Vuokraus, selviämisasema, Pasilan Poliisitalo 1, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2018-008770
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 44
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vuokraus, selviämisasema, Pasilan Poliisitalo 1, Sosiaali- ja terveystoimiala

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti tehdä Pasilan poliisitalo 2:ssa sijaitsevien enintään yhteensä 275 m² suuruisten tilojen vuokrauksen esisopimuksen ja myöhemmin tilojen vuokrauksen Helsingin poliisilaitokselta sosiaali- ja terveystoimialan käyttöön noin 8 250 €/kk arvonlisäverottomasta kokonaisvuokrasta, vuokra sisältää tarvittava tilamuutostyöt, puku- ja ruokalatilojen käyttöoikeuden sekä huoltoja ylläpitotyöt ehdolla, että kansliapäällikkö hyväksyy vuokrauksen.
Tilat vuokrataan heti tilojen valmistumisen jälkeen, nykyisen arvion mukaan vuoden 2020 alussa. Toistaiseksi voimassaoleva kokonaisvuokrasopimuksen irtisanomisaika molemmin puolin on 12 kk. Vuokriin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero.

Samalla yksikön päällikkö päätti osoittaa näin vuokratun tilan sosiaali- ja terveystoimialan toimialan väistötila käyttöön, vuokralaiselle kulloinkin maksettavaa vuokraa vastaan lisättynä 0,5 euroa/htm2/kk suuruisella hallinto kululla. Sopimuksessa noudatetaan alkuperäisen vuokrasopimuksen ehtoja.

Päätöksen perustelut

Helsingin selviämishoitoasema perustettiin helmikuussa 2001 kaupungin terveysviraston, sosiaaliviraston ja poliisin yhteisestä aloitteesta päätavoitteena putkakuolemien vähentäminen Helsingin alueella. Koko toiminta-aikansa Helsingin selviämishoitoasema on sijainnut samassa kiinteistössä (Töölön Kisahalli) jakaen poliisin säilytyssuojan kanssa sisäänkäynnin ja tarjoten poliisille terveydenhuollon konsultaatioita ja sairaanhoidollista seurantaa Töölön säilytyssuojan putkatiloissa. Nyt Töölöön Kisahallin vanhentuneiden ja huonokuntoisten tilojen vuoksi Helsingin poliisilaitos siirtää toimintansa Pasilan Poliistalo 2:een johon peruskorjataan toiminnalle uudet tilat. Poliisin toiminnan yhteydessä toimiva Sosiaali- ja terveystoimialan ylläpitämä selviämishoitoasema siirtyy näin myös Pasilaan.

Rakennuksen omistaa Senaatti. Helsingin poliisilaitos, peruskorjaa tilat ja edelleen vuokraa uudet selviämisasemantilat soten käyttöön ns. omakustannushintaan. Vuokra muodostuu pääomavuokrasta, sisältäen sotelle tehtävät muutostyöt noin 25 e/m2/kk sekä rakennuksen ylläpitovuokrasta noin 5 euroa/m2/kk. Vuokran suuruus tarkentuu suunnittelun ja työmaan valmistuttua.
Kohteesta tehdään rakennustyön ajaksi esisopimus ja kohteen valmistuttua vuokrasopimus.

Vuokrasopimuksen 4 vuoden pääomitettu vuokra 275 m2 on kaupunkiympäristöntoimialan mukaan 292 875 euroa (alv 0 %).

Päätös tullut nähtäväksi 18.09.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Anne Löfström, asiakaspäällikkö, puhelin: 09 310 40333

anne.lofstrom@hel.fi

Päättäjä

Markku Metsäranta
yksikön päällikkö