Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2019

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-013283
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 79

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2019

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti hyväksyä kasvatuksen ja koulutuksen työhyvinvointisuunnitelman vuodelle 2019.

Työhyvinvointisuunnitelman tavoitteena on työhyvinvointia, työturvallisuutta ja työkykyä ylläpitävän toiminnan kehittäminen ja sen saaminen osaksi jokapäiväistä työntekoa.

Toimialan työhyvinvointisuunnitelma toimii samalla myös työturvallisuuslain 9 §:n mukaisena työsuojelun toimintasuunnitelmana.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin työhyvinvointiohjelman 2018–2021 mukaisesti toimialat laativat vuosittain työhyvinvointisuunnitelman kaupunkitason työhyvinvointiohjelman linjausten mukaisesti. Toimialajohtaja hyväksyy oman toimialansa työhyvinvointisuunnitelman päätöksellään.

Kasvatuksen ja koulutuksen työhyvinvointisuunnitelma on laadittu palvelukokonaisuuksia osallistaen ja se on käsitelty yhteistoiminnallisesti.

Päätös tullut nähtäväksi 21.12.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Hanna Jurvansuu, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 83262

hanna.jurvansuu@hel.fi