Osallistuminen EU:n 6Aika strategiasta rahoitettavan hankkeen (”6Aika: Energiatehokkaat droonipalvelut”) toteuttamiseen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012475
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 257

Osallistuminen EU:n 6Aika strategiasta rahoitettavan hankkeen (”6Aika: Energiatehokkaat droonipalvelut”) toteuttamiseen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen osarahoittajana Euroopan Unionin Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika strategian rahoitushakuun Forum Virium Helsinki Oy:n hankehakemuksessa ”6Aika: Energiatehokkaat droonipalvelut”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston Innovaatiot ja uudet kokeilut-yksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten, että hankkeen kuntarahoitusosuuteen enintään 66 000 euroa varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on vähentää kaupunkiliikenteen ja -logistiikan päästöjä parantamalla energiatehokkaiden droonien liiketoimintamahdollisuuksia. Droonilentojen, kuten pakettijakelun ja ilmataksien määrä kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Yhteiskunnan hiilineutraalisuuden ja lähipäästöjen vähentämisen kannalta sähköisen drooniliiketoiminnan edistäminen on tärkeää. Droonit mahdollistavat myös laajalti uutta liiketoimintaa.

Hanke luo pk-yrityksille ja kaupungeille yhteisen ymmärryksen droonien merkityksestä liiketoimintana erityisesti kaupunkien hiilineutraalisuuden kannalta. Hankkeessa luotava toimintamalli luo parantuneet edellytykset hankkeen kohderyhmänä olevien yritysten drooniliiketoiminnalle huomioimalla kaupunkisuunnittelun tarpeet ja toteuttamalla yritysten nopeita droonipalvelukokeiluja.

Forum Virium Helsinki Oy:n osatoteutuksessa toteutetaan autonomisten droonilentojen pilotointiohjelma ”Drone-as-a-Service” Helsingissä sekä selvitetään kaupungin 5G- ja IoT-ympäristön edellytyksiä ja vaikutuksia droonilentoja, -järjestelmiä ja -palveluita toteuttaville yrityksille. Lisäksi osatoteutuksessa toteutetaan nopeiden kokeilujen ohjelma, jossa pyritään toteuttamaan yhteensä 300-500 autonomista droonilentoa Helsingissä. Kaupungin näkökulmasta osahankkeen avulla löydetään vastauksia myös siihen, kuinka drooniteknologia voi osaltaan edelleen kehittää ja vahvistaa älykkäiden kaupunkien innovaatioalustoja.

Kaupunginkanslian elinkeino-osaston Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö on mukana hankkeen ohjausryhmässä, seuraa hankkeen toteuttamista ja maksaa hankkeen kuntarahaosuuden erikseen sovitulla tavalla. Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Vantaan kaupunki ja hankepartnereina ovat Forum Virium Helsinki Oy:n lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK, Business Tampere, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu ja Business Oulu.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1 000 000 euroa, josta EU-tuen osuus on 670 000 euroa. Helsingin osahankkeen kustannukset ovat enintään 200 000 euroa, josta tuen osuus on 134 000 euroa ja Helsingin kuntarahoitusosuus 66 000 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2019–2021.

Päätös tullut nähtäväksi 14.12.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, suunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi