Ilmoitus valtuustoryhmän perustamisesta
Ilmoitus valtuustoryhmän perustamisesta
Päätös
Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi liitteenä 1 olevan ilmoituksen Liike Nyt Helsinki nimisen valtuustoryhmän perustamisesta ja ilmoituksessa mainitun valtuutetun liittymisen perustettuun valtuustoryhmään.
Samalla kaupunginvaltuusto totesi Mirita Saxbergin eronneen Kokoomuksen valtuustoryhmästä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hallintosäännön 30 luvun 1 §:n mukaan valtuustotyöskentelyään varten valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava.
Hallintosäännön 30 luvun 2 §:n mukaan valtuutetun on ilmoitettava liittymisestä valtuustoryhmään ja siitä eroamisesta kirjallisesti valtuustolle.
Kaupunginvaltuustolle on 18.9.2018 jätetty ilmoitus uuden valtuustoryhmän perustamisesta.
Päätös tullut nähtäväksi 04.10.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Lauri Menna, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 36012