Tapahtumayhteistyösopimus, Taitoluistelun grand prix -osakilpailun 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010577
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Tapahtumayhteistyösopimus, Taitoluistelun grand prix -osakilpailun 2018

Liikuntapalvelupäällikkö

Päätös

Liikuntapalvelupäällikkö päätti tehdä tapahtumayhteistyösopimuksen Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuuden ja Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kesken. Sopimus koskee taitoluistelun grand prix -osakilpailun järjestämistä 2.-4.11.2018 Helsingin jäähallilla ja sen mukaisesti liikuntapalvelu maksaa 50 000 euroa Suomen Taitoluisteluliitto ry:lle tapahtuman olosuhdekustannuksien tukemiseksi. Muutoin sopimusehdot määritellään liitteenä olevan tapahtumayhteistyösopimuksen mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa Helsingin positiivista tunnettuutta ja vahvistaa brändiä niin kotimaassa kuin ulkomailla sekä luoda näkyviä malleja kaiken ikäisille ja erityisesti nuorille liikuntaharrastuksen aloittamiseksi sekä osallisuuden lisäämiseksi.

Helsingin kaupungin vuosien 2017–2021 ”Maailman toimivin kaupunki” – kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki on kansainvälinen, elävä ja kiehtova tapahtumien Helsinki. Helsinki on monipuolinen ja kansainvälisesti vetovoimainen kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumakaupunki.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suurtapahtumat tuovat paikkakunnille näkyvyyttä, vetovoimaa ja matkailutuloja sekä vilkastuttavat elinkeinoelämää. Tutkimukset osoittavat, että tapahtumilla on vaikutusta urheilun harrastamisen määrän kasvuun.

Helsinki Grand Prix – osakilpailuun osallistuu yhteensä 60 lajin huippu-urheilijaa, tämän lisäksi paikalle odotetaan katsojia 10 eri maasta. Median edustajia odotetaan paikalle noin 80–100 sekä vapaaehtoisia noin 200. Tapahtuma televisioidaan ja kilpailu tavoittaa katsojia myös television välityksellä myös mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Venäjällä, Ranskassa, Kiinassa ja Japanissa. Suomessa lajilla on valtava suosio ja se onkin yksi vetovoimainen lasten ja nuorten harrastus.

Osakilpailujen isännöinti edistää suomalaista huippu-urheilua, sillä isäntämaalla on mahdollisuus nimetä mukaan kilpailuun kaksi naista, yksi mies sekä kaksi jäätanssiparia. Mahdollinen kilpailuista saavutettava voitto käytetään Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kautta lajin kehitykseen.

Päätös tullut nähtäväksi 23.10.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Minna Rehn, suunnittelija, puhelin: 09 310 36794

minna.rehn@hel.fi

Päättäjä

Tuuli Salospohja
liikuntapalvelupäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Taitoluistelu GP 2018_yhteistyösopimus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.