Aamukouluasia: Tilannekatsaus Helsingin merellisestä julkisen taiteen biennaaliista 7.3.2019

HEL 2019-002199
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 167 §

Aamukouluasia: Tilannekatsaus Helsingin julkisen taiteen biennaalista

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat projektipäällikkö Hanna-Mari Peltomäki ja yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsinkiin perustettava julkisen taiteen biennaali on suuruudeltaan Suomen mittakaavassa merkittävä. Kiinnostava ja korkealaatuinen kuvataidetapahtuma vahvistaa kaupungin imagoa kulttuuri- ja kuvataidekaupunkina kansainvälisesti. Ainutlaatuisuutta tukee kaupungin päätös sijoittaa tapahtuma Helsingin saaristoon. Ensimmäisen tapahtuman alustana toimii vuonna 2016 yleisölle avattu Vallisaari. Saaristoon sijoittaminen yhdistää tapahtumaan taiteen ohella luonnon, historian ja liikunnan. Tapahtuman aikana kaupungille levittäytyvä monipuolinen oheisohjelma rakennetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Näyttelyn kuratoinnista ja tuotannosta vastaa HAM Helsingin kaupungin taidemuseo, joka on valtion ohella Suomen suurin julkisen taiteen toimija. Tapahtuman suunnittelua ja tuotantoa johdetaan HAMista ja se osallistaa useita eri kaupungin toimialoja. Ensimmäinen Helsinki Biennaali aukeaa 12.6.2020 ja kestää syyskuun loppuun. Tapahtuma on yleisölle vapaapääsyinen ja yleisötavoite on 300 000 kävijää. Konsepti julkaistaan 2.5. 2019 Helsingissä ja 7.5.2019 Venetsian Biennaalissa. Näyttelyohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan maaliskuussa 2020.

Projektipäällikkö Hanna-Mari Peltomäki alustaa aiheesta kokouksessa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.03.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Jan Vapaavuori

Lisätietojen antaja

Victor Andersson, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

victor.andersson@hel.fi