Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, Pohjantähti keskinäinen vakuutusyhtiö
Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, Pohjantähti keskinäinen vakuutusyhtiö
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 120-1143902 työtapaturma-ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Takaisinsaantivaatimuksen mukaan vahingoittunut on 1.2.2018 noin kello 17.30 liukastunut jäisellä, lumisella ja hiekoittamattomalla kävelytiellä Korvatunturinpolun ja Laakavuorentien risteyksessä. Vahingon tapahtumahetkellä on satanut lunta. Takaisinsaantivaatimuksessa vaaditaan kaupunkia korvaamaan 461,78 euroa.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kunnossapitolaki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan.
Kävelytie, jolla vahinko on sattunut, kuuluu hoitoluokkaan B. B luokan väyliltä poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti A luokan väylien jälkeen. B luokan kevyenliikenteenväylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17-06 satanut lumi poistetaan kello 10 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen tai lumisade on päättynyt ja se on ylittänyt 5 cm aurauskynnyksen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa + 0,6 °C ja -1,8 °C välillä. Vahinkopäivänä klo 17 lämpötila on ollut - 0,4 °C. Vahinkopäivää edeltävänä päivänä on satanut lunta, nostaen lumikertymää 2 cm vahinkopäivälle. Sademäärä on vahinkopäivänä lisääntynyt 17 mm vahinkopäivää edeltävältä päivältä.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkoa edeltävän päivän sää on ollut poutainen ja lämpötila on pysytellyt miinuksen puolella. Vahinkopäivänä lämpötila on ollut enimmäkseen pakkasen puolella, siirtyen myöhemmin aavistuksen plussan puolelle + 0,1 asteeseen.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on aurattu vahingon tapahtumapäivänä 1.2.2018 kello 09. Vahinkopäivänä on esiintynyt lumisadetta kello 20 asti, ja sen jälkeen on esiintynyt heikkoja sateita. Auraus on tauotettu jatkuvan sateen vuoksi. Auraustyöt on aloitettu uudestaan 2.2.2018 kello 01, jolloin sade on lakannut. Vahinkopaikan alue on hiekoitettu vahinkoa edeltävänä päivänä kello 06 ja vahinkopäivänä kello 06. Kunnossapitopiiri tekee talvisin alueella hiekoitustarkastuksia säännöllisesti kello 06-22 välisenä aikana, ja tarvittaessa myös työajan ulkopuolella.
Lain mukaan kunnan velvollisuus on tehdä ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Vahingonkorvausvastuu edellyttää myös tuottamusta tai laiminlyöntiä.
Asiassa saadut selvitykset osoittavat, että vahinkopaikan talvikunnossapidosta on huolehdittu olosuhteet huomioon ottaen asianmukaisesti. Vahinkopaikan liukkaus torjutaan pääkatujen ja erittäin vilkkaiden liikenteen väylien (A) jälkeen. Vahinkopaikan alue on aurattu ja hiekoitettu vahinkopäivänä ennen lumisateen alkamista. Aurauksen tauottaminen on ollut perusteltua huomioon ottaen vallinnut sää. Alueella on tehty säännöllisiä hiekoitustarkastuksia. Jatkuvan lumisateen aikana ei hiekoittamisesta ole juurikaan hyötyä, koska hiekka jää lumen alle ja aurataan lumen mukana pois. Myöskin hiekoituksen lykkääminen on ollut perusteltua huomioon ottaen vallinnut sää. Kunnossapitopiiri on ryhtynyt välittömästi toimenpiteisiin heti aamuyöstä sateen lakattua. Talvikunnossapito ja liukkaudentorjunta on vahinkopäivänä tehty Helsingin kaupungin normien mukaan.
Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja toimenpideaikojen puitteissa. Näin ollen kaupunki ei katso laiminlyöneensä kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 09.01.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Liisa Mäkelä, lakimies, puhelin: 09 310 22093