Vahingonkorvaus, kiinteistövaurio

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007898
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 31
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvaus, kiinteistövaurio

Hallintojohtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijoiden vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan vuoden 2017 loka- ja marraskuun vesisateet ovat aiheuttaneet sen, että hakijat ovat joutuneet Työkunnankuja 7:n kohdalla vuoden 2018 alussa uusimaan kaivuutöiden vuoksi vaurioituneen sadevesiviemärin. Kaivuutöitä oli tehty katuvalaistuskaapeloinnille vuonna 2010 ja kaukolämpöputkien uusimiselle vuonna 2012 Helen Lämmön ja Helen Sähkön (myöhemmin Helsingin kaupunki) toimesta. Hakijat ovat vaatineet Helen Oy:tä ja Helsingin kaupunkia korvaamaan uusimisesta aiheutuneet tähän mennessä syntyneet kulut 18 695,68 euroa ja mahdolliset kellarin saneerauksen yhteydessä esille tulevat sadevesiviemärin rikkoutumiseen liittyvät kulut yhteisvastuullisesti.

Katuvalaistuskaapelointi on tehty Helsingin Energian toimesta vuonna 2010. Helen Sähköverkko Oy on tarjonnut hakijoille ilmaliittymisjohtojen muuttamista maakaapeleiksi 16.4.2010 päivätyllä asiakirjalla. Nykyinen ulkovalaistusyksikkö on siirtynyt kaupunkiympäristön toimialalle joten hakijan esittämä vahingonkorvausvaatimus kaupungille käsitellään kaupunkiympäristön toimialalla.

Hakijat ovat allekirjoittaneet Helen Sähköverkko Oy:n tarjouksen 22.4.2010. Liitteistä löytyy myös valokuva kaukolämpötyömaasta vuodelta 2012 sen ollessa käynnissä. Hakijoilla on tämän perusteella ollut tieto molemmista työmaista.

Rakennusvirasto on myöntänyt Kyläkunnantie 40:lle sijoitusluvan vuoden 1962 lokakuussa sadevesijärjestelmän sijoittamiseksi katualueelle. Tuohon aikaan sadevesijärjestelmiä ei vielä viety kartalle. Eräältä hakijoista saadun selvityksen mukaan hakijat eivät ole olleet yhteydessä työmaiden edustajiin kaivuutyön yhteydessä tai aikana sadevesijärjestelmien sijainnista. Selvityksen mukaan oletuksena on ollut, että kaivajilla on ollut tieto liitoksista, mitkä on sijoitettu katualueille.

Alueidenkäytön tarkastajalta saadun selvityksen mukaan kaduilla kaivuutöitä suorittavilla urakoitsijoilla on yleisesti tiedossa, että kaduille on sijoitettu putkia, mitkä eivät näy johtokartoituksissa. Työmailla noudatetaan kaivuutöissä varovaisuutta ja tehdään myös muun muassa ns. peilausta, mikä auttaa johtojen paikallistamisessa. Kyseessä olevista työmaista ei löytynyt arkistoista mitään sellaisia tietoja, että ne olisi hoidettu huonosti tai niitä olisi muutenkaan huomautettu huonosta hoidosta, työtavasta tms.

HSY:ltä saadun tiedon mukaan HSY:n vastuu alkaa runkoviemäristä tai -kaivosta. Tonttijohdot ovat kiinteistön vastuulla ja kiinteistön omistajalla tulee olla tieto niiden sijainnista ja omistaja vastaa niiden mahdollisista korjauskustannuksista. Myös HS-Veden ohjeissa otetaan kattavasti kantaa tonttiliittymien ikään ja sen mukanaan tuomaan saneeraustarpeeseen sekä vastuisiin tonttiliittymien rikkoutumisesta aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin.

Ilmatieteen laitokselta saadun selvityksen mukaan vuoden 2017 vesisateet olivat poikkeuksellisen suuret. Kaisaniemen mittausasemalla 1960-luvun alusta asti tehtyjen mittausten perusteella lokakuun 2017 sateet ylsivät tilastoissa kolmannelle sijalle sateen määrän suhteen.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä sekä syy-yhteyttä tapahtuneen vahingon ja suoritetun toiminnan välillä. Ottaen huomioon betoniputkien iän, epäillyn työmaan vuonna 2010 ja putken romahtamisen välisen ajan, putkien vaurioituminen on tapahtunut hiljalleen ajan myötä.

Kaupunki katsoo tehneensä kaikki tarvittavat toimenpiteet ja toimineensa huolellisesti työmaiden suhteen. Eikä näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus § 45

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 14.08.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja