Vaihtorahojen tilausoikeudet kassapisteisiin kaupunkiympäristön toimialalla

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007341
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 18

Vaihtorahojen tilausoikeudet kassapisteisiin kaupunkiympäristön toimialalla

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti, että kaupunkiympäristön toimialalla kassojen vaihtorahoja saavat tilata taloushallintopalvelun (Talpan) yleisökassasta toimialan kassanhoitajat ********** sekä ajoneuvojen siirtoyksikössä kassanhoitajina toimivat Palmia Oy:n palveluksessa olevat **********

Vaihtorahaa saa tilata enimmillään 350 euroa kerrallaan.

Päätös on voimassa toistaiseksi tai siihen saakka kun henkilöt hoitavat nykyistä tehtäväänsä.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 § 6-kohdan mukaan toimialajohtaja päättää käteiskassojen jaosta tehtäväalueellaan.

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Johanna Salo, taloushallintopäällikkö, puhelin: 09 310 31569

johanna.salo@hel.fi

Päättäjä

Mikko Aho
kaupunkiympäristön toimialajohtaja