Rahoituksen haku Euroopan Unionin Erasmus+ ohjelman YiA, Key Action 1 - Youth Mobility -ohjelmaosiosta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009962
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 45

Rahoituksen haku Euroopan Unionin Erasmus+ ohjelman YiA, Key Action 1 - Youth Mobility -ohjelmaosiosta

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa mandaatin Municipality of Cinisello Balsamo rahoituksen hakemisesta Erasmus+ ohjelmasta.

Municipality of Cinisello Balsamo edustaa saamansa teknisen mandaatin perusteella hakuun osallistuvia hankesuunnitelmassa mainittuja osapuolia kymmenestä eri tahosta. Avustusta haetaan Erasmus+ YiA – ohjelmasta, avaintoimi KA1 Liikkuvuus avustusta nuorten KV-vaihtoon ja nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuteen.

Haettava avustussumma on kokonaisuudessaan n. 60 - 70 000 euroa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelukokonaisuus hakee osuuttaan kokonaisavustuksesta Suomessa syntyneiden kustannusten perusteella.

Avustuksen kohteena on nuorisovaihtoprojekti, "Play2Be", jossa on mukana aktiivisia nuoria ja teemana on osallisuus, vaikuttaminen ja kulttuuri.

Hanke alkaa 1.1.-31.5.2019 välisenä aikana. Haettava avustus käytetään hankesuunnitelman mukaisesti.

Mikäli rahoitus saadaan ja hankkeelle syntyy kuluja Suomessa, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala huolehtii siitä, että Laske-kirjanpitojärjestelmään avataan EU-projektinumero, johon hankkeen menot ja tuet kirjataan.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikön 13.9.2017 tekemän päätöksen (100 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja päättää ja allekirjoittaa sekä muutoin toimii kaupungin edustajana Euroopan Unionin Erasmus+ ohjelman ja sen alaohjelmien toimialansa hankehakemuksissa nykyisen ohjelmakauden (2014–2020) loppuun asti

Päätös tullut nähtäväksi 25.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Sonja Witting, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 79772

sonja.witting@hel.fi

Päättäjä

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja