Osallistuminen Interreg Central Baltic hankehakuun hankkeella ECO-SMILE

HEL 2018-011576
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 232

Osallistuminen Interreg Central Baltic hankehakuun hankkeella ECO-SMILE

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen pääpartnerina ja kuntarahoittajana Euroopan Unionin Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa ”ECO-SMILE Ecological and Smart Island Tourism”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat
asiakirjat todeten, että hankkeen Helsingin osuuden kokonaiskustannuksiin 364 059 euroa sekä Forum Virium Helsinki Oy:n osahankkeen kuntarahoitusosuuteen enintään 26 188 euroa varaudutaan keskitetyn hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Helsingin osahankkeen määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä 336 755 euroa, jolloin omarahoitusosuudeksi jää 27 304 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on nostaa kaksi Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupunkialueella sijaitsevaa urbaania saaristoluontokohdetta kaupunkien uudenlaisiksi, älykkäiksi luontomatkailukohteiksi. Hankkeen aktiviteetit keskittyvät Helsingissä Vasikkasaareen ja Tallinnassa Aegnan saarelle. Molempia saaria kehitetään hankkeessa vetovoimaisiksi ja uudenlaisiksi luontomatkailukohteiksi, joissa niiden herkkien saaristoluontoarvojen vuoksi hyödynnetään uusia, innovatiivisia ja älykkäitä ratkaisuja. Tavoitteena on älykkäiden ratkaisujen avulla myös vahvistaa osallistujien kokemia elämyksiä näissä kohteissa. Molemmilla saarilla rakennetaan hankkeen aikana myös perinteisiä kulunohjausrakenteita. Hanke mahdollistaa omalta osaltaan kaupunkien ruuhkaisille keskusta-alueille ja nykyisille suosituimmille turistisaarikohteille suuntautuvien matkailijamäärien osittaisen uudelleensuuntaamiseen.

ECO-SMILE hankkeen aikana kehitetään digitaalisten ratkaisujen avulla uusia menetelmiä matkailijoiden saaristoluontoon synnyttämien vaikutusten seurantaan ja ennaltaehkäisyyn. Tavoitteena on kehittää ja testata toimintamalli ympäristötiedon anturointiin haastavissa toimintaympäristöissä. Älykkäitä ratkaisuja kehitetään esimerkiksi luonnontilan muutosten seurantaan, tietojen keräämiseen luonnosta ja kävijöistä sekä kävijöiden aktiiviseen osallistamiseen ja käyntien elämyksellisyyden vahvistamiseen.

Hanke tukee toteutuessaan EU:n Itämeristrategiaa, Helsingin ja Tallinnan kehittämisstrategioita sekä kestävän matkailukehityksen periaatteita. Hankkeen tuloksia voidaan soveltaa myös Helsingin merellisen strategian toimeenpanossa. Helsingin merellisen strategian tavoitteissa painotetaan osaltaan kestävyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia

Hankkeen kokonaisbudjetti on enintään 1,25 miljoonaa euroa, josta EU-tuen osuus on yhteensä 991 178 euroa. Helsingin osahankkeen arvioidut kustannuksen ovat 364 059 euroa, josta EU-tuen osuus on
273 044 euroa. Valtion tukea on mahdollisuus saada enintään 63 710 euroa, jolloin omarahoitusosuus olisi 27 305 euroa. Forum Virium Helsinki Oy:n osuus hankkeen kustannuksista on 349 174 euroa, josta EU-tuen osuus on 261 880 euroa ja kansallisen vastinrahan osuus enintään 61 106 euroa. Siten Helsingin kaupungin kuntarahoitusosuus on 26 188 euroa. Hanke toteutetaan vuosien 2019–2021 aikana.

Päätös tullut nähtäväksi 14.11.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, suunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Ilkka Haahtela
vs. elinkeinojohtaja