Tilojen vuokraaminen Monik ry:ltä kaupunginkanslian käyttöön

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007625
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 178

Tilojen vuokraaminen Monik ry:ltä kaupunginkanslian käyttöön

Kansliapäällikkö

Päätös

Vs. kansliapäällikkö oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan toimitilavuokraus-yksikön päällikön vuokraamaan osoitteessa Kestelholmantie 2 sijaitsevat yhteensä noin 166 m2 tilat Monik ry:ltä kaupunginkanslian käyttöön enintään 4080 €/kk suuruisella arvonlisäverottomalla vuokralla ja muutoin liitteenä olevan vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin 1.3.2018 - 29.2.2020 väliseksi ajaksi.

Päätöksen perustelut

Tilat vuokrataan kaupunginkanslian osallisuus- ja neuvontayksikön Jane-hanketta varten. Jane-hanketoiminnan kautta tuotetaan kolmansista maista Helsinkiin muuttaneille kotoutumista tukevia jalkautettuja neuvonta- ja ohjauspalveluita. Tilojen sijoittuminen Puhoksen ostoskeskukseen Monik ry:ltä alivuokrattuihin tiloihin on katsottu olevan tärkeää, koska toiminnan kohderyhmänä olevat pystytään tavoittamaan sieltä käsin parhaiten.

Jane-hankkeelle on saatu rahoitus EU:n sisäisen turvallisuuden Amif-rahastosta ja tilojen vuokrakulut on hyväksytty hankekuluksi rahoituspäätöksessä.

Päätös tullut nähtäväksi 03.08.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ville Vastamäki, kehittämisinsinööri, puhelin: 09 310 25902

ville.vastamaki@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
vs. kansliapäällikkö
Matti Malinen
vs. rahoitusjohtaja