Toivomusponsi, kodinhoitajien pysäköinnin helpottaminen asiakaskäyntien aikana
Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ja valtuutettu Mari Rantasen toivomusponnet kotihoidon ajoneuvojen pysäköinnistä
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Silja Borgarsdottir Sandelinin ehdotuksesta.
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 16.1.2019 hyväksymien toivomusponsien (Sirpa Asko-Seljavaara ja Mari Rantanen) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponsien ehdottajille sekä tiedoksi muille valtuutetuille.
Käsitellessään 16.1.2019 valtuutettu Arja Karhuvaaran aloitetta korttelikohtaisista parkkipaikoista kotihoidon ja -palvelun työntekijöille kaupunginvaltuusto hyväksyi samalla seuraavat kaksi toivomuspontta:
Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara ehdotti, että "kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen selvittävän yhdessä kaupunkiympäristön toimialan kanssa mahdollisuudet sote-lautakunnan ehdotuksen toteuttamiseksi kotihoitajien pysäköinnin helpottamiseksi. Se on kyltti auton ikkunaan, että on asiakaskäynnillä".
Valtuutettu Mari Rantanen ehdotti, että "kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen selvittävän mahdollisuudet ennen kaupungin tasoisen selvityksen ja toimenpiteiden valmistumista, että kotihoitajien määrättyjä pysäköintivirhemaksuja tulisi voida neuvotteluteitse estää esimerkiksi tuulilasiin asetettavalla kyltillä, joka ilmentää kyseessä olevan kotihoidon tai kotisairaalan ajoneuvon asiakaskäynnillä. Tällöin ainakin kaupungin pysäköinninvalvonta voisi jättää pysäköintivirhemaksun määräämättä, mikäli ajoneuvo ei ole liikennettä estävästi tai vaarallisesti pysäköity".
Toivomusponsien johdosta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunnot. Sosiaali- ja terveyslautakunta on merkinnyt tiedoksi sille erikseen valmistellun liitteenä 2 olevan selvityksen kotihoidon ja kotisairaalan työntekijöiden pysäköintiongelmien helpottamisesta.
Kaupunkiympäristölautakunta on todennut, että erityisesti kantakaupungin alueella pysäköintipaikkoja ei ole. Tuulilasiin asetettava kyltti ei ratkaise tai helpota asiaa.
Pysäköinninvalvonta on viranomaistoimintaa ja sen on valvonnassaan kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti. Virheellistä pysäköintiä ei voi jättää huomiotta. Kunnallisella viranomaisella ei ole toimivaltaa vaikuttaa yksityisten kiinteistöjen alueilla toimivien valvontayhtiöiden käytäntöihin.
Kotihoidon ja kotisairaalan henkilökunnan pysäköinnin helpottamista on selvitetty aiemmin esimerkiksi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin johtamassa työryhmässä. Työryhmä ehdotti mm. kuljettajien ja yhteiskäyttö- tai leasing-ajoneuvojen käytön kokeilua.
Sosiaali- ja terveystoimiala ja kaupunkiympäristön toimiala tehostavat yhteistyötä kotihoidon ja muiden kotikäyntejä tekevien henkilöiden pysäköintiongelmien ratkaisemiseksi. Lisäksi neuvotellaan taloyhtiöiden sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa mahdollisuudesta käyttää näiden pysäköintipaikkoja.
Kotihoidon optimointiohjelma otetaan käyttöön vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Ohjelma suunnittelee asiakkaan tarpeita vastaavan palvelun ja reitittää työntekijän kulkemisen optimaalisesti. Reitityksen suunnittelussa voitaneen jatkossa ottaa huomioon kotikäyntikohteiden pysäköintimahdollisuudet. Kotihoidon käyttöön on tarkoitus hankkia myös muita kulkuneuvoja kuten lisää sähköpyöriä ja sähköpotkulautoja.
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Suomen Kuntaliittoa selvittämään kuntien kantaa tieliikennelain muutostarpeisiin. Helsingin kaupungin edustajat ovat esittäneet, että kotihoidolle voitaisiin myöntää 1.6.2020 voimaan tulevan uuden tieliikennelain (729/2018) 3 luvun 39 §:n mukaiseen liikuntarajoitteisten pysäköintilupaan verrattava lupa, joka oikeuttaisi luvan käyttäjän pysäköimään maksulliselle paikalle ilman maksua, aikarajoitteiselle paikalle rajoitusta pidemmäksi ajaksi ja pysäköintikiellon vaikutusalueelle.
Asia on valmisteltu yhteistyössä kaupunginkanslian oikeuspalvelujen kanssa.
Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimesitään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen myös muille valtuutetuille.
Kaupunkiympäristölautakunta 18.06.2019 § 353
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Yleistä
Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että pysäköintipaikkojen riittävyys on ongelman ydin, sillä pysäköinti erityisesti kantakaupungin alueella on vaikeaa. Tuulilasiin asetettavan kyltin kehittäminen pysäköinnin helpottamiseksi aloitteessa mainitun mukaisesti ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, koska se ei ratkaise tai edes helpota ongelmaa. Pysäköinnin tekee vaikeaksi pysäköintipaikkojen riittämättömyys, ei niinkään pysäköintimaksun maksaminen.
Yleisillä katualueilla automaattien lisäksi pysäköintimaksun voi maksaa neljällä mobiilijärjestelmällä. Yksityisten kiinteistöjen alueilla ajoneuvojen pysäköinnistä päättää kiinteistön omistaja tai haltija.
Kotisairaalan ja kotipalvelun henkilökunnan pysäköinnin helpottamista on selvitetty työryhmässä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin johdolla. Työryhmän työ valmistui 31.1.2011. Tässäkin yhteydessä pysäköintipaikan löytymisen todettiin olevan se varsinainen ongelma kantakaupungin alueella. Asian helpottamiseksi työryhmä mm. esitti, että terveysviraston kaakkoisen kotihoitoyksikön Laajasalon lähipalvelualueella 2 kokeillaan kuuden kuukauden ajan mallia, jossa vähintään kaksi autoa korvataan kuljettajalla ja Staran leasing-autolla. Kokeilua ei ole koskaan toteutettu.
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt kuntaliittoa selvittämään kuntien kantaa tieliikennelain muutostarpeisiin.
Selvityksen yhteydessä Helsingin kaupunki esitti, että kotihoidolle voitaisiin myöntää 1.6.2020 voimaan tulevan uuden tieliikennelain mukaiseen liikuntarajoitteisen pysäköintilupaan verrattava lupa, joka oikeuttaisi luvan käyttäjän pysäköimään maksulliselle paikalle ilman maksua, aikarajoitteiselle paikalla rajoitusta pidemmäksi aikaa ja pysäköintikiellon vaikutusalueelle.
Aloitteen perusteella kaupunkiympäristön toimialan edustajat pysäköinninvalvonnasta ja liikennesuunnittelusta neuvottelivat sosiaali- ja terveystoimialan edustajien kanssa, miten pysäköintiä kotihoidon työtehtävissä voitaisiin helpottaa.
Helsingin kaupungin kunnallinen pysäköinninvalvonta on antanut Helsingin kaupungin Rakentamispalvelu Staran omistamille leasing ajoneuvoille kahdeksan pysäköintivirhemaksua vuosina 2012-2018 mm. suojatievirheiden perusteella ja virheellisestä pysäköimisestä jalkakäytävälle. Näistä yksittäisissä tapauksissa ajoneuvo on saattanut olla kotihoidon työtehtävissä.
Pysäköinninvalvonta on viranomaistoimintaa ja sen on valvonnassaan kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti.
Kunnallisella viranomaisella ei ole toimivaltaa vaikuttaa yksityisten kiinteistöjen alueilla toimivien valvontayhtiöiden käytäntöihin. Kotihoidon tulisi sopia pysäköimisestä yksityisten kiinteistöjen alueella kiinteistöjen edustajien kanssa. Pysäköinninvalvonnan tekemien selvitysten mukaan kotihoidon on mahdollista pysäköidä mm. Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kiinteistöjen alueilla taloyhtiöiden vieraspaikoille.
Kotihoitajien auton pysäköinti asiakaskäynnin ajaksi on ollut ongelma pääkaupunkiseudulla useita vuosia ja monia ratkaisuja on esitetty. Lautakunta esittää, että asia pidetään vireillä ja ratkaisuja etsitään, erityisesti lainsäädäntömuutosten osalta, joissa esitetään työtehtävässä olevalle autolle lupaa, jossa se rinnastetaan vammaisten pysäköintiin ja merkitään kotihoidon autot vastaavalla tunnuksella.
Käsittely
Vastaehdotus:
Sirpa Asko-Seljavaara: Kotihoitajien auton pysäköinti asiakaskäynnin ajaksi on ollut ongelma pääkaupunkiseudulla useita vuosia ja monia ratkaisuja on esitetty. Lautakunta esittää, että asia pidetään vireillä ja ratkaisuja etsitään, erityisesti lainsäädäntömuutosten osalta, joissa esitetään työtehtävässä olevalle autolle lupaa, jossa se rinnastetaan vammaisten pysäköintiin ja merkitään kotihoidon autot vastaavalla tunnuksella.
Kannattaja: Atte Kaleva
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen.
11.06.2019 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Lauri Uski, yksikön päällikkö: 310 39638
Päätös tullut nähtäväksi 30.08.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184