Omakotikiinteistön hallintaoikeuden laajentaminen Östersundomissa

HEL 2018-012634
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 11

Omakotikiinteistön hallintaoikeuden laajentaminen Östersundomissa

Yksikön päällikkö

Päätös

Tontit-yksikön päällikkö päätti laajentaa ********** hallintaoikeutta omakotikiinteistöön ********** seuraavin ehdoin:

1. Hallinta-aika päättyy samanaikaisesti omakotikiinteistön hallinta-ajan kanssa 31.12.2019.

2. Hallintaoikeuden saaja vastaa kustannuksellaan rakentamattomien kiinteistöjen hoito- ja kunnossapidosta.

Päätöksen perustelut

Helsinki on ostanut omakotikiinteistön ja laajennusalueet ********** . Myyjä pidätti tuolloin omakotikiinteistön hallintaoikeuden 31.12.2019 asti ja hänelle jäi oikeus jatkaa hallintaa erikseen sovittavin ehdoin, ellei kaupunki tarvitse kiinteistöä omaan käyttöönsä. Laajennusalueen hallinta-aika päättyi 31.12.2016. Kiinteistöt sijaitsevat asemakaavoitetun alueen ulkopuolella.

Östersundomin alueen kaavoitus on edelleen kesken, eikä kaupungilla ole tarvetta kiinteistölle.

Hallintaoikeuden laajennus koskee pihapiirin osaa olevia kiinteistöjä, joista toisella sijaitsee suuri betonimuurein rajattu vesiallas. Kaupungille asetettujen turvallisuusmääräysten vuoksi laajennusalueen yleisen käytön mahdollistaminen eli sen pitäminen kaupungin vapaassa hallinnassa vaatisi altaan purkamista. Ottaen huomioon sijainti korkealla kalliolla, jyrkkä kallioleikkaus Uutta Porvoontietä vasten ja läpikulkumahdollisuuden puuttuminen (rajoittuminen yksityisomisteiseen kiinteistöön), laajennusalueen yleisen käytön käyttörajoitukset ja niiden kunnostamiskustannukset eivät puolla laajennusalueen yleistä käyttöä.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunta päätti 29.5.2018 § 280 siirtää Tontit-yksikön päällikölle oikeuden antaa vuokralle kiinteistöjä sekä yritys- että asuintarkoituksiin enintään 30 vuoden määräaikaisin maanvuokrasopimuksin, kun kiinteistön rakennusoikeus on enintään 3 000 k-m². Hallintaoikeuden luovuttaminen on vuokraamista tavanomaista vuokrausta laajemmilla kiinteistön kunnossapito- ja korjausehdoilla.

Päätös tullut nähtäväksi 13.02.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Peter Haaparinne, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 31864

peter.haaparinne@hel.fi

Päättäjä

Esko Patrikainen
yksikön päällikkö