Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-008521
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 223
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 1.6.2018 kello 7.45 ajettaessa kiinteistön parkkipaikalta ajoradalle Nuijamiestentielle. Hakijan mukaan Nuijamiestentietä oli jyrsitty asfalttitöiden takia liian paljon, jonka johdosta tiputus tonttiliittymässä oli niin suuri, että hakijan ajoneuvon vetokoukku osui kanttikiveen ja väänsi ajoneuvon pohjarakennetta. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan ajoneuvon korjauskuluja yhteensä 1 174,65 euroa.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on kaupungin uudelleenpäällystystyömaa, jolla urakoitsijana toimii YIT Infra Oy.

Vahingonkorvausvaatimuksen johdosta paikka on katselmoitu 20.8.2018 yhdessä kaupungin edustajan ja YIT:n edustajan kanssa. Katselmuksessa on todettu, että ajoradalle on suoritettu 4 cm:n jyrsintä. Tällainen jyrsintä ei ole poikkeuksellisen syvä, eikä se aiheuta ajoneuvon osien osumista reunakivetykseen oikein rakennetussa tonttiliittymässä. Urakoitsijan on todettu suorittaneen työnsä oikealla tavalla, eikä vahinko ole seurausta heidän työsuorituksestaan.

Katselmuksessa on todettu, että kyseinen tonttiliittymä on rakenteeltaan poikkeava. Siinä reunakiven puoleinen osa on muodoltaan kaareva. Jos tonttiliittymä olisi rakennettu tavanomaisella tavalla suoraksi, ei ajoneuvon perä olisi ottanut siihen kiinni, vaikka viereinen ajorata olisikin 4 cm alemmalla tasolla kuin normaalisti.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa tonttiliittymän rakentamisesta rakennetun kadun ajoradan reunasta kiinteistölleen. Kyseinen tonttiliittymä on siis rakennettu kohdalla olevan, vuonna 2017 valmistuneen, kiinteistön toimesta.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Koska urakoitsija on hoitanut uudelleenpäällystystyön asianmukaisesti ja vaatimusten mukaisesti, ei urakoitsijalla ole tuottamusta vahinkoon. Tästä syystä kaupunki katsoo, ettei se uudelleenpäällystyön tilaajana ole korvausvelvollinen tässä asiassa.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 88 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 13.11.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuuli Juntti, lakimies, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö