Kaupunkikonsernin muutokset ja tulevaisuuden suunnitelmat

HEL 2019-002467
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 18 §

Kaupunkikonsernin muutokset ja tulevaisuuden suunnitelmat

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi selostuksen kaupunkikonsernin muutoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Käsittely

Kaupunkikonsernin muutoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista kuultavana oli konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström.

Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointisuunnitelmaan sisältyy informoitavana asiana katsaus kaupunkikonsernin muutoksiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Kokoukseen on kutsuttu klo 16.30 konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström kaupunginkansliasta esittelemään aihetta ja kertomaan konserniohjauksen ajankohtaisista asioista sekä tytäryhteisöille talousarviossa asetettujen sitovien tavoitteiden toteutumisesta. Aikaa asian käsittelyyn on varattu noin 30 minuuttia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi