Vahingonkorvausvaatimus, muu vahinko

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006194
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 39
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, muu vahinko

Hallintojohtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakijan vahingonkorvausvaatimuksen mukaan 19.9.2017 Sakarinkadulla pysäköintivirhemaksun määräämisen yhteydessä hänelle ja hänen liiketoiminnalleen on aiheutunut ylimääräistä haittaa. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan taloudellisista menetyksistä, tuotetusta mielipahasta ja yritystoiminnan hankaloittamisesta vahingonkorvausta yhteensä 1 000 000,00 euroa.

Julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Korvausvastuu syntyy kuitenkin vain, jos julkisen vallan piiriin kuuluvaa tehtävää suoritettaessa ei ole noudatettu sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia, kun huomioidaan tehtävän laatu ja tarkoitus. Lisäksi aiheutuneella vahingolla ja teolla tulee olla syy-yhteys.

Puhdas varallisuusvahinko synnyttää korvausvastuun vain, jos se on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka, että korvauksen suorittamiseen on erittäin painavia syitä.

Vahingonkorvauslaissa määritellään ne erityiset edellytykset, jolloin on oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Mielipaha ei ole näiden korvaussäännösten perusteella korvattavaa vahinkoa.

Vahingonkorvauksen hakija ei ole esittänyt asiassa näyttöä liiketoiminnan hankaloitumisesta aiheutuneista kustannuksista tai aiheutuneesta haitasta. Minkäänlaisia erittelyitä aiheutuneista taloudellisista menetyksistä ei ole esitetty. Tästä johtuen myös syy-yhteys väitetyn vahingon ja kaupungin toimien välillä on jäänyt näyttämättä.

Pysäköinninvalvonnasta saadun selvityksen mukaan hakija on saanut pysäköintivirhemaksumääräyksen ajoneuvonsa tuulilasille normaalin käytännön mukaisesti.

Täyttä selvyyttä tapahtumankulusta ei ole saatu, koska osapuolten kertomukset eroavat toisistaan. Tästä johtuen on jäänyt näyttämättä, että kaupunki olisi tehnyt virheen tai laiminlyönnin tehtäviään suorittaessa.

Edellä mainituin perustein kaupunki katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella se olisi asiassa vahingonkorvausvelvollinen. Korvausvaatimukset hylätään.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 3 luku 2 §, 5 luku 1 §, 5 luku 6 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 05.12.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuuli Juntti, lakimies, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja