Vahingonkorvausvaatimus, muu omaisuusvahinko
Vahingonkorvausvaatimus, muu omaisuusvahinko
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan kengät ovat rikkoutuneet kesän 2018 aikana Mechelininkatu 22 ja Caloniuksenkadun risteyksen alueella. Rikkoutumisensyyksi hakija on ilmoittanut katutyömaan, jonka johdosta jalkakäytävät ovat peitetty terävällä ja suurikokoisella sorakivellä. Hakija on esittänyt kaupungille yhteensä 172,90 euron korvausvaatimuksen kahdesta rikkoutuneesta kenkäparista ja taksikulusta, joka on syntynyt siitä, että kenkien rikkoutumisen takia hän on joutunut palaamaan kotiin taksilla.
Kadunpidon järjestäminen kuuluu kunnalle. Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi. Katu on suunniteltava ja rakennettava siten, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Jotta nämä vaatimukset täyttyvät, tulee katuja tarpeen mukaan muuttaa ja parantaa. Tämän takia laajatkin katualueet voivat väliaikaisesti olla parannustyön alla, jolloin alueella liikkuminen on poikkeuksellisten liikennejärjestelyiden varassa.
Kunnossapitolaki edellyttää pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun, tarpeet.
Mechelininkadulla on käynnissä suuri Helsingin kaupungin perusparannustyömaa, jossa urakoitsijana toimii Stara. Vahinkoalueella jalkakäytävän kunnossapito kuuluu lähtökohtaisesti sen kohdalla olevalle kiinteistölle, mutta työmaan aikana alueella toimiva urakoitsija kuitenkin vastaa työmaa-alueen kunnossa- ja puhtaanapidosta.
Mechelininkadun työmaa on asianmukaisesti merkitty. Tietyömerkein varoitetaan työnalaisesta tieosuudesta autoilijoiden lisäksi myös muun muassa jalankulkijoita. Työmaa-alueella voi olla työn keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja kuten esimerkiksi irtokiviä tai kuoppia.
Työmaan urakoitsijana Stara on tehnyt ja hoitanut kyseisen alueen tilapäisiä jalankulkuväyliä. Tilapäisiin liikennejärjestelyihin haetaan luvat kaupungin lupayksiköltä, joka myös valvoo järjestelyiden kuntoa ja oikeellisuutta. Staran tuotantopäällikön selvityksen mukaan alueella tehdään säännölliset työmaakierrokset kaupungin tarkastajan kanssa, joissa kirjataan mahdolliset puutteet ja korjattavat kohteet. Näillä kierroksilla ei ole kehotettu käyttämään hienompaa materiaalia jalankulkuväylillä. Lisäksi kohteessa tehdään Staran työnjohdon toimesta päivittäin tarkastuskierros työmaajärjestelyiden osalta ja tehdään korjaavia toimenpiteitä tarvittaessa.
Alueen katutarkastajan selvityksen mukaan työmaata ei ole kirjallisesti huomautettu puutteellisista tai huonosti järjestetyistä väliaikaisista liikennejärjestelyistä.
Hakijalla on rikkoutuneet kahdet samanlaiset kengät. Hakijan vahinko on siis syntynyt pidemmän ajan kuluessa, eikä se siis ole syntynyt täysin yllättäen ja ennalta-arvaamatta. Lisäksi karkeammallakaan sepelillä kävelyn ei pitäisi aiheuttaa normaalikuntoisten kenkien rikkoutumista. Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajata tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon tai, jos vahingonkärsijä ei ole täyttänyt velvollisuuttaan rajoittaa vahinkoa, vaikka se olisi ollut mahdollista. Myötävaikutusta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon muun muassa hakijan kokemus ja tietämys vahinkopaikan olosuhteista.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Väliaikaiset jalankulkuväylät ovat olleet tyydyttävässä kunnossa jalankulkijoiden käytettäväksi. Näin ollen, koska vahinko ei ole seurausta kaupungin laiminlyönnistä, ei se katso olevansa korvausvelvollinen asiassa.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 84–85 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14a §, 15 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 14.11.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Tuuli Juntti, lakimies, puhelin: 09 310 21210