Rahoitusjohtajan kokonaispalkan tarkistaminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009921
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 201

Rahoitusjohtajan kokonaispalkan tarkistaminen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päättää, että rahoitusjohtajan kokonaispalkka on 11 200 €/kk 1.6.2018 lukien.

Päätöksen perustelut

Rahoitusjohtajan tehtävän vaativuus on arvioitu uudelleen HAY-järjestelmällä. Tietohallintoyksikkö liitettiin talous- ja suunnitteluosastoon, jolloin johdettava toimintaympäristö laajeni ja tehtävässä edellytetään monipuolisempaa johtamisosaamista. Arvioinnin perusteella tehtävän vaativuus on olennaisesti muuttunut. Kokonaispalkka on 11 200 €/kk 1.6.2018 lukien.

Voimassa olevan hallintosäännön (12 luku 1 §) mukaan kansliapäällikkö päättää toimialajohtajan, palvelukokonaisuuden johtajan, pelastuskomentajan, liikelaitoksen johtajan, kaupunginkanslian osastopäälliköiden ja toimialojen hallintojohtajien palkasta ja palkan määräytymisperusteesta, palkan harkinnanvaraisesta tarkistamisesta ja muusta palkitsemisesta sekä näiden tehtävien vaativuusluokittelusta ja siihen perustuvasta palkasta.

Päätös tullut nähtäväksi 03.10.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Asta Enroos, henkilöstöpolitiikan päällikkö, puhelin: 09 310 36420

asta.enroos@hel.fi

Riitta Vento, Työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 29995

riitta.h.vento@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Marju Pohjaniemi
henkilöstöjohtaja