Poikkeuslupa M300 junayksiköiden käyttämisestä yksi telikäyttö erotettuna määräaikaisesti 30.6.2019 saakka

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010066
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 82

Poikkeuslupa M300 junayksiköiden käyttämisestä yksi telikäyttö erotettuna määräaikaisesti 31.12.2018 saakka

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti myöntää M300 junayksiköille poikkeusluvan käyttää kalustoa matkustajaliikenteessä määräaikaisesti 31.12.2018 saakka yksi telikäyttö erotettuna.

Päätöksen perustelut

METROLIIKENTEEN TOIMINTAOHJE MTO 3: Liikennöinti ja opasteet kohdassa 23.1 Linjakelpoisuusehdot M300 kalustosarjalle on määritetty, että junalla, jossa on Toisen asteen jarruvika (kompensointi käytössä) voidaan liikennöidä normaalisti ”Kun korvaavaa kalustoa / päivän loppuun”, mutta vikaantunutta vaunua ei voida ottaa linjalle hallista.

M300 junien jarruvastuksien vikaantumistiheys on keskimäärin suurempi kuin varaosien saatavuudella pystytään korvaamaan. Jarruvastuksien vikaantuminen on aiheuttanut junien asettamisen käyttörajoitukselle estäen kaluston käyttämisen linjaliikenteessä varaosien saatavuusongelmien vuoksi. Junavalmistaja yhdessä alihankkijoidensa kanssa ei ole pystynyt vielä selvittämään vian juurisyytä ja korjaamaan sitä. Jarruvastuksien vikaantumisen vuoksi on mahdollista, että M300 kalustosarjan junien käytettävyys heikentyy ja tulee aiheuttamaan vaikeuksia liikenteen suorittamiseen ja täten metroliikenteen luotettavuuden heikkenemisen.

HKL:n nykyinen MTO ohjeistus estää junan asettamisen linjalle, mikäli junassa on aktiivinen jarruvika hallista ulos lähdettäessä. Kyseinen ehto perustuu vanhemman kaluston teknisiin rajoitteisiin. M300 kalustossa, jossa käytetään muissa teleissä kompensointia yhden telikäytön erottamisen yhteydessä, junien asettaminen käyttörajoitukseen yhden jarruvastuksen vikaannuttua on suorituskyvyn ja turvallisuuden kannalta tarpeetonta. Toimintaohjeesta poikkeaminen M300 yksittäisen jarruvastusvian kohdalla on tarpeen, jotta tilanteen vaatiessa metroliikenteen luotettavuus pystytään säilyttämään.

Kalustotoimittajan ilmoituksen mukaan junayksiköllä voidaan suorittaa normaalia matkustajaliikennettä tilanteessa, jossa junan yksi telikäyttö on erotettu. Junassa on järjestelmä, joka kompensoi erotetun telin sähköjarrun käyttämällä junan levyjarruja tarvittaessa ja lisäksi lisää muiden telien vetovoimaa kiihdytyksissä säilyttäen normaalin suorituskyvyn. Toisen telikäytön erottaminen tai telikäytön vikaantuminen rajoittaa automaattisesti junan maksiminopeutta.

HKL:n riskianalyysin perusteella junan käyttäminen matkustajaliikenteessä yksi telikäyttö erotettuna ei heikennä matkustajaturvallisuutta.

Riskianalyysissä tunnistetut riskit:

RISKI 1:
Mahdollisesta toisen telikäytön rikkoutumisesta johtuvasta huippunopeuden laskusta aiheutuvat vaikutukset liikenteeseen MTO 3 linjakelpoisuusehdot sallivat M300 kalustolla liikennöinnin päivän loppuun saakka myös tilanteessa, jossa 50 % ajomoottoreista on pois käytöstä. Juna rajoittaa nopeuden automaattisesti maksimissaan 60 km/h havaitessaan toisen jarruvastuksen hajoamisen junassa. Riski voidaan hyväksyä.

RISKI 2:
Viallisella junalla ajavan kuljettajan inhimillisen virheen seurauksena jokin toinen vika voi jäädä ilmoittamatta, kun sen luullaan liittyvän tiedettyyn vikaan, josta on ohjeistettu olemaan välittämättä. Riski voidaan hallita selkeällä ohjeistuksella ja junan automaattisella nopeudenrajoituksella toisen telikäytön vikaantumisen tapahtuessa. Riski voidaan hyväksyä.

Päätös tullut nähtäväksi 05.10.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Teemu Niippa, va kalustopäällikkö, puhelin: 09 310 35916

teemu.niippa@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
toimitusjohtaja
Rain Mutka
hallintopäällikkö