Sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvien palkkioiden ja korvausten määristä päättäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006879
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 288 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvien palkkioiden ja korvausten määristä päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että sosiaali- ja terveystoimialan perhe- ja sosiaalipalvelujen vammaistyössä tukihenkilölle maksettava palkkio on 11,39 euroa tunnissa ja kulukorvaus enintään 50 euroa kuukaudessa ja lastensuojelussa tukihenkilölle maksettava kulukorvaus on enintään 85 euroa kuukaudessa.

Samalla lautakunta päätti, että sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvien palkkioiden ja korvausten määrien lakiin perustuvista tarkistuksista tehdään sosiaali- ja terveystoimialalta ilmoitus kaupunginkanslian taloushallintopalveluliikelaitokselle, jossa korotukset toteutetaan teknisesti.

Lisäksi lautakunta päätti, että sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvien palkkioiden ja korvausten määrien muista kuin laissa säädetyistä tarkistuksista ja muutoksista päättää jatkossa sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lautakunnan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.

Koska määräys oli jossain määrin tulkinnanvarainen sen suhteen, koskeeko se toimialalle suoritettavien maksujen ja korvausten lisäksi myös toimialan suorittamia maksuja ja korvauksia, asia saatettiin Helsingin kaupungin sääntötyöryhmän käsiteltäväksi. Sääntötyöryhmä totesi kokouksessaan 12.2.2018, että määräys koskee molempia suorituksia. Tämän johdosta lautakunnan on päätettävä palkkioista ja korvauksista, ja samalla se voi siirtää päätösvaltaa näissä asioissa viranhaltijalle.

Palkkioiden määrä

Esityksessä ehdotetaan tukihenkilöille maksettavien palkkioiden ja kulukorvausten määrien vahvistamista. Palkkioita ja kulukorvauksia on syytä tarkistaa, koska lastensuojelun tukihenkilöpalkkio on vuodesta 2010 ollut 35 euroa kuukaudessa ja kulukorvaus 50 euroa kuukaudessa. Vammaistyössä tukihenkilöpalkkio ja kulukorvaus on määritetty sosiaaliviraston 30.10.2012 päivätyssä pysyväisohjeessa Kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden tukihenkilötoiminta (4.4.13). Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että hoitopalkkioiden ja kulukorvausten lakiin perustuvista indeksikorotuksista ei tehtäisi enää päätöksiä, mikä vähentäisi hallinnollisen valmistelutyön tarvetta, ja tekniset tarkistukset toteutettaisiin kaupungin taloushallintopalveluissa. Muiden sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvien palkkioiden ja korvausten määristä päättäisi toimialajohtaja. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa toimialalla noudatettava käytäntö.

Sosiaalihuoltolain 28 §:ssä säädetään muuna sosiaalipalveluna järjestettävästä tukihenkilöstä erityistä tukea tarvitsevalle lapselle. Tukihenkilölle suoritettavasta palkkiosta ja korvauksesta ei ole säännöksiä.

Tukihenkilötoimintaa on perhe- ja sosiaalipalvelujen lastensuojelussa ja vammaistyössä. Lastensuojelu järjestää tukihenkilötoimintaa sekä lastensuojelulain että sosiaalihuoltolain mukaisessa asiakkuudessa oleville lapsille ja nuorille. Erot palkkioissa ja kulukorvauksissa johtuvat siitä, että lastensuojelussa ja vammaistyössä tukihenkilötoiminta on erilaista, ja niiden asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat erilaisia. Lastensuojelussa palvelua voivat saada erityisen tuen tarpeessa olevat lapset, joilla on tarve turvallisen aikuisen tukeen ja jotka haluavat oman tukihenkilön. Vammaistyössä palvelu kohdennetaan sellaisille kehitysvammaisille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, jotka tarvitsevat erityistä tukea sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vaikean elämäntilanteen tai yksinäisyyden takia.

Lastensuojelun tukihenkilötoiminta on esittänyt tukihenkilöidenkin toivomaa palkkiosta luopumista ja kulukorvauksen korottamista 85 euroon kuukaudessa. Vammaistyössä palkkion määrä on kulloinkin voimassa oleva Heta-liittoon kuulumattoman henkilökohtaisen avustajan palkka korotettuna 10 prosentilla. Palkkio on tällä hetkellä 11,39 euroa tunnissa ja kulukorvaus edelleen enintään 50 euroa kuukaudessa. Vammaistyössä ei koeta tarvetta kulukorvauksen eikä tukihenkilöpalkkion korottamiseen.

Hoitopalkkioiden ja kulukorvausten lakiin perustuva tarkistaminen jatkossa

Perhehoitoa järjestetään perhe- ja sosiaalipalvelujen lastensuojelussa ja vammaistyössä. Lisäksi terveys- ja päihdepalvelujen psykiatria- ja päihdepalveluissa on psykiatrista perhehoitoa viidessä perhehoitokodissa, joissa on yhteensä 21 asukasta. Omaishoidon tukea järjestetään sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluissa sekä perhe- ja sosiaalipalveluissa.

Perhehoidon hoitopalkkioiden ja kulukorvausten määrien tarkistamisessa menettely on vaihdellut toimialan eri palveluissa. Perhe- ja sosiaalipalvelujen lastensuojelussa perhehoitolaissa säädetyt tarkistukset on toteutettu teknisinä tarkistuksina taloushallintopalveluissa. Vammaistyössä ne on valmisteltu toimialajohtajan päätettäviksi, ja terveys- ja päihdepalvelujen psykiatria- ja päihdepalveluista saadun tiedon mukaan psykiatrisen perhehoidon hoitopalkkioista on viimeksi tehty päätös terveyslautakunnassa 13.12.2011. Tämän johdosta olisi tärkeää, että toimialan palveluissa on jatkossa yhdenmukainen menettely hoitopalkkioiden ja kulukorvausten määrien tarkistamiselle ja muuttamiselle.

Sosiaalihuollon toimeenpanoon liittyvät palkkiot ja korvaukset perustuvat lähinnä perhehoitolakiin, jonka perusteella maksetaan hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus, sekä omaishoidon tuesta annettuun lakiin, jossa säädetään hoitopalkkiosta. Hoitopalkkiosta ja kulukorvauksesta on säädetty perhehoitolaissa vähimmäismäärät ja käynnistämiskorvauksesta enimmäismäärä. Lakiin perustuvat indeksikorotukset tehdään perhehoitolain mukaisiin hoitopalkkioihin, joiden määrät tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Myös omaishoidon tuen vähimmäishoitopalkkio tarkistetaan tällä palkkakertoimella. Perhehoitajalle maksetaan perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista kulukorvausta ja hoidon käynnistämisestä aiheutuvista kustannuksista käynnistämiskorvaus. Kulukorvauksen vähimmäismäärää ja käynnistämiskorvauksen enimmäismäärää tarkistetaan kalenterivuosittain seuraavan vuoden alusta elinkustannusindeksin edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti. Perhehoidon hoitopalkkioiden ja korvausten määrät lastensuojelussa ja vammaistyössä vuonna 2018 ilmenevät liitteistä 1 ja 2.

Tällaisista suoraan lain säännöksiin perustuvista palkkioiden ja korvausten tarkistuksista ei ole syytä tehdä erillisiä päätöksiä, joilla ainoastaan vahvistettaisiin palkkioiden ja korvausten määrien muutokset palkkakertoimen tai elinkustannusindeksin vuosimuutoksen mukaisiksi.

Muista hoitopalkkioista ja kulukorvauksista päättäminen jatkossa

Toimialajohtajan päätettäväksi esitettävien palkkioiden ja korvausten muutokset koskevat sellaisia maksuja, joista ja joiden tarkistamisesta ei ole säädetty perhehoito- tai muussa laissa. Tällainen on esimerkiksi hoitopalkkioon rinnastettava perhehoidon ansionmenetyskorvaus, jota maksetaan enintään vuoden ajalta perhehoitajalle hänen jäädessään työstä hoitamaan kotiinsa sijoitettua lasta. Koska ansionmenetyskorvaus rinnastetaan hoitopalkkioon, sitäkin tarkistetaan vuosittain työntekijän eläkelain 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.

Lisäksi toimialajohtajan päätettäväksi esitetään sellaisia palkkioiden ja korvausten määrien muutoksia, jotka perustuvat esimerkiksi toimialan pyrkimykseen lisätä tiettyä palvelua. Jos tavoitteena olisi perhehoidon lisääminen lasten sijaishuollon järjestämisessä, se saattaisi edellyttää ylimääräistä korotusta perhehoitajien hoitopalkkioihin uusien perhehoitajien rekrytoimiseksi.

Asiaa on valmisteltu yhteistyössä palvelujen, erityisesti perhe- ja sosiaalipalvelujen vammaistyön ja lastensuojelun kanssa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.11.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Karri Välimäki, johtava lakimies, puhelin: 09 310 43970

karri.valimaki@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Lastensuojelun hoitopalkkiot, kulukorvaukset ja käynnistämiskorvaus vuonna 2018
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Vammaistyön hoitopalkkiot, kulukorvaukset ja käynnistämiskorvaus vuonna 2018
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.