Verkkosaarenkadun itäpään ja Verkkosaarenkanavan sekä Loviseholminpuiston ja Toukolan rantapuiston esirakentamisurakoiden arvioitu määrärahatarve vuonna 2018 on 0,6 milj. euroa.
Esirakentamisen määrärahatarve on yhteensä 9,6 milj. euroa.
Tiilisen kaasukellon vaipan puhdistus ja peruskorjaus
Suvilahden entisen sähkövoimalan ja kaasulaitoksen alueella kunnostetaan käytöstä poistettua tiilistä kaasukelloa. Kunnostus mahdollistaa tilan muuntamisen kulttuurikäyttöön. Kunnostuksen ja kulttuurikäyttöön muuntamisen myötä tiilinen ja teräksinen kaasukello muodostavat Suvilahden muiden toimintojen kanssa monipuolisen kulttuuri- ja tapahtumakeskuksen niin Kalasataman kaupunginosan kuin kaupunkia laajemminkin palvelevaan käyttöön.
Kunnostustyöt ovat välttämättömiä riippumatta kaasukellon tulevasta käytöstä. Tähän velvoittaa jo rakennusvalvontaviraston asettama hallintopakkopäätös, jonka mukaan tiilisen kaasukellon korjausten tulee valmistua vuoden 2018 loppuun mennessä. Kaupunginvaltuusto päätti 29.3.2017 § 172 hyväksyä Suvilahden tiilisen kaasukellon vaipan puhdistuksen ja peruskorjauksen 16.2.2016 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 450 brm² ja että rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 18,2 milj. euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2016–2019. Vuoden 2017 loppuun mennessä hankkeeseen on käytetty 1,45 milj. euroa.
Tiilisen kaasukellon vaipan puhdistus ja peruskorjauksen määrärahatarve on 7,2 milj. euroa
Sompasaaren huoltorakennuksen purkaminen
Sompasaaren huoltorakennus on alun perin ollut satamaviranomaisten käytössä. Rakennuksen valmistumisvuosi on 1964 ja rakennuksen bruttoala 1 127 m². Nykyisin korkeassa osassa on toimistotiloja, pukuhuone- ja peseytymistiloja, työmaaruokala sekä kellarikerroksessa väestönsuoja. Matalassa osassa on lämmönjakohuone, sähköpääkeskus sekä muuntamo, pukuhuonetiloja ja huoltotiloja. Hankkeen urakkavaiheen kustannusarvio on 0,62 milj. euroa. Purkutyö on käynnistynyt vuonna 2017.
Purkamisen määrärahatarve on 0,22 milj. euroa.
Kuninkaankolmio
Kaupunkiympäristön toimiala jatkaa Kuninkaankolmion esirakentamista päätettyjen suunnitelmien mukaisesti Kuninkaantammen ja Honkasuon alueella. Vuonna 2013 alkaneisiin Kuninkaankolmion esirakentamistöihin on vuoden 2017 loppuun mennessä käytetty Kuninkaantammen ja Honkasuon alueella yhteensä 8 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarviossa on varattu alakohtaan 8 01 02 05 Kuninkaankolmion esirakentaminen 0,28 milj. euroa. Vuosina 2019–2024 Kuninkaankolmion esirakentamistöihin on suunniteltu tarvittavan yhteensä 6 milj. euroa.
Lammenrannan asemakaava-alueella Ellen Thesleffin puiston sakka-altaiden esirakentaminen jatkuu ja altaan pohjoispuolelle tehdyn esirakentamisalueen vesi- ja huokoskaasutarkkailua jatketaan. Vennynpuiston esirakentaminen käynnistetään sijoittamalla puistoon Kuninkaantammen kadunrakentamishankkeiden yhteydessä syntyviä kallio- ja maamassoja. Honkasuolla jatketaan stabiloitujen alueiden ja painopenkereiden tarkkailumittauksia.
Esirakentamismäärärahan tarve on yhteensä 0,28 milj. euroa.
Määrärahaesitys
Kaupunkiympäristön toimialan esityksen mukaisesti toimialan käyttöön tulisi myöntää Kalasataman ja Kuninkaankolmion esirakentamista ja erilaisia alueiden käyttöönoton edellyttämiä toimenpiteitä varten yhteensä 24,70 miljoonan euron määräraha vuoden 2018 talousarvion kohdan 8 01 02, Projektialueiden esirakentaminen, Khn käytettäväksi ao. alakohdista.
Päätös tullut nähtäväksi 02.07.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 36276