Avustuksen myöntäminen, Nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2019, Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry

HEL 2019-003185
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 19 §

Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry:n ja SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustuspäätöksen 2019 muuttaminen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan nuorisojaosto jatkoi Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry:lle ja SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:lle 28.3.2019, § 9 mukaan myönnetyn projektiavustuksen käyttöaikaa 15.12.2019 saakka.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 31.12.2019 mennessä kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat nuorisosihteerit Tuulia Saves ja Virpi Talasmäki.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry ja SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry saivat maaliskuun lopussa projektiavustusta 9 000 euroa yhteistyönä toteutettavan matalan kynnyksen osallistavan hankkeen aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 4.3.–30.6.2019.

Yhdistykset olivat suunnitelleet hankkeensa siten, että siihen liittyvät yhteistyöneuvottelut käynnistyvät heti tammikuussa nuorisojaoston päätöksen ollessa selvillä. Yhdistysten projektiavustus ehdittiin valmistella vasta maaliskuun lopussa pidettyyn kokoukseen. Tämä johti myös kouluneuvottelujen ja projektin aloittamisen siirtämiseen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen yli 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 28.03.2019 § 9

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

aluepäällikkö
Tiina Hörkkö

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi