Valtuustoaloite, erikoisopetuspäivien järjestäminen kouluissa

HEL 2018-006843
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 81 §

Valtuutettu Petrus Pennasen aloite erikoisopetuspäivien järjestämisestä kouluissa

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Petrus Pennasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet järjestää vapaaehtoisia ulkopuolisia asiantuntijoita käyttäviä, oppilaita eri kouluista kokoavia erikoisopetuspäiviä esimerkiksi Popup-kouluna tai Helsinki Education Weekin yhteydessä. (Petrus Pennanen)

Käsittely

Valtuutettu Petrus Pennanen ehdotti valtuutettu Atte Harjanteen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet järjestää vapaaehtoisia ulkopuolisia asiantuntijoita käyttäviä, oppilaita eri kouluista kokoavia erikoisopetuspäiviä esimerkiksi Popup-kouluna tai Helsinki Education Weekin yhteydessä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

3 äänestys

Valtuutettu Pennasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet järjestää vapaaehtoisia ulkopuolisia asiantuntijoita käyttäviä, oppilaita eri kouluista kokoavia erikoisopetuspäiviä esimerkiksi Popup-kouluna tai Helsinki Education Weekin yhteydessä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 45
Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Mia Haglund, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Perttu Hillman, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Kati Juva, Atte Kaleva, Mikko Kiesiläinen, Otso Kivekäs, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Johanna Laisaari, Björn Månsson, Dani Niskanen, Laura Nordström, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Petrus Pennanen, Pekka Puska, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nelli Ruotsalainen, Mirita Saxberg, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Matias Turkkila, Reetta Vanhanen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 3
Otto Meri, Sami Muttilainen, Wille Rydman

Tyhjä: 34
Zahra Abdulla, Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Juha Hakola, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Elina Moisio, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Daniel Sazonov, Thomas Wallgren, Laura Varjokari, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki

Poissa: 3
Jörn Donner, Eero Heinäluoma, Terhi Peltokorpi

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Petrus Pennasen ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet järjestää vapaaehtoisia ulkopuolisia asiantuntijoita käyttäviä, oppilaita eri kouluista kokoavia erikoisopetuspäiviä esimerkiksi Popup-kouluna tai Helsinki Education Weekin yhteydessä.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Hillman, Perttu Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nordström, Laura Ei valtuustoryhmää
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puska, Pekka Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ruotsalainen, Nelli Ei valtuustoryhmää
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Nieminen, Jarmo Ei valtuustoryhmää
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Donner, Jörn Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 11 0 12 2
Vihreä valtuustoryhmä 11 0 4 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 6 1 10 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 6 1 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 1 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 4 0 4 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 1 1 3 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 0 1
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Petrus Pennanen ja 14 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki järjestäisi oppilailleen vapaaehtoisten asiantuntijoiden vetämiä erikoisopetuspäiviä, joista tiedotettaisiin kaikille kaupungin koulujen oppilaille ja oppilaat voisivat osallistua niihin yli koulurajojen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on aloitteen johdosta antamassaan lausunnossa todennut, että aloitteessa esitetyt näkökulmat nuorten opiskelun motivaation vahvistamiseen ovat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisia. Oppilailla tulee olla riittävästi mahdollisuuksia syventyä oman kiinnostuksen mukaisiin aiheisiin osana opetusta sekä jakaa kiinnostuksen aiheita yhdessä toisten oppilaiden kanssa.

Kaupungin kouluissa on otettu käyttöön peruskoulujen uudet opetussuunnitelmat 1.8.2016 alkaen. Opetushallitus antoi 22.12.2014 määräyksen perusopetuksen valtakunnallisista perusteista, joiden pohjalta on laadittu Helsingin kuntakohtainen opetussuunnitelma sekä edelleen koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelma rakentuu yhteisestä osuudesta, vuosiluokkakokonaisuuksista vuosiluokille 1−2, 3−6 ja 7−9 sekä oppiaineosuudesta.

Opetussuunnitelma on koulun opetuksen ja kasvatuksen työväline. Se ohjaa koulun toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämistä. Tavoitteena on, että oppimisprosessi on laadukas ja oppimistulokset hyvät. Opetussuunnitelman pedagogiset linjaukset ohjaavat kouluja kehittämään toimintatapojaan niin, että oppilaiden mielenkiinto ja motivaatio oppimiseen lisääntyy. Oppilaiden osallisuus ja demokraattinen toiminta ovat keskeisiä tavoitteita koulujen opetuksessa ja toimintakulttuurissa.

Opetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemuksia jokaiselle oppilaalle. On tärkeää, että oppilailla on mahdollisuus syventää osaamistaan omissa mielenkiinnon aiheissaan. Toisaalta keskeinen opetuksen tavoite on vahvistaa tulevaisuudessa tarvittavaa laaja-alaista osaamista eri oppiaineiden irrallisten tietojen opiskelun sijaan. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin kuuluvat ajattelun ja oppimisen taidot,
vuorovaikutus- ja ilmaisutaidot, monilukutaito, itsestä huolehtiminen, arjen taidot, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Jokainen oppiaine edistää osaltaan laaja-alaisen osaamisen taitoja. Merkittävä opetuksen tavoite on ylittää oppiainerajoja ja kytkeä oppiminen tosielämän ilmiöihin. Näin opiskeltavia aiheita tarkastellaan niiden oikeissa ympäristöissä. Yhteistyö koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa on merkittävä osa oppimista. Helsingissä jokainen peruskoulun oppilas opiskelee lukuvuoden aikana vähintään kaksi pitkäkestoista, oppiainerajat ylittävää ilmiöpohjaista kokonaisuutta.

Aloitteessa esitetyt erikoisopetuspäivät vastaavat koulujen opetussuunnitelmissa esitettyihin keskeisiin tavoitteisiin kuten laaja-alaiseen osaamiseen, ilmiöpohjaiseen opiskeluun ja osallisuuden muotojen vahvistamiseen. Ne syventävät osaamista ja vahvistavat nuorten motivaatiota. Erikoisopetuspäivät ovat ilmiöpohjaista oppimista, jossa voidaan pitkäjänteisesti tutkia maailman autenttisia ilmiöitä eri tieteiden näkökulmasta ja erilaisia asiantuntijoita hyödyntäen. Peruskouluissa on ollut erilaisia hankkeita, joissa esitettyjä kehittämisideoita on jo toteutettu, ja voidaan edelleen toteuttaa (esim. Pop up -koulut ja Helsinki Education Week, jolloin oppilaat voivat osallistua sekä kaupungin omien että kansainvälisten asiantuntijoiden järjestämiin työpajoihin).

Sulje

Kaupunginvaltuusto 13.02.2019 § 58

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kaupunginhallitus 21.01.2019 § 42

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Petrus Pennasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.11.2018 § 251

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lautakunta toteaa, että aloitteessa esitetyt näkökulmat nuorten opiskelun motivaation vahvistamiseen ovat perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisia. Oppilailla tulee olla riittävästi mahdollisuuksia syventyä omien kiinnostuksen mukaisiin aiheisiin osana opetusta sekä jakaa kiinnostuksen aiheita yhdessä toisten oppilaiden kanssa.

Helsingin kaupungin kouluissa on otettu käyttöön peruskoulujen uudet opetussuunnitelmat 1.8.2016 alkaen. Opetushallitus antoi 22.12.2014 määräyksen perusopetuksen valtakunnallisista perusteista, joiden pohjalta on laadittu Helsingin kuntakohtainen opetussuunnitelma sekä edelleen koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelma rakentuu yhteisestä osuudesta, vuosiluokkakokonaisuuksista vuosiluokille 1-2, 3-6 ja 7-9 sekä oppiaineosuudesta. Opetussuunnitelma on koulun opetuksen ja kasvatuksen työväline. Se ohjaa koulun toimintakulttuurin ja koulupedagogiikan kehittämistä. Tavoitteena on, että oppilaiden oppimisprosessi on laadukas mahdollistaen hyvät oppimistulokset. Opetussuunnitelman pedagogiset linjaukset ohjaavat kouluja kehittämään toimintatapojaan niin, että oppilaiden mielenkiinto ja motivaatio oppimiseen lisääntyy. Keskeinen tavoite on edistää oppilaiden osallisuuden ja demokraattisen toiminnan tavoitteita koulujen opetuksessa ja toimintakulttuurissa.

Opetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemuksia jokaiselle oppilaalle. On tärkeää, että oppilailla on mahdollisuus syventää osaamistaan omissa mielenkiinnon aiheissa. Toisaalta keskeinen opetuksen tavoite on vahvistaa tulevaisuudessa tarvittavaa laaja-alaista osaamista eri oppiaineiden irrallisten tietojen opiskelun sijaan. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin kuuluvat ajattelun ja oppimisen taidot, vuorovaikutus- ja ilmaisutaidot, monilukutaito, itsestä huolehtiminen, arjen taidot, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Jokainen oppiaine edistää osaltaan laaja-alaisen osaamisen taitoja. Merkittävä opetuksen keskeinen tavoite on ylittää oppiainerajoja ja kytkeä oppiminen tosielämän ilmiöihin. Näin opiskeltavia aiheita tarkastellaan niiden oikeissa ympäristöissä. Yhteistyö koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa on merkittävä osa oppimista. Helsingissä jokainen peruskoulun oppilas opiskelee lukuvuoden aikana vähintään kaksi pitkäkestoista, oppiainerajat ylittävää ilmiöpohjaista kokonaisuutta.

Aloitteessa esitetyt näkökulmat erikoispäivistä nuorten motivaation vahvistamiseksi ja osaamisen syventämiseksi vastaavat koulujen opetussuunnitelmissa esitettyihin keskeisiin tavoitteisiin kuten laaja-alaiseen osaamiseen, ilmiöpohjaiseen opiskeluun ja osallisuuden muotojen vahvistamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että esityksen mukaiset erikoispäivät ovat perusopetuksen monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja laaja-alaisten osaamisen tavoitteiden mukaista ilmiöpohjaista oppimista, jolloin pitkäjänteisesti voidaan tutkia maailman autenttisia ilmiöitä eri tieteiden näkökulmasta erilaisia asiantuntijoita hyödyntäen. Peruskouluissa on ollut erilaisia hankkeita, joissa esitettyjä kehittämisideoita on jo toteutettu, ja voidaan edelleen toteuttaa, esimerkiksi Pop up –koulut ja viikon mittainen Helsinki Education Week, jolloin oppilaat voivat osallistua sekä kaupungin omien että kansainvälisten asiantuntijoiden järjestämiin työpajoihin.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Tuulia Tikkanen, opetuskonsultti, puhelin: 310 88047

tuulia.tikkanen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.03.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi