Vahingonkorvaus, kaatunut puu 29.7.2018, Toimelan siirtolapuutarha, Munkkiniemi
Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama esinevahinko
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Hakijalle korvataan vaadituista aineellisista vahingoista 49,50 euroa hakijan pankkitilille sekä laskulla nro 9014459931 Gigantti Oy:lle 804,03 euroa, yhteensä 853,53 euroa.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan omaisuutta tuhoutui puun kaatuessa Munkkiniemessä, Toimelan siirtolapuutarhan alueella, hakijan sukulaisen puutarhaan 29.7.2018. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan aineellisista vahingoista yhteensä 818,50 euroa.
Puustosta vastuullisen tahon, eli tässä tapauksessa kaupungin, tulee seurata puuston kuntoa riittävällä tavalla ja vaaralliseksi havaitut puut tulee poistaa viipymättä.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan kyseinen puu on kaatunut palsta-alueen ulkopuolelta, kaupungin hoitoluokan B4 alueelta. Kaatuneessa puussa on ollut päällepäin näkyvä vika. Puusta on aiemmin revennyt iso haara, johon oli muodostunut sienikasvustoa ja puuaines oli pehmeää sekä lahoa.
Vahinkopäivänä mitattiin hetkittäin tuulen puuskanopeutena yli 14 m/s, joka on luokitukseltaan kovaa tuulta. Tämä todennäköisesti aiheutti lopulta puun kaatumisen.
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseksi edellytetään tuottamusta eli kunnossapidosta vastaavan on täytynyt tehdä jokin laiminlyönti. Tämän lisäksi aiheutuneen vahingon sekä tehdyn laiminlyönnin välillä tulee olla syy-yhteys.
Kaupunki katsoo tässä tapauksessa laiminlyönnin olleen mahdollista, koska kaatuneessa puussa oli päällepäin näkyvä vika eikä sitä oltu havainnoitu tarkastuskierroksilla.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kaupunki katsoo olevansa asiassa korvausvelvollinen.
Hakijalle sattuneesta vahingosta korvataan yhteensä 853,53 euroa, joista 49,50 euroa maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille ja puhelimen arvona 804,03 (sis. alv 24%) euroa suoritetaan laskuun nro 9014459931 perustuen suoraan Gigantti Oy:n tilille.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 § ja 5 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1-4 §, 6 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 13.03.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930