Kaksikielisyystoimikunnan jäsenen valinta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007347
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 476 §

Kaksikielisyystoimikunnan jäsenen valinta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle 20.8.2018 saakka.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle 20.8.2018 saakka Pia Pakarisen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus

  • myöntää Maria Jokiselle eron kaksikielisyystoimikunnan jäsenen luottamustoimesta ja
  • valitsee ____________ jäseneksi kaksikielisyystoimikuntaan vuonna 2019 päättyväksi toimikaudeksi.
Sulje

Kaupunginhallitus valitsi Maria Jokisen (Kok.) 18.9.2017 (§ 867) jäseneksi kaksikielisyystoimikuntaan vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi. Maria Jokinen pyytää 26.6.2018 eroa kaksikielisyystoimikunnan jäsenen luottamustoimesta.

Kuntalain (410/2015) 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen valitaan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uusi luottamushenkilö.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Luottamushenkilön on kaupunginhallituksen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuutensa arvioinnissa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.08.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

hallintojohtaja
Juha Summanen

Lisätietojen antaja

Jenni Björksten, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36060

jenni.bjorksten@hel.fi