Asemakaavan muutos, Kamppi kortteli 4412/1, Simonkatu 7, Kampin hiljentymiskappeli, nro 12611, Helsingin seurakuntayhtymä

HEL 2018-010343
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 115 §

Kampin hiljentymiskappelin asemakaavan muuttaminen (nro 12611)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 4. kaupunginosan Kampin korttelin 4012 tonttia 1 sekä torialuetta koskevan asemakaavan muutoksen 14.1.2020 päivätyn ja 16.3.2020 korjatun piirustuksen nro 12611 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Kampin hiljentymiskappelia, joka sijaitsee Kampissa Narinkan laidalla. Se mahdollistaa kappelin asiakastilojen laajentamisen ja parantaa kappelin edellytyksiä vastaanottaa asiakkaita ja järjestää tilaisuuksia. Laajennus ei vaikuta puisen kappelin itsenäiseen asemaan kaupunkitilassa.

Suunnittelualueen pinta-ala on 425 m2. Kaavaratkaisun myötä tontin kerrosala kasvaa 70 k-m2. Tontin tehokkuusluku on eₜ = 0,95.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että jalustaosa laajenee ja Simonpuistikkoon johtava porras jää rakennuksen taakse.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista keskustan elinvoimaisuutta lisäämällä ja ehkäisemällä osaltaan segregaation kehittymistä, kun kirkon tuottamien sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset paranevat.

Kaavaratkaisu on oikeusvaikutteisen Helsingin yleiskaavan 2016 mukainen. Yleiskaavassa alue on keskustatoimintojen aluetta ja sitä koskee myös merkintä rautatietä eli Pisararataa varten.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Alueella on Kampin hiljentymiskappeli ja sen asiakastilat. Vuonna 2012 valmistunut hiljentymiskappeli on nykyään tärkeä osa kirkon sosiaalityötä keskellä kaupunkia. Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 2010.

Helsingin kaupunki omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomaisyhteistyö

Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa: Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) vesihuolto,
Helen Sähköverkko Oy, Väylävirasto sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.

Viranomaisten kannanotoissa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta ei ollut huomautettavaa asemakaavan muutoksesta. Kannanotoissa tuotiin esille Pisararadan suunnitelma-aineisto, alueen vesijohtojen vaikutus sekä valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön huomioiminen. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että jatkosuunnittelussa tarkennetaan laadittujen suunnitelmien vaikutusta laajennusosan suunnitteluun.

Mielipiteet

Kirjallisia mielipiteitä saapui 1 kpl. Mielipide osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistui uudisrakennuksen muotoon ja sijaintiin. Uudisosa ei saisi peittää Danske Bankin asiakassisäänkäyntiä, eikä portaikon alapäähän saisi muodostua varjoisaa paikkaa. Mielipide on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että uudisosaa on muotoiltu uudelleen avonaisemmaksi siten, että portaikko näkyy hieman kutsuvammin Narinkan suunnasta.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo

Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 27.9.–28.10.2019, mistä on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla. Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia.

Ehdotuksesta saatiin viranomaisten lausuntoja sen ollessa julkisesti nähtävillä. Lausunnon antoivat
Helen Sähköverkko Oy, Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) sekä kaupunginmuseo.
Lausunnoissa ei ollut huomautettavaa. HSY ilmoitti, että asemakaavan muutos ei edellytä aluetta palvelevien yleisten vesijohtojen ja viemärien siirtämistä.

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista viranomaisten lausunnoista.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle 14.1.2020 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12611 hyväksymistä. Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen kaavakarttaan on tehty vähäisiä teknisiä tarkistuksia: ylimääräinen rakennusalan osan raja on poistettu ja korttelialueen rajaa on tarkistettu siten, että uutta torialuetta ei muodostu ja siten, että tontin kaarevia rajoja on siistitty laskennallisista syistä. Tarkistukset eivät vaikuta kaavan sisältöön.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sulje

Kaupunginhallitus 30.03.2020 § 217

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 4. kaupunginosan Kampin korttelin 4012 tonttia 1 sekä torialuetta koskevan asemakaavan muutoksen 14.1.2020 päivätyn ja 16.3.2020 korjatun piirustuksen nro 12611 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

09.03.2020 Poistettiin

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 14.01.2020 § 7

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 14.1.2020 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12611 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 4. kaupunginosan (Kamppi) korttelin 4012 tonttia 1 sekä torialuetta.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
Käsittely

Esteelliset: Laura Rissanen (hallintolain 28 §:n 1 momentin 2 kohta)

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Janne Prokkola, yksikön päällikkö, puhelin: 310 37233

janne.prokkola@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 19.09.2019 § 52

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12611 pohjakartan kaupunginosassa 4 Kamppi. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12611
Kaupunginosa: 4 Kamppi
Kartoituksen työnumero: 25/2019
Pohjakartta valmistunut: 28.6.2019
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.04.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi