Hankinta, suun terveydenhuollon ostopalvelu

HEL 2019-003220
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 311 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Suun terveydenhuollon ostopalvelujen hankinta

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A. hyväksyä suun terveydenhuollon ostopalvelujen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.

B. oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuuden johtajan

- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan tämän päätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista tai purkamisista.

Käsittely

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu niiden asioiden käsittelyyn, joissa käsitellään salassa pidettävää tietoa. Tästä syystä sosiaalija terveyslautakunnan edustaja Khalid Omar ei ollut läsnä kokouksessa tätä asiaa käsiteltäessä eikä siitä päätettäessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Nykytilanne

Suun terveydenhuollon nykyinen ostopalveluhankinnan sopimuskausi on ollut pituudeltaan 3 + 2 vuotta ja päättyy 14.2.2020. Suun terveydenhuollon ostopalveluja hankitaan suorahankintana nykyiseltä palveluntuottajalta ajalla 15.2.‒30.9.2020. Enimmillään ostopalvelua voidaan hankkia suorahankintana 31.12.2020 saakka. Suorahankinnasta on tehty päätös sosiaali- ja terveyslautakunnassa 24.9.2019 § 227.

Suorahankintana hankittavalle palvelulle ovat perusteena olleet Apotti-asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönottoon ja oikeuksiin liittyvät seikat.

Kilpailutuksen taustaa

Hankinnan kohteena ovat hammaslääkäri-hammashoitaja -työparien ja suuhygienistien tekemät toimenpiteet. Hankittava palvelu sisältää pääasiassa aikuispotilaiden kiireellistä ja kiireetöntä hoitoa. Hankittava palvelu ei sisällä erikoishammaslääkäritasoista hoitoa. Palveluntuottajan tulee tehdä kaikkia hammaslääkärin peruskoulutukseen kuuluvia toimenpiteitä.

Suun terveydenhuollossa on käytössä useita tuotantotapoja hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Oman henkilökunnan työpanoksen ohella (85 %) käytössä ovat ostopalvelut, palvelusetelit ja kiireetön palveluhankinta. Ostopalveluja hankitaan täydentämään omaa palvelutuotantoa ja vastaamaan väestön suun terveydenhuollon palvelujen kysyntään kuitenkin siten, että oman henkilökunnan korkealaatuinen osaaminen kaikilla hammaslääketieteen osa-alueilla varmistetaan.

Helsingin 20‒60-vuotias väestö on kasvanut 11 prosenttia vuosina 2006‒2016, mutta hoidossa olevien 20‒60-vuotiaiden todellinen määrä on kasvanut lähes 30 prosenttia. Yli 18-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 13 prosenttia.

Suun terveydenhuollon strategisen suunnittelun yhtenä tavoitteena on väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen ja suun terveydenhuollon palvelujen kustannusten kasvun hillitseminen järjestämällä ja tuottamalla vaikuttavia suun terveydenhuollon palveluja, joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä. Suun terveydenhuollon eri tuotantotapojen kokonaissuunnittelun yhtenä lähtökohtana on ollut lisätä potilaan valinnanvapautta ja samalla turvata potilaiden kokonaishoito välttämällä hoidon pirstaloitumista.

Eri tuotantotapojen tuottavuusvertailussa Helsingin suun terveydenhuollon ostopalveluna toteutettava hoito on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi tavaksi tuottaa palveluja. Ostopalveluhankinnalla muun muassa turvataan hoidon lyhyt läpimenoaika niillä potilasryhmillä, joille se hammaslääketieteellisesti tai lääketieteellisesti on perusteltua, esimerkiksi kiireellisen hoidon jatkohoidot ja leikkaushoidon edellyttämät infektiofokussaneerauspotilaat.

Suun terveydenhuollolla on ollut vastaavanlaista ostopalveluhankintaa jo vuodesta 2001 alkaen, ja järjestelyyn on oltu tyytyväisiä. Ostopalveluhankintaan ohjattiin vuonna 2018 pääsääntöisesti potilaita, joilla oli kiireellistä suun ja hampaiston hoidon, kiireellisen jatkohoidon sekä suun ja hampaiston infektiofokustutkimus- ja saneeraushoidon tarvetta. Kyseenomaisessa palveluhankinnassa hoidettiin 34 000 potilasta 40 400 käynnillä vuonna 2018. Tämä vastaa noin 20 hammaslääkäri-hammashoitaja -työparin työpanosta.

Nyt hankittavaan palveluun on suunniteltu ohjattavan samoja potilasryhmiä kuin nykytoiminnassa. Lisäksi palveluun on suunniteltu ohjattavan nykyistä enemmän suun terveydenhuollon kokonaishoitoa tarvitsevia potilaita.

Hankintamenettely ja valintaperusteet

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu ja hankintamenettelynä käytetään hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) 32 §:ssä kuvattua avointa menettelyä.

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 70 % ja laadun 30 %.

Laadulla arvioidaan tarjoajien tarjoamien viikkotuntien määrää. Eniten viikkotunteja tarjonnut tarjoaja saa 30 laatupistettä. Enimmillään tarjoaja voi tarjota 660 viikkotuntia.

Palveluntuottajaksi valitaan niin monta palveluntuottajaa, että tilaajan arvioima enimmäistarve, 660 viikkotuntia saadaan täyteen. Palveluntuottajien etusijajärjestys muodostuu hinnan ja laadun yhteisvertailupisteistä siten, että eniten vertailupisteitä saaneelta tarjoajalta ostetaan palvelua ensisijaisesti ja toiseksi tulleelta tai muilta sen verran, että tilaajan arvioima 660 viikkotuntia täyttyy.

Asiakirjat

Tarjouspyyntöasiakirjat on valmisteltu yhteistyönä suun terveydenhuollon ja sosiaali- ja terveystoimialan hankintapalvelujen kanssa.

Asiakirjoissa on kuvattu hankittavan palvelun sisältö ja laatu sekä määritelty tarjoajalle ja palvelulle vähimmäis- ja laatuvaatimukset.

Esitys asiakirjoista on päätösesityksen liitteinä 1‒12. Hankintalain (1397/2016) 60 § ja 138 § mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internetosoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten asiakirjoja ei julkaista internetissä.

Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset

Tavanomaisten taloudellista asemaa koskevien vaatimusten lisäksi ehdokkaiden edellytetään täyttävän tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt ammatillisen pätevyyden vaatimukset ja palvelulle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset, joiden on täytyttävä koko sopimuskauden ajan.

Palvelulle asetettu sisältö ja laatu vastaavat kaupungin omana toimintana järjestettyä hoitoa. Tilaaja valvoo sopimusehtojen noudattamista.

Sopimuskausi

Palvelu kilpailutetaan kolmen vuoden sopimuskaudelle, jonka on suunniteltu alkavan 1.11.2020. Sopimukseen sisällytetään mahdollisuus yhden vuoden optiokauteen, jonka käyttöönotosta Tilaaja päättää erikseen viimeistään kuusi kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Muut ehdot

Tilaaja sitoutuu koko sopimuskauden ajan hankkimaan vähintään 440 viikkotuntia. Tilaajalla on mahdollisuus laajentaa palveluhankintaa enintään 660 viikkotuntiin. Sopimuskauden alkaessa tilaaja arvioi tarpeen olevan 570 viikkotuntia. Vastaanottoaikoja tulee olla jokaisena arkipäivänä ja aikojen tulee sijoittua klo 8.00‒20.00 välille. Vastaanottoaikoja voi olla tarjolla myös lauantaipäiväisin. Tilaaja ei sitoudu vähimmäistuntimäärän lisäksi muihin ostettaviin tuntimäärään, vaan palvelua hankitaan suun terveydenhuollon kulloisenkin tarpeen mukaan.

Sosiaali- ja terveystoimialalla tai sillä organisaatiolla, jolle tilaajan tehtävät siirtyvät esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vuoksi kokonaan tai osittain, on oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta poikkeaa nyt tehtävässä päätöksessään aiemmin hankintavaltuuspäätöksessään 20.11.2018 § 309 vahvistetuista hankintavaltuuksista.

Lautakunnan terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuuden johtajalle vahvistama hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuuden johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.12.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 299, 300, 310, 311 (A), 313 ja 315 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 301, 302, 303, 304, 305, 306, 307, 308, 309, 311 (B), 312 ja 314 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Leena Turpeinen

Lisätietojen antaja

Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 42539

eeva.rantala@hel.fi

Susanna Ilonen, johtava ylihammaslääkäri, puhelin: 040 6324697

susanna.ilonen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: HankL § 60, § 138
2. Salassa pidettävä: HankL § 60, § 138
3. Salassa pidettävä: HankL § 60, § 138
4. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
5. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
6. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
7. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
8. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
9. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
10. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 20 k., HankL (1397/2016) § 60, § 138
11. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138
12. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) § 60, § 138

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.