Opetushallituksen valtionavustuksen hakeminen, osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtamiseen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-011885
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 225
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Opetushallituksen valtionavustuksen hakeminen, osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtamiseen

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti hakea kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle ammatilliseen koulutukseen osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtamiseen Kysy johdolta 3.0 -hankkeeseen valtionavustusta ajalle 2.1.2019-31.12.2020. Hanke toteutetaan viiden koulutuksenjärjestäjän yhteishankkeena ja avustushakemus on yhteensä 1 326 780 euroa, josta kuntarahoituksen osuus (25%) on 331 695 euroa.

Lisäksi hallintojohtaja päätti valtuuttaa johtava rehtori ********** toimimaan em. hankehakemuksen sähköisessä hallintajärjestelmässä asiointiroolissa.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus asetti haettavaksi (OPH-833-2018) valtion vuoden 2018 talousarvioon sisältyvästä määrärahasta valtionavustuksen Osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtamiseen ammatillisen koulutuksen uudistumisen tueksi. Avustusta voidaan myöntää ammatillisen koulutuksen järjestäjille, joilla on järjestämislupa.

Kysy johdolta 3.0- hankkeen lähtökohtana ovat muuttuvissa verkostoissa johtaminen (sis. asiakkuudet ja kumppanuudet) sekä pedagoginen johtaminen, jotka vaikuttavat tehostavasti ja parantavasti osaamisperusteisuutta tukevaan toimintakulttuurin uudistumiseen. Hankkeella kootaan yhteen ammatillisen koulutuksen johtajat ja erityisesti lähiesimiehet sekä yrityksissä toimivat johtajat ja esimiehet verkostoitumaan ja kehittämään ammatillisen koulutuksen vaikuttavia johtamiskäytäntöjä. Välillisinä kohderyhminä ovat hankkeen koulutuksen järjestäjien opiskelijat ja opetus- ja ohjaushenkilöstö. Hanke tukee Helsingin kaupungin strategiaa kumppanuusverkostojen vahvistamisessa ja laajentamisessa. Tavoitteena on yhteinen ymmärrys ammatillisen koulutuksen pedagogiseen johtamiseen ja kehittämiseen: pedagogisen johtamisen, tulevaisuusjohtamisen ja verkostojohtamisen kehittäminen.

Hanketta toteutetaan yhteistyössä Amiedun, Varian, Business College Helsingin ja Mercuria Kauppiaiden Kauppaoppilaitoksen kanssa.

Päätös tullut nähtäväksi 22.11.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Jaana Ristioja, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 21260

jaana.ristioja@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja