Asiakirjapyyntö; Kaupungin ja SRV Rakennus Oy:n välinen kirjeenvaihto

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007706
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 59

Asiakirjapyyntö; Kaupungin ja SRV Rakennus Oy:n välinen kirjeenvaihto

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hylätä Apollo-Rakenne Oy:n 28.06.2018 päivätyn asiakirjapyynnön koskien Helsingin kaupungin ja SRV Rakennus Oy:n välistä kirjeenvaihtoa ajanjaksoilta 30.6.2015.–11.9.2017 ja 12.9.2017.–28.6.2018.

Päätöksen perustelut

Asiakirjapyyntö liittyy asioiden HEL 2014-008155 ja 2018-002162 käsittelyyn. Maankäyttöjohtaja toteaa, että Helsingin kaupungin tontinluovutus ei ole luonteeltaan viranomaistoimintaa, vaan yksityisoikeudellista kiinteistöliiketoimintaa. Neuvottelujen luottamuksellisuus on eräs keskeinen edellytys sille, että kaupunki voi olla yksityisen toimijan näkökulmasta kiinnostava ja luotettava sopimuskumppani esimerkiksi hankekehittäjille, rakennusliikkeille ja muille tonteista kiinnostuneille. Näin ollen kaupungin tulee pystyä käymään neuvotteluja hankkeen eri vaiheissa luottamuksellisesti myös esimerkiksi sähköpostilla tai perinteisellä kirjepostilla ja riippumatta siitä, sisältävätkö yksittäiset viestit suoraan liikesalaisuutena julkisuuslain tai muun lain nojalla salassa pidettäviä tietoja.

Myös kaupungin asiakkaina olevat hankekehittäjät ja rakennusliikkeet, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa SRV Rakennus Oy, ovat lähtökohtaisesti olettaneet, että kirjeenvaihto tapahtuu luottamuksellisesti. Erityisesti ulkomaisten toimijoiden kanssa neuvottelujen luottamuksellisuuden periaate korostuu, ja toisaalta suomalaisia toimijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti ulkomaisiin toimijoihin verrattuna.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat muun muassa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi mainituille yhteisöille, laitoksille tai säätiöille taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin.

Maankäyttöjohtaja katsoo, että mikäli kaupunki ei voi käydä täysin luottamuksellisesti tontinluovutukseen liittyviä neuvotteluja asiakkaidensa kanssa, se asetetaan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan mukaisesti muihin markkinatoimijoihin, esimerkiksi yksityisiin maanomistajiin, nähden epäedullisempaan kilpailuasemaan. Edelleen tästä aiheutuu kaupungille po. säännöksessä mainittua taloudellista vahinkoa. Edellä mainituin perustein maankäyttöjohtaja päätti hylätä asiakirjoja koskevan pyynnön.

Päätös tullut nähtäväksi 20.07.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Kristian Berlin, kiinteistölakimies, puhelin: 09 310 36438

kristian.berlin@hel.fi

Reko Korhonen, avustava lakimies, puhelin: (09) 310 21519

reko.korhonen@hel.fi