Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019–2021

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012762
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 26 §

Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019–2021

Työterveysliikelaitoksen johtokunta

Päätös

Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi kaupungin vuoden 2019 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2019-2021 kaupunginvaltuuston 28.11.2018 tekemän päätöksen §3 mukaisesti.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään siten, että kaupungin vuoden 2019 talousarvio sekä taloussuunnitelma vuosille 2019 -2021 annetaan johtokunnalle tiedoksi.

Työterveysliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2019-2021 kaupunginvaltuuston 28.11.2018 tekemän päätöksen §3 mukaisesti.

Sulje

Kuntalain 9. luvun 67§:n mukaan johtokunnan tehtävänä on hyväksyä liikelaitoksen talousarvio ja -suunnitelma vuoden loppuun mennessä valtuuston asettamien sitovien tavoitteiden sekä meno- ja tuloerien mukaisesti.

Esityslistan liitteenä on kaupunginvaltuuston 28.11.2018 kokouksessaan hyväksymä Työterveys Helsingin vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021. Kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvion mukainen tilikauden ylijäämä on 100 000€. Sitovana toiminnallisena tavoitteena on nettosuositteluindeksi NPS, 70 (asteikolla 1-100).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 21.12.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Tiina Pohjonen

Lisätietojen antaja

Tiina Maasilta, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054080

tiina.maasilta@hel.fi