Vuokraus, maa-alue kiinteistöstä 091-403-0001-0142, Oulunkylä, Pirkkolan liikuntahalli Oy

HEL 2018-013018
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 34

Saatavan suorittamisesta vapauttaminen, Pirkkolan liikuntahalli Oy

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja päätti vapauttaa Pirkkolan liikuntahalli Oy:n saatavan suorittamisesta Pirkkolan liikuntahalli Oy:n Pirkkolan liikuntapuistossa tapahtuvan rakentamistöiden aloittamiseen asti.

Päätöksen perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 19.5.2020, 91 §, vuokrata kaupunginhallituksen (3.2.2020, 89 §) antamin oikeuksin Pirkkolan liikuntahalli Oy:lle Helsingin kaupungin 28. kaupunginosassa (Oulunkylä), Pirkkolan liikuntapuiston alueella sijaitsevan, 9 049 m²:n suuruisen maa-alueen ajaksi 1.6.2020–31.12.2049 liikuntahallin rakentamista varten.

Pirkkolan liikuntahalli Oy:n rakennustyöt Pirkkolan liikuntapuiston alueella ovat keskeytyneet hallinto-oikeuden päätöksellä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 20.6.2017, 4 §, oikeuttanut liikuntajohtajan päättämään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen tai muun saatavan suorittamisesta vapauttamiselle 5 000 euroon asti.

Päätös tullut nähtäväksi 09.07.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87812

mia.savolainen@hel.fi

Päättäjä

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja