Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2020 ja taloussuunnitelma vuosille 2020 - 2022

HEL 2019-003760
3. / 340 §

Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2020 ja taloussuunnitelma vuosille 2020 - 2022

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodeksi 2020 ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2020 - 2022.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat seitsemän toivomuspontta:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus nostaa kaupungin itse tuottamissa ja kilpailuttamissa ruokapalveluissa raaka-aineiden kotimaisuusastetta nykyistä korkeammaksi. (Terhi Peltokorpi)
 
Selvitetään prosessit, joilla erityisen tuen tarpeessa olevien lasten pääsy tuen piiriin toteutuisi varhaiskasvatuksessa nykyistä nopeammin. (Petra Malin)
 
Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet valmistella lähipäiväkotiperiaate aikataulullisesti niin, että asia saadaan päätöksentekoon siten, että se voidaan huomioida vuoden 2021 budjettivalmistelussa. (Pilvi Torsti)
 
Valtuusto toivoo selvitettävän mahdollisuuksia vahvistaa talousarvioprosessin läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta myös pienempien poliittisten ryhmien näkökulmasta. (Katju Aro)
 
Valtuusto edellyttää, että kaupunki olemassa olevien määrärahojen puitteissa selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aseman parantamiseksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa; sekä selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten erityisrahoituksen käyttötapojen, vaikuttavuuden ja alueellisen kohdistumisen parantamiseksi. (Mikko Särelä)
 
Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa. (Matias Pajula)
 
Hyväksyessään budjettiesityksen valtuusto edellyttää, että selvitetään miten työvoiman houkuttelevuutta ja rekrytointia voidaan  kokonaisvaltaisesti vahvistaa varsinkin matalapalkka-aloilla,  palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi. (Eva Biaudet)

Käsittely

Puheenjohtaja totesi, että 13.11.2019 hyväksytyn käsittelyjärjestyksen mukaisesti jatketaan Helsingin kaupungin talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2022 käsittelyä ja että keskustelu asiassa on päättynyt.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi selonteon 13.11.2019 kokouksessa tehdyistä ehdotuksista alla mainitun mukaisesti.

Äänestysjärjestys

Kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen, jossa valtuutettu Ebelingin ja valtuutettu Strandénin vastaehdotuksista äänestetään erikseen pohjaa vastaan. Vastaehdotusten jälkeen toivomusponsista äänestetään jokaisesta erikseen.

Äänestykset vastaehdotuksista

Valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Pia Kopran kannattamana seuraavaa:

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, talousarviokohta 2 10 01 kasvatus ja koulutus, menot, + 3 500 000 euroa eli esitys kohdan määrärahaksi 1 241 086 000 euroa.

Tämä lisäraha varataan 2-3 -vuotiaitten Helsinki-lisän palauttamiseen.

Verotulot, talousarviokohta 7 01 01 01 Kunnallisvero, +3 500 000 euroa eli esitys kohdan tuloarvioksi 2 743 500 000 euroa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Kaupunginhallitus
EI-ehdotus: valtuutettu Mika Ebelingin vastaehdotus

Jaa-äänet: 74
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 10
Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Mirita Saxberg, Juhani Strandén, Sampo Terho, Paavo Väyrynen

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Valtuutettu Juhani Strandén ehdotti valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana seuraavaa:

Perussuomalaiset halusivat, että sote-virastolle kohdistettu määrärahalisäys kohdennettaisiin vammaispalveluiden ja lastensuojelun palveluiden turvaamiseen sekä ikääntyneen väestön kasvusta johtuvan hoito- ja hoivapalveluiden kasvaneeseen kysyntään vastaamiseen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu käytännössä lainkaan mukaan tehtyyn ratkaisuun.

Esitämme, että talousarviossa ja -suunnitelmassa otetaan huomioon tarpeet omaishoidon kehittämiseksi, Malmin lentokentän säilyttäminen sekä Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnittelu

  • että kohdasta 8 01 kiinteä omaisuus poistetaan kohdasta ”Projektialueiden esirakentaminen, täyttötyöt, Khn käytettäväksi” alakohdasta ”Malmin esirakentaminen” Malmin lentokenttäalueen esirakentamiseen osoitetut summat
  • että kohtaan 8 03 kadut ja liikenneväylät lisätään 0,5 miljoonaa euroa Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnitteluun
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus myönteisen erityiskohtelun rahan korottamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 25 prosentilla poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon kohdennettavan myönteisen erityiskohtelun rahoituksesta poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti sosiaali- ja terveystoimialalle kohdennettavan 26 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraavat määrärahat:
    - omaishoidon kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa
    - vanhuspalveluihin 1,5 miljoonaa euroa
    - vammaispalveluihin 1 miljoona euroa
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kohdennettavan 8 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraava määräraha:
    - kotihoidon tuen Helsinki-lisän palauttamiseen 3,5 miljoonaa euroa.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Kaupunginhallitus
EI-ehdotus: valtuutettu Juhani Strandénin vastaehdotus

Jaa-äänet: 75
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 8
Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Juhani Strandén, Sampo Terho, Paavo Väyrynen

Poissa: 2
Jasmin Hamid, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestykset toivomusponsista

Kaupunginvaltuuston 13.11.2019 kokouksessa ehdotettiin hyväksyttäväksi yhdeksän toivomuspontta:

Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eva Biaudet'n kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus nostaa kaupungin itse tuottamissa ja kilpailuttamissa ruokapalveluissa raaka-aineiden kotimaisuusastetta nykyistä korkeammaksi.

Valtuutettu Petrus Pennanen ehdotti valtuutettu Björn Månssonin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet taloyhtiöiden lisärakennusoikeuksien myöntämiseen ja jälleenmyymiseen liittyvän prosessin nopeuttamiseen ja yksinkertaistamiseen, sekä myönnettyjen lisärakennusoikeuksien määrän kasvattamiseen.

Valtuutettu Petra Malin ehdotti valtuutettu Anna Vuorjoen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Selvitetään prosessit, joilla erityisen tuen tarpeessa olevien lasten pääsy tuen piiriin toteutuisi varhaiskasvatuksessa nykyistä nopeammin.

Valtuutettu Pilvi Torsti ehdotti valtuutettu Jasmin Hamidin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet valmistella lähipäiväkotiperiaate aikataulullisesti niin, että asia saadaan päätöksentekoon siten, että se voidaan huomioida vuoden 2021 budjettivalmistelussa.

Valtuutettu Katju Aro ehdotti valtuutettu Petrus Pennasen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto toivoo selvitettävän mahdollisuuksia vahvistaa talousarvioprosessin läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta myös pienempien poliittisten ryhmien näkökulmasta.

Valtuutettu Mikko Särelä ehdotti valtuutettu Johanna Nuortevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto edellyttää, että kaupunki olemassa olevien määrärahojen puitteissa selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aseman parantamiseksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa; sekä selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten erityisrahoituksen käyttötapojen, vaikuttavuuden ja alueellisen kohdistumisen parantamiseksi.

Valtuutettu Mari Rantanen ehdotti valtuutettu Pia Kopran kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään talousarvion 2020 kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet lisätä erilaisia omaishoitajien arkea ja elämää helpottavia palveluita omaishoitajia asiassa kuullen.

Valtuutettu Matias Pajula ehdotti valtuutettu Dani Niskasen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa.

Valtuutettu Eva Biaudet ehdotti valtuutettu Björn Månssonin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään budjettiesityksen valtuusto edellyttää, että selvitetään miten työvoiman houkuttelevuutta ja rekrytointia voidaan  kokonaisvaltaisesti vahvistaa varsinkin matalapalkka-aloilla,  palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi.

3 äänestys

Valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus nostaa kaupungin itse tuottamissa ja kilpailuttamissa ruokapalveluissa raaka-aineiden kotimaisuusastetta nykyistä korkeammaksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 58
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Sara Paavolainen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Tomi Sevander, Satu Silvo, Juhani Strandén, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen

Tyhjä: 25
Harry Bogomoloff, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Kati Juva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Terhi Koulumies, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Jaana Pelkonen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Ozan Yanar

Poissa: 2
Jasmin Hamid, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottaman toivomusponnen.

4 äänestys

Valtuutettu Petrus Pennasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet taloyhtiöiden lisärakennusoikeuksien myöntämiseen ja jälleenmyymiseen liittyvän prosessin nopeuttamiseen ja yksinkertaistamiseen, sekä myönnettyjen lisärakennusoikeuksien määrän kasvattamiseen.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 22
Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Mirita Saxberg, Juhani Strandén, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Paavo Väyrynen

Ei-äänet: 2
Jussi Chydenius, Hannu Oskala

Tyhjä: 60
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Terhi Koulumies, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Sara Paavolainen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Petrus Pennasen ehdottamaa toivomuspontta.

5 äänestys

Valtuutettu Petra Malinin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Selvitetään prosessit, joilla erityisen tuen tarpeessa olevien lasten pääsy tuen piiriin toteutuisi varhaiskasvatuksessa nykyistä nopeammin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 82
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 3
Jasmin Hamid, Otto Meri, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Petra Malinin ehdottaman toivomusponnen.

6 äänestys

Valtuutettu Pilvi Torstin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet valmistella lähipäiväkotiperiaate aikataulullisesti niin, että asia saadaan päätöksentekoon siten, että se voidaan huomioida vuoden 2021 budjettivalmistelussa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 81
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 2
Mika Ebeling, Paavo Väyrynen

Poissa: 2
Jasmin Hamid, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Pilvi Torstin ehdottaman toivomusponnen.

7 äänestys

Valtuutettu Katju Aron ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto toivoo selvitettävän mahdollisuuksia vahvistaa talousarvioprosessin läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta myös pienempien poliittisten ryhmien näkökulmasta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 60
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Pia Kopra, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Elina Moisio, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 2
Otto Meri, Wille Rydman

Tyhjä: 20
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Daniel Sazonov, Osmo Soininvaara, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Poissa: 3
Jasmin Hamid, Martina Harms-Aalto, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponnen.

8 äänestys

Valtuutettu Mikko Särelän ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että kaupunki olemassa olevien määrärahojen puitteissa selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aseman parantamiseksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa; sekä selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten erityisrahoituksen käyttötapojen, vaikuttavuuden ja alueellisen kohdistumisen parantamiseksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 83
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 2
Jasmin Hamid, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Mikko Särelän ehdottaman toivomusponnen.

9 äänestys

Valtuutettu Mari Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään talousarvion 2020 kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet lisätä erilaisia omaishoitajien arkea ja elämää helpottavia palveluita omaishoitajia asiassa kuullen.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 16
Zahra Abdulla, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Joel Harkimo, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Jussi Niinistö, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Mirita Saxberg, Juhani Strandén, Sampo Terho, Sinikka Vepsä, Paavo Väyrynen

Ei-äänet: 2
Martina Harms-Aalto, Otto Meri

Tyhjä: 62
Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Poissa: 5
Laura Finne-Elonen, Jasmin Hamid, Atte Kaleva, Sami Muttilainen, Wille Rydman

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mari Rantasen ehdottamaa toivomuspontta.

10 äänestys

Valtuutettu Matias Pajulan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 82
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 1
Mika Ebeling

Poissa: 2
Jasmin Hamid, Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Matias Pajulan ehdottaman toivomusponnen.

11 äänestys

Valtuutettu Eva Biaudet'n ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään budjettiesityksen valtuusto edellyttää, että selvitetään miten työvoiman houkuttelevuutta ja rekrytointia voidaan kokonaisvaltaisesti vahvistaa varsinkin matalapalkka-aloilla, palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 76
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Anna Laine, Johanna Laisaari, Petra Malin, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 3
Pia Kopra, Otto Meri, Mika Raatikainen

Tyhjä: 2
Nuutti Hyttinen, Juhani Strandén

Poissa: 4
Jasmin Hamid, Atte Kaleva, Sami Muttilainen, Dani Niskanen

Valtuutettu Otto Meri ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää JAA.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Eva Biaudet'n ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Eriävä mielipide

Valtuutettu Juhani Strandén esitti valtuutettujen Nuutti Hyttinen, Mika Raatikainen, Pia Kopra kannattamana päätöksestä eriävän mielipiteensä seuraavin perustein:

Perussuomalaiset esittävät, että sote-virastolle kohdistettu määrärahalisäys kohdennettaisiin vammaispalveluiden ja lastensuojelun palveluiden turvaamiseen sekä ikääntyneen väestön kasvusta johtuvan hoito- ja hoivapalveluiden kasvaneeseen kysyntään vastaamiseen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu käytännössä lainkaan mukaan tehtyyn ratkaisuun.

Esitämme, että talousarviossa ja -suunnitelmassa otetaan huomioon tarpeet omaishoidon kehittämiseksi, Malmin lentokentän säilyttäminen sekä Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnittelu

  • että kohdasta 8 01 kiinteä omaisuus poistetaan kohdasta ”Projektialueiden esirakentaminen, täyttötyöt, Khn käytettäväksi” alakohdasta ”Malmin esirakentaminen” Malmin lentokenttäalueen esirakentamiseen osoitetut summat
  • että kohtaan 8 03 kadut ja liikenneväylät lisätään 0,5 miljoonaa euroa Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnitteluun
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus myönteisen erityiskohtelun rahan korottamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 25 prosentilla poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon kohdennettavan myönteisen erityiskohtelun rahoituksesta poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti sosiaali- ja terveystoimialalle kohdennettavan 26 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraavat määrärahat:
    - omaishoidon kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa
    - vanhuspalveluihin 1,5 miljoonaa euroa
    - vammaispalveluihin 1 miljoona euroa
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kohdennettavan 8 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraava määräraha:
    - kotihoidon tuen Helsinki-lisän palauttamiseen 3,5 miljoonaa euroa.

Äänestys 1

Jaa: Kaupunginhallitus

Ei: Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, talousarviokohta 2 10 01 kasvatus ja koulutus, menot, + 3 500 000 euroa eli esitys kohdan määrärahaksi 1 241 086 000 euroa. Tämä lisäraha varataan 2-3 -vuotiaitten Helsinki-lisän palauttamiseen. Verotulot, talousarviokohta 7 01 01 01 Kunnallisvero, +3 500 000 euroa eli esitys kohdan tuloarvioksi 2 743 500 000 euroa.

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 24 3 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 14 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 1 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 4 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 2

Jaa: Kaupunginhallitus

Ei: Perussuomalaiset halusivat, että sote-virastolle kohdistettu määrärahalisäys kohdennettaisiin vammaispalveluiden ja lastensuojelun palveluiden turvaamiseen sekä ikääntyneen väestön kasvusta johtuvan hoito- ja hoivapalveluiden kasvaneeseen kysyntään vastaamiseen. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu käytännössä lainkaan mukaan tehtyyn ratkaisuun. Esitämme, että talousarviossa ja -suunnitelmassa otetaan huomioon tarpeet omaishoidon kehittämiseksi, Malmin lentokentän säilyttäminen sekä Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnittelu. - että kohdasta 8 01 kiinteä omaisuus poistetaan kohdasta ”Projektialueiden esirakentaminen, täyttötyöt, Khn käytettäväksi” alakohdasta ”Malmin esirakentaminen” Malmin lentokenttäalueen esirakentamiseen osoitetut summat - että kohtaan 8 03 kadut ja liikenneväylät lisätään 0,5 miljoonaa euroa Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnitteluun - että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus myönteisen erityiskohtelun rahan korottamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 25 prosentilla poistetaan - että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon kohdennettavan myönteisen erityiskohtelun rahoituksesta poistetaan - että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti sosiaali- ja terveystoimialalle kohdennettavan 26 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraavat määrärahat: o omaishoidon kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa o vanhuspalveluihin 1,5 miljoonaa euroa o vammaispalveluihin 1 miljoona euroa - että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kohdennettavan 8 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraava määräraha: o kotihoidon tuen Helsinki-lisän palauttamiseen 3,5 miljoonaa euroa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 23 3 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 14 0 0 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 4 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 3

Jaa: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus nostaa kaupungin itse tuottamissa ja kilpailuttamissa ruokapalveluissa raaka-aineiden kotimaisuusastetta nykyistä korkeammaksi.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 20 0 6 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 9 0 6 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 5 0 10 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2 0 3 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0

Äänestys 4

Jaa: Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet taloyhtiöiden lisärakennusoikeuksien myöntämiseen ja jälleenmyymiseen liittyvän prosessin nopeuttamiseen ja yksinkertaistamiseen, sekä myönnettyjen lisärakennusoikeuksien määrän kasvattamiseen.

Ei valtuustoryhmää 6 0 21 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 4 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 1 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 0 8 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 0 5 1
Vihreä valtuustoryhmä 0 2 13 0

Äänestys 5

Jaa: Selvitetään prosessit, joilla erityisen tuen tarpeessa olevien lasten pääsy tuen piiriin toteutuisi varhaiskasvatuksessa nykyistä nopeammin.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 26 0 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 14 0 0 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0

Äänestys 6

Jaa: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet valmistella lähipäiväkotiperiaate aikataulullisesti niin, että asia saadaan päätöksentekoon siten, että se voidaan huomioida vuoden 2021 budjettivalmistelussa.

Ei valtuustoryhmää 25 0 1 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0

Äänestys 7

Jaa: Valtuusto toivoo selvitettävän mahdollisuuksia vahvistaa talousarvioprosessin läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta myös pienempien poliittisten ryhmien näkökulmasta.

Ei valtuustoryhmää 18 0 7 2
Vihreä valtuustoryhmä 14 0 1 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 1 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 2 1 12 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0

Äänestys 8

Jaa: Valtuusto edellyttää, että kaupunki olemassa olevien määrärahojen puitteissa selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aseman parantamiseksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa; sekä selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten erityisrahoituksen käyttötapojen, vaikuttavuuden ja alueellisen kohdistumisen parantamiseksi.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 26 0 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0

Äänestys 9

Jaa: Hyväksyessään talousarvion 2020 kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet lisätä erilaisia omaishoitajien arkea ja elämää helpottavia palveluita omaishoitajia asiassa kuullen.

Ei valtuustoryhmää 6 1 19 1
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 0 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 2 1 11 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 3 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 7 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 0 5 1
Vihreä valtuustoryhmä 0 0 15 0

Äänestys 10

Jaa: Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Harms-Aalto, Martina Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laine, Anna Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Terho, Sampo Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 26 0 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0

Äänestys 11

Jaa: Hyväksyessään budjettiesityksen valtuusto edellyttää, että selvitetään miten työvoiman houkuttelevuutta ja rekrytointia voidaan kokonaisvaltaisesti vahvistaa varsinkin matalapalkka-aloilla, palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi.

Kokoomuksen valtuustoryhmä 12 1 0 2
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 2 2 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvio vuodeksi 2020 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2020 - 2022 sisältyy liitteeseen 1. Vastaukset talousarvion yhteydessä käsiteltäviin valtuutettujen tekemiin talousarvioaloitteisiin sisältyvät liitteeseen 2.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 13.11.2019 § 332

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksesta seuraavan käsittelyjärjestyksen:

Asiassa käydään tässä kokouksessa keskustelu. Keskustelun kuluessa on tehtävä talousarviota 2020 ja taloussuunnitelmaa 2020 – 2022 sekä talousarvioaloitteita koskevat ehdotukset. Lisäksi on esitettävä asiaan liittyvät mahdolliset toivomusponnet. Keskustelun päätyttyä asian käsittely keskeytetään ja sitä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tällöin toimitetaan tarvittavat äänestykset vasta- ja hylkäysehdotuksista sekä toivomusponsista.

Valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Pia Kopran kannattamana seuraavaa:

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, talousarviokohta 2 10 01 kasvatus ja koulutus, menot, + 3 500 000 euroa eli esitys kohdan määrärahaksi 1 241 086 000 euroa.

Tämä lisäraha varataan 2-3 -vuotiaitten Helsinki-lisän palauttamiseen.

Verotulot, talousarviokohta 7 01 01 01 Kunnallisvero, +3 500 000 euroa eli esitys kohdan tuloarvioksi 2 743 500 000 euroa.

Valtuutettu Juhani Strandén ehdotti valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana seuraavaa:

Perussuomalaiset halusivat, että sote-virastolle kohdistettu määrärahalisäys kohdennettaisiin vammaispalveluiden ja lastensuojelun palveluiden turvaamiseen sekä ikääntyneen väestön kasvusta johtuvan hoito- ja hoivapalveluiden kasvaneeseen kysyntään vastaamiseen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu käytännössä lainkaan mukaan tehtyyn ratkaisuun.

Esitämme, että talousarviossa ja -suunnitelmassa otetaan huomioon tarpeet omaishoidon kehittämiseksi, Malmin lentokentän säilyttäminen sekä Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnittelu.

  • että kohdasta 8 01 kiinteä omaisuus poistetaan kohdasta ”Projektialueiden esirakentaminen, täyttötyöt, Khn käytettäväksi” alakohdasta ”Malmin esirakentaminen” Malmin lentokenttäalueen esirakentamiseen osoitetut summat
  • että kohtaan 8 03 kadut ja liikenneväylät lisätään 0,5 miljoonaa euroa Tuusulanväylän bulevardisoinnin uudelleen suunnitteluun
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus myönteisen erityiskohtelun rahan korottamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 25 prosentilla poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukainen kirjaus neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon kohdennettavan myönteisen erityiskohtelun rahoituksesta poistetaan
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti sosiaali- ja terveystoimialalle kohdennettavan 26 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraavat määrärahat:
    - omaishoidon kehittämiseen 1,5 miljoonaa euroa
    - vanhuspalveluihin 1,5 miljoonaa euroa
    - vammaispalveluihin 1 miljoona euroa
  • että ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kohdennettavan 8 miljoonan euron lisäyksen osana osoitetaan seuraava määräraha:
    - kotihoidon tuen Helsinki-lisän palauttamiseen 3,5 miljoonaa euroa

Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eva Biaudet´n kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus nostaa kaupungin itse tuottamissa ja kilpailuttamissa ruokapalveluissa raaka-aineiden kotimaisuusastetta nykyistä korkeammaksi.

Valtuutettu Petrus Pennanen ehdotti valtuutettu Björn Månssonin kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet taloyhtiöiden lisärakennusoikeuksien myöntämiseen ja jälleenmyymiseen liittyvän prosessin nopeuttamiseen ja yksinkertaistamiseen, sekä myönnettyjen lisärakennusoikeuksien määrän kasvattamiseen.

Valtuutettu Petra Malin ehdotti valtuutettu Anna Vuorjoen kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Selvitetään prosessit, joilla erityisen tuen tarpeessa olevien lasten pääsy tuen piiriin toteutuisi varhaiskasvatuksessa nykyistä nopeammin.

Valtuutettu Pilvi Torsti ehdotti valtuutettu Jasmin Hamidin kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet valmistella lähipäiväkotiperiaate aikataulullisesti niin, että asia saadaan päätöksentekoon siten, että se voidaan huomioida vuoden 2021 budjettivalmistelussa.

Valtuutettu Katju Aro ehdotti valtuutettu Petrus Pennasen kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto toivoo selvitettävän mahdollisuuksia vahvistaa talousarvioprosessin läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta myös pienempien poliittisten ryhmien näkökulmasta.

Valtuutettu Mikko Särelä ehdotti valtuutettu Johanna Nuortevan kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Valtuusto edellyttää, että kaupunki olemassa olevien määrärahojen puitteissa selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aseman parantamiseksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa; sekä selvittää mahdollisuudet erityisen tuen tarpeessa olevien lasten erityisrahoituksen käyttötapojen, vaikuttavuuden ja alueellisen kohdistumisen parantamiseksi.

Valtuutettu Mari Rantanen ehdotti valtuutettu Pia Kopran kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään talousarvion 2020 kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet lisätä erilaisia omaishoitajien arkea ja elämää helpottavia palveluita omaishoitajia asiassa kuullen.

Valtuutettu Matias Pajula ehdotti valtuutettu Dani Niskasen kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vuoden 2020 talousarvion valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin kautta valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa.

Valtuutettu Eva Biaudet ehdotti valtuutettu Björn Månssonin kannattamana seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään budjettiesityksen valtuusto edellyttää, että selvitetään miten työvoiman houkuttelevuutta ja rekrytointia voidaan kokonaisvaltaisesti vahvistaa varsinkin matalapalkka-aloilla, palkkakehitysohjelman jatkamisen lisäksi.

Puheenjohtaja totesi keskustelun päättyneen ja asian käsittelyn jatkuvan seuraavassa kokouksessa.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen@hel.fi

Ari Hietamäki, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki@hel.fi

Kaupunginhallitus 21.10.2019 § 689

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion vuodeksi 2020 ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2020 - 2022.

Käsittely

Kaupunginhallitus käsitteli asian, vaikka oli päättänyt panna sen pöydälle 28.10.2019 saakka.

Esittelijä muutti ehdotustaan seuraavasti:

- talousarvio (liite 1) muutetaan liitteen 4 mukaisesti
- talousarviovastauksissa (liite 2) huomioidaan neuvottelutuloksen keskeiset linjaukset
- liitteeksi 5 lisätään budjettineuvottelujen neuvottelutulos

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Palautusehdotus:
Mika Raatikainen: Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu riittävästi mukaan tehtyyn ratkaisuun ja ehdotan asian palauttamista siten, että ne otetaan huomioon paremmin esimerkiksi omaishoidon tuen ja vammaisten palveluiden osalta.

Mika Raatikaisen palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Mika Raatikainen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Mika Raatikainen jätti eriävään mielipiteeseensä seuraavat perustelut:

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei sitoudu tehtyyn neuvottelusopimukseen. Perussuomalaisten ehdottamia kirjauksia ei otettu riittävästi mukaan tehtyyn ratkaisuun ja ne olisi pitänyt ottaa huomioon paremmin esimerkiksi omaishoidon tuen ja vammaisten palveluiden osalta.

07.10.2019 Pöydälle

Esittelijä
pormestari
Jan Vapaavuori
Lisätiedot

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen@hel.fi

Ari Hietamäki, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki@hel.fi

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta 29.08.2019 § 65

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä kaupunginhallitukselle esitettäväksi Staran talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2020 – 2022 liitteen mukaisena.

Samalla johtokunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä
vs. toimitusjohtaja
Hannu Halkola
Lisätiedot

Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: 310 76524

simo.aapro@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 27.08.2019 § 406

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä kaupunginhallitukselle esitettäväksi kaupunkiympäristön toimialan talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2020-2022.

Kaupunkiympäristölautakunta esittää että,

  • Hiilineutraali Helsinki -ohjelmaan sisältyvää aurinkosähkön lisäystä toteutetaan investointina Helsingin kaupungin omistuksessa jo olevaan sekä uuteen toimitila- ja palvelurakennuskantaan 3 miljoonaan euron suuruudella. Tämä määräraha lisätään talonrakennushankkeiden investointiohjelmaan vuodelle 2020.
  • Kävelyn ja pyöräilyn investoinnit nostetaan vuoden 2020 jälkeen tasolle, joka on riittävä turvaamaan kävelyn ja pyöräilyn kulkumuoto-osuuden kehityksen Helsingin liikkumisohjelmassa ja pyöräilyn edistämisohjelmassa linjatulle tasolle. Tämä koskee kohtaa jalankulun ja pyöräilyn väylät.
  • Puisto- ja liikuntapaikkainvestoinnit pidetään vuoden 2020 jälkeen vähintään sen vuoden tasolla vuosina 2021 – 2024, jotta eri puolella Helsinkiä pystytään toteuttamaan kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan priorisoimia hankkeita ja jotta puisto- ja luonto- ja virkistysalueiden tarpeellisista investoinneista voidaan huolehtia.

Kaupunkiympäristölautakunta katsoo, että toimialan käyttömenojen osalta varmistetaan resurssit, joilla voidaan turvata henkilöstön rekrytointi keskeisiin toimintoihin, erityisesti kiinteistöstrategian ja asuntotuotannon ja päästövähennysohjelman tarvitsemat henkilöresurssit.

Lautakunta pitää tärkeänä, että liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta Myllypuron ja Kehä1 sekä Itäväylän ja Kehä1 liittymien suunnittelu ja toteutus saadaan käyntiin suunniteltua aiemmin. Kaupunki pyrkii edistämään hankkeiden aikaistusta yhteistyössä valtion kanssa.

Kehä1 ja Itäväylän liittymän uudistamiselle varatut määrärahat on tärkeää olla käytössä Itäkeskuksen ideakilpailun pohjalta tapahtuvan kehittämisen käynnistyttyä.

Käsittely

Esteelliset: Mika Välipirtti (hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohta).

Asian aikana kuultavina olivat talouspäällikkö Leena Sutela, projektinjohtaja Kaisa-Reeta Koskinen, projektinjohtaja Helena Ström ja rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Sari Hildén. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Anni Sinnemäki: Kaupunkiympäristölautakunta esittää että,

- Hiilineutraali Helsinki -ohjelmaan sisältyvää aurinkosähkön lisäystä toteutetaan investointina Helsingin kaupungin omistuksessa jo olevaan sekä uuteen toimitila- ja palvelurakennuskantaan 3 miljoonaan euron suuruudella. Tämä määräraha lisätään talonrakennushankkeiden investointiohjelmaan vuodelle 2020.
- Kävelyn ja pyöräilyn investoinnit nostetaan vuoden 2020 jälkeen tasolle, joka on riittävä turvaamaan kävelyn ja pyöräilyn kulkumuoto-osuuden kehityksen Helsingin liikkumisohjelmassa ja pyöräilyn edistämisohjelmassa linjatulle tasolle. Tämä koskee kohtaa jalankulun ja pyöräilyn väylät.
- Puisto- ja liikuntapaikkainvestoinnit pidetään vuoden 2020 jälkeen vähintään sen vuoden tasolla vuosina 2021 – 2024, jotta eri puolella Helsinkiä pystytään toteuttamaan kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan priorisoimia hankkeita ja jotta puisto- ja luonto- ja virkistysalueiden tarpeellisista investoinneista voidaan huolehtia.

Kaupunkiympäristölautakunta katsoo, että toimialan käyttömenojen osalta varmistetaan resurssit, joilla voidaan turvata henkilöstön rekrytointi keskeisiin toimintoihin, erityisesti kiinteistöstrategian ja asuntotuotannon ja päästövähennysohjelman tarvitsemat henkilöresurssit.

Kannattaja: Risto Rautava

Vastaehdotus:
Eveliina Heinäluoma: Lautakunta pitää tärkeänä, että liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta Myllypuron ja Kehä1 sekä Itäväylän ja Kehä1 liittymien suunnittelu ja toteutus saadaan käyntiin suunniteltua aiemmin. Kaupunki pyrkii edistämään hankkeiden aikaistusta yhteistyössä valtion kanssa.

Kehä1 ja Itäväylän liittymän uudistamiselle varatut määrärahat on tärkeää olla käytössä Itäkeskuksen ideakilpailun pohjalta tapahtuvan kehittämisen käynnistyttyä.

Kannattaja: Risto Rautava

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen ja Eveliina Heinäluoman vastaehdotukset.

20.08.2019 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 36637

pekka.tirkkonen@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.08.2019 § 277

Esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti kaupunginhallitukselle liitteenä olevan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2020‒2022 taloussuunnitelmaehdotuksen A-osaan ja C-osaan sisältyvine perusteluineen ja tavoitteineen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että talousarvioehdotukseen sisältyvät määrärahat eivät mahdollista toimialan perustoiminnan asianmukaista hoitamista eivätkä kaupunkistrategian mukaisten tavoitteiden saavuttamista.

Lautakunta korostaa, että vuokramenojen kasvu vähentää muihin menoihin käytettäväksi jääviä määrärahoja noin 7,8 miljoonalla eurolla. Vuokramenot kasvavat vuonna 2020 vuoteen 2019 verrattuna peräti 7,3 %.

Lautakunta katsoo, että talousarviossa pitäisi varautua toimialan esityksen lisäksi seuraaviin toimenpiteisiin:

Työehtosopimusmuutosten vaikutukset henkilöstökuluihin / 4 200 000 euroa

· Varhaiskasvatuksen opettajien suunnitteluajan pidennykseen työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman kvtes-muutoksen mukaiseksi 3 500 000 €
· Epäpätevyystarkistusten vaikutukseen henkilöstökuluihin, 700 000 €

Strategian edellyttämät lisäresurssit / 5 625 000 euroa

· Toisen asteen maksuttomuuden laajentaminen uusille opiskelijoille, lisätarve 5 400 000 € kaikki oppilaitokset, joista 3 800 000 € kaupungin omat oppilaitokset
· Englanninkielisen opetuksen nopeampi strategian mukainen laajentaminen Ressun peruskoulussa. Vuokrakustannukset uusien tilojen osalta ja henkilöstökustannukset, jos opetusta laajennetaan samanaikaisesti useammalla vuosiluokalla, 225 000 €

Kasvatus ja opetus / 4 010 000 euroa

· Opetussuunnitelmauudistuksen mukainen oppimateriaalien uudistaminen 2,0 miljoonaa €
· Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan vahvistaminen, 200 000 €
· Varhaiskasvatuksen asiakasohjauksen uudistaminen ja keskittäminen, 500 000 €
· Varhaiskasvatushenkilöstön saatavuuden turvaaminen. Rekrytointi, markkinointi ja viestintä 500 000 €
· Varhaiskasvatuksen pitkän aukiolon yksiköiden mitoituksen vahvistamiseen palvelujen ja työhyvinvoinnin turvaamiseksi, 200 000 €
· Helsinki Education Week -tapahtuman toteuttaminen 120 000 €
· Lukiokoulutuksen uudistaminen vastaamaan uutta lainsäädäntöä 100 000 €
· Ammatillisen koulutuksen yrittäjyyttä- ja digitalisuutta painottava menetelmä, joka toteutetaan työelämälähtöisiä HUB oppimis- ja opetusympäristöjä sekä CRM asiakkuudenhallintajärjestelmää hyödyntäen. 390 000 €

Oppimisen tuki ja ohjaus / 5 450 000 euroa

· Erityisavustajien ja erityisopettajien lisääminen 4,0 miljoonaa €, sisältää perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
· Perusopetuksen opinto-ohjauksen mitoituksen muuttaminen 200 oppilasta/opinto-ohjaaja (nyk. 250/ opo) 650 000 €
· Monikielisten ohjaajien lisääminen 100 000 euroa
· Myönteisen erityiskohtelun (positiivisen diskriminaation) määrärahojen lisäys lukioille 200 000 €
· Psykologi ja kuraattorihenkilöstön lisääminen 500 000 €

Varhaiskasvatuksen työhyvinvoinnin ja -olosuhteiden kehittäminen 2 miljoonaa €

Edellä mainittujen toimenpiteiden edellyttämä lisäys budjettiin on 21 285 000 €.

Lautakunta korostaa edellä mainittujen toimenpiteiden tärkeyttä, mutta toteaa samalla, että ne eivät vielä yksin riitä korjaamaan Helsingin segregaatiokehitystä. Tämän johdosta kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa, että edellä mainitun noin 21 miljoonan euron lisäksi mahdolliset lisäresurssit kohdennetaan talousarvioaloitteissa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen eli varhaiskasvatuksen osapäivähoidon henkilöstömitoituksen ja päiväkotitilojen lapsikohtaisen mitoituksen nostamiseen, valmistavan opetuksen laatuun ja ryhmäkoon pienentämiseen, kaupungin lukioiden kurssitarjonnan parantamiseen, positiivisen diskriminaation määrärahan kasvattamiseen varhaiskasvatuksessa, peruskoulujen ja lukioiden koulunkäyntiavustajien määrän lisäämiseen, määrärahojen varaamisesta riittäviin opetusvälineisiin ja erityistä tukea tarvitsevien 10-16-vuotiaiden nuorten tukeen.

Käsittely

Vastaehdotus:
Pia Pakarinen: Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että talousarvioehdotukseen sisältyvät määrärahat eivät mahdollista toimialan perustoiminnan asianmukaista hoitamista eivätkä kaupunkistrategian mukaisten tavoitteiden saavuttamista.

Lautakunta korostaa, että vuokramenojen kasvu vähentää muihin menoihin käytettäväksi jääviä määrärahoja noin 7,8 miljoonalla eurolla. Vuokramenot kasvavat vuonna 2020 vuoteen 2019 verrattuna peräti 7,3 %.

Lautakunta katsoo, että talousarviossa pitäisi varautua toimialan esityksen lisäksi seuraaviin toimenpiteisiin:

Työehtosopimusmuutosten vaikutukset henkilöstökuluihin / 4 200 000 euroa

· Varhaiskasvatuksen opettajien suunnitteluajan pidennykseen työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman kvtes-muutoksen mukaiseksi 3 500 000 €
· Epäpätevyystarkistusten vaikutukseen henkilöstökuluihin, 700 000 €

Strategian edellyttämät lisäresurssit / 5 625 000 euroa

· Toisen asteen maksuttomuuden laajentaminen uusille opiskelijoille, lisätarve 5 400 000 € kaikki oppilaitokset, joista 3 800 000 € kaupungin omat oppilaitokset
· Englanninkielisen opetuksen nopeampi strategian mukainen laajentaminen Ressun peruskoulussa. Vuokrakustannukset uusien tilojen osalta ja henkilöstökustannukset, jos opetusta laajennetaan samanaikaisesti useammalla vuosiluokalla, 225 000 €

Kasvatus ja opetus / 4 010 000 euroa

· Opetussuunnitelmauudistuksen mukainen oppimateriaalien uudistaminen 2,0 miljoonaa €
· Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan vahvistaminen, 200 000 €
· Varhaiskasvatuksen asiakasohjauksen uudistaminen ja keskittäminen, 500 000 €
· Varhaiskasvatushenkilöstön saatavuuden turvaaminen. Rekrytointi, markkinointi ja viestintä 500 000 €
· Varhaiskasvatuksen pitkän aukiolon yksiköiden mitoituksen vahvistamiseen palvelujen ja työhyvinvoinnin turvaamiseksi, 200 000 €
· Helsinki Education Week -tapahtuman toteuttaminen 120 000 €
· Lukiokoulutuksen uudistaminen vastaamaan uutta lainsäädäntöä 100 000 €
· Ammatillisen koulutuksen yrittäjyyttä- ja digitalisuutta painottava menetelmä, joka toteutetaan työelämälähtöisiä HUB oppimis- ja opetusympäristöjä sekä CRM asiakkuudenhallintajärjestelmää hyödyntäen. 390 000 €

Oppimisen tuki ja ohjaus / 5 450 000 euroa

· Erityisavustajien ja erityisopettajien lisääminen 4,0 miljoonaa €, sisältää perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
· Perusopetuksen opinto-ohjauksen mitoituksen muuttaminen 200 oppilasta/opinto-ohjaaja (nyk. 250/ opo) 650 000 €
· Monikielisten ohjaajien lisääminen 100 000 euroa
· Myönteisen erityiskohtelun (positiivisen diskriminaation) määrärahojen lisäys lukioille 200 000 €
· Psykologi ja kuraattorihenkilöstön lisääminen 500 000 €

Varhaiskasvatuksen työhyvinvoinnin ja -olosuhteiden kehittäminen 2 miljoonaa €

Edellä mainittujen toimenpiteiden edellyttämä lisäys budjettiin on 21 285 000 €.

Kannattaja: Emma Kari

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Pia Pakarisen
tekemän ja Emma Karin kannattaman vastaehdotuksen.

Vastaehdotus:
Vesa Korkkula: Lisätään Pia Pakarisen vastaesityksen jälkeen:

"Lautakunta korostaa edellä mainittujen toimenpiteiden tärkeyttä, mutta toteaa samalla, että ne eivät vielä yksin riitä korjaamaan Helsingin segregaatiokehitystä. Tämän johdosta kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa, että edellä mainitun noin 21 miljoonan euron lisäksi mahdolliset lisäresurssit kohdennetaan talousarvioaloitteissa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen eli varhaiskasvatuksen osapäivähoidon henkilöstömitoituksen ja päiväkotitilojen lapsikohtaisen mitoituksen nostamiseen, valmistavan opetuksen laatuun ja ryhmäkoon pienentämiseen, kaupungin lukioiden kurssitarjonnan parantamiseen, positiivisen diskriminaation määrärahan kasvattamiseen varhaiskasvatuksessa, peruskoulujen ja lukioiden koulunkäyntiavustajien määrän lisäämiseen, määrärahojen varaamisesta riittäviin opetusvälineisiin ja erityistä tukea tarvitsevien 10-16-vuotiaiden nuorten tukeen."

Kannattaja: Fatim Diarra

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Vesa Korkkulan
tekemän ja Fatim Diarran kannattaman vastaehdotuksen.

Vastaehdotus:
Pia Kopra: Lisätään Pia Pakarisen vastaesityksen jälkeen: Kotihoidon tuen Helsinki-lisä palautetaan 2-3-vuotiaille v. 2020 alusta, 3 450 000 euroa.

Kannattaja: Abdirahim Husu Hussein

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään Pia Pakarisen vastaesityksen jälkeen: Kotihoidon tuen Helsinki-lisä palautetaan 2-3-vuotiaille v. 2020 alusta, 3 450 000 euroa.

Jaa-äänet: 8
Ted Apter, Fatim Diarra, Joakim Horsma, Emma Kari, Vesa Korkkula, Anu Korppi, Dani Niskanen, Pia Pakarinen

Ei-äänet: 2
Abdirahim Husu Hussein, Pia Kopra

Tyhjä: 2
Ville Jalovaara, Petra Malin

Poissa: 1
Tiina Larsson

Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Pia Kopran vastaehdotuksen äänin 8 –2. Tyhjää äänesti 2. Poissa 1.

13.08.2019 Pöydälle

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi

Anna Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 27.08.2019 § 146

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle liitteenä olevan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2020–2022 taloussuunnitelmaehdotuksen (liite 1).

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedoksi kaupunginhallituksen vuoden 2020 talousarvioehdotuksen raamin sekä talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2020–2022 laatimisohjeet (liite 2).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että raamin mukainen talousarvioehdotus ei tarjoa riittäviä resursseja palvelutason ylläpitämiseen ja strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

Liikkumisohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi tulisi suunnata lisäresursseja toimintoihin, jotka edistävät erityisesti ikääntyneiden sekä lasten ja nuorten liikkumisen lisäämistä. Liikuntaseurojen toiminta-avustukset eivät ole seuranneet harrastaja- ja asukasmäärän kasvua. Resursseja tulisi suunnata erityisesti matalan kynnyksen toimintaan ja kansalaistoiminnan tukeen. Liikuntapaikkojen ylläpitokuluihin tarvitaan lisäresursseja, jotta voidaan varmistaa houkuttelevat ja turvalliset liikkumisen ja liikunnan mahdollisuudet. Kasvava kaupunki tarvitsee riittävän resursoinnin uusiin liikuntainvestointeihin. Palvelut on suunniteltava ajoissa uusille asuinalueille.

Lautakunta pitää tärkeänä Keskustakirjasto Oodin ja muun kirjastoverkon aineistojen ja toiminnan riittävää rahoitusta. Valmistuvan olosuhdekartoituksen myötä myös uudet kirjastopalveluiden katvealueet on selvitettävä ja varauduttava niihin ensi vuonna suunnitelmin.

Lautakunta toteaa, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle on taattava riittävät resurssit nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, joka on yksi kaupungin strategian kärkitavoitteista. Liikkuvan ja kohtaavan nuorisotyön lisääminen sekä Mukana-alueiden kirjaston resurssien kasvattaminen edistävät Mukana-ohjelman tavoitteita. Nuorisojärjestöjen toiminta-avustuksiin tarvitaan tasokorotus.

Toimialan viestintään ja markkinointiin tarvitaan lisävakansseja. Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluiden markkinointi poikkeaa lakisääteisten palveluiden viestinnästä. Palveluiden markkinointi on vahvasti sidoksissa palveluiden tavoittavuuteen sekä myös toimialan tulonmuodostukseen. Lisäksi lautakunta katsoo, että toimialan hankintaosaaminen vaatii vahvistamista.

Lautakunta toteaa, että muun muassa edellä mainittujen tarpeiden kattamiseksi tarvittaisiin vähintään kahden ja puolen miljoonan euron lisärahoitus.

Käsittely

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Lisätään esitykseen seuraavaa:

Kannattaja: Sami Muttilainen

Lautakunta hyväksyi Tomi Sevanderin vastaehdotuksen yksimielisesti.

20.08.2019 Pöydälle

Esittelijä
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio
Lisätiedot

Kirsti Laine-Hendolin, hallintojohtaja, puhelin: 310 87751

kirsti.laine@hel.fi

Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Pelastuslautakunta 27.08.2019 § 43

Päätös

Pelastuslautakunta päätti hyväksyä pelastuslaitoksen vuoden 2020 talousarvion ja 2020-2022 taloussuunnitelman esitettäväksi edelleen kaupunginhallitukselle.

Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2020 talousarvioon

Maakuntauudistuksen valmistelu jatkuu uudella hallituspohjalla. Hallitusohjelman mukaan kuntien osalta palveluiden tuottaminen ratkaistaan erillisen selvityksen pohjalta vuoden 2019 loppuun mennessä. Aikaisempien suunnitelmien mukaan Helsingin pelastuslaitos siirtyisi Uudenmaan maakunnan alaiseksi liikelaitokseksi yhdessä Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitosten kanssa.

Mahdollisen pelastuslaitosfuusion arvioidaan taloussuunnitelmakaudella heikentävän pelastuslaitoksen kykyä toteuttaa pelastustoimen palvelutaso Helsingin kaupungin alueella tarkoituksenmukaisella tavalla Helsingin pelastustoimen nykyisten resurssien ja palveluiden jakaantuessa laajemmalle alueelle. Uudistuksen ennakoidaan heikentävän pelastustoimen toimintaedellytyksiä Helsingissä toiminnan rahoitusta koskevan päätöksenteon siirtyessä pois Helsingin kaupungilta. Uudistuksen vaikutukset väestönsuojelun koordinointiin Helsingin alueella eivät ole tiedossa ja uudistuksen arvioidaan olevan merkittävä riski Helsingin väestönsuojatilojen ylläpidon kannalta. Mikäli maakuntaan liittymisen valmistelua jatketaan vuonna 2020, tulee valmistelu sitomaan merkittävästi pelastuslaitoksen asiantuntijaresursseja.

Arvio palvelujen kysynnän ja tuotantotapojen kehityksestä 2020 – 2022

Pelastustoiminnan ja onnettomuuksien ehkäisyn toiminnassa ei arvioida tapahtuvan merkittäviä kysynnän tai tuotantotapojen muutoksia. Kaupungin asukasmäärän kasvun ja yhdyskuntarakenteen kehittymisen aiheuttamat muutokset huomioidaan osana pelastustoimen riskianalyysiä sekä pelastustoimen ja ensihoitopalvelun palvelutason kehittämistä.

Aluehallintoviranomainen on valvontatoiminnassaan katsonut, että pelastustoimen palvelutaso Helsingissä ei ole riittävä nopean avunsaannin näkökulmasta. Valvontaviranomainen on uhkasakolla vahvistettuna vaatinut pelastuslaitosta korjaamaan palvelutason valvontaviranomaisen vaatimalle tasolle vuoden 2023 loppuun mennessä. Pelastuslaitoksen riskianalyysin perusteella valvontaviranomaisen vaatimusten täysimittaisella täyttämisellä voitaisiin saavuttaa siitä aiheutuvat kustannukset huomioiden vain marginaalista hyötyä, mitä ei Helsingin pelastustoimen alueen kokonaisturvallisuuden ja pelastustoimen tuottavuuskehityksen kannalta voida pitää tarkoituksenmukaisena.

Pelastustoiminnan palveluiden kehittäminen on huomioitu taloussuunnitelmassa pelastuslaitoksen riskianalyysin mukaisesti. Riskianalyysissä on tarkasteltu tarpeita toiminnan lisähajauttamiseen ja lisäresursointiin kaupungin kasvun, kaupunkirakenteen kehittymisen sekä onnettomuus- ja vahinkokehityksen perusteella. Pelastustoimen palveluita kehitetään taloussuunnitelmakaudella tämän hetkisen suunnitelman mukaan Konalan, Kontulan, Tapanilan ja Vuosaaren alueilla kaavoitukseen ja rakentamiseen vaadittava aika huomioiden. Aluekohtaiset priorisoinnit ratkaistaan jatkuvan riskianalyysin perusteella.

Ensihoitopalvelussa tehtävämäärän kasvun ennakoidaan jatkuvan 1-2 % vuodessa, mikä ilman lisäresursseja heijastuu ensihoitopalvelun henkilöstön entistä suurempaan kuormittumiseen sekä palveluviiveisiin. Pelastustoiminnan ja ensihoitopalvelun synergian tehokas ja tuottava hyödyntäminen edellyttää lisäksi, että ensihoitopalvelua hajautetaan rinnakkain pelastustoiminnan alueellisen hajauttamisen kanssa.

Pelastuslaitos ja kiireellisen ensihoitopalvelun järjestämisvastuussa oleva Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ovat tunnistaneet uhkan kiireellisen ensihoidon palvelutason laskusta. Helsingissä kuljettavien ensihoitoyksiköiden tehtäväsidonnaisuusaika on erittäin korkea ja ensivasteyksiköiden käyttöaste alle tavoitetason. Vuoden 2010 tasoon verrattuna lähes 40 % kumulatiivinen ensihoidon tehtävämäärän kasvu ja kriittiselle tasolle noussut tehtäväsidonnaisuus aiheuttavat suuria paineita ensihoitohenkilöstön työssä jaksamiselle ja palvelun laatutason säilyttämiselle. Tilanteen korjaamiseksi ensihoitopalvelun resursseja kasvatetaan taloussuunnitelmakaudella.

Pelastustoimen vaikuttavuuteen voidaan tehokkaimmin vaikuttaa kehittämällä onnettomuuksien ehkäisytoimintaa. Tältä osin kaupungin kasvu, jatkuva rakentaminen ja turvallisuusviestinnän tarpeet digitaalisen viestinnän kehittämiseen edellyttävät lisäpanostuksia. Näihin sekä henkilöstöprosessien, työhyvinvoinnin, osaamisen johtamisen ja viestinnän kehittämiseen on varauduttu vuoden 2020 talousarviossa.

Valtiovarainministeriön kevään 2019 ennusteen mukaisesti palveluiden, aineiden ja vuokrien kustannusten kasvuna on huomioitu 3,0 % vuonna 2020 ja 2,7 % vuosina 2021-2022. Lisäksi talousarviossa 2020 on huomioitu 900.000 euroa rakennusten ja tilojen korjauskustannusten siirtymä investointirahoituksen piiristä käyttömenoihin.

Pelastuslaitoksen irtaimen käyttöomaisuuden talousarvioesitys 2020 ja taloussuunnitelmat 2021 – 2029 ovat liitteenä. Vuonna 2020 uusitaan öljyntorjunnan työveneitä ja paloautojen osalta hankitaan kevytyksikköajoneuvo ja pioneeriauto. Lisäksi tehdään korvaus- ja täydennyshankintoja sekä jatketaan vuonna 2019 alkaneita suuria hankkeita kuten ensihoidon defibrillaattoreiden hankinta.

Pelastusasemien ja väestönsuojien uudis- ja korjausrakentamisen investoinnit kuuluvat kaupunkiympäristön toimialan päätettäväksi. Näistä tarpeista on annettu lausunto kaupunkiympäristön toimialalle.

Talousarvio, taloussuunnitelma ja 10 vuoden investointisuunnitelmat kattavat pelastuslaitoksen riskianalyysin perusteella suunnitellut toiminnan kehittämispanostukset. Valvontaviranomainen on vaatinut pelastustoiminnan kehittämistä tätä laajemmin ja nopeammassa aikataulussa. Näiden vaatimusten ja pelastuslaitoksen suunnitelmien välisen erotuksen vaikutukset käyttötalouteen ja investointirahoitukseen on tarvittaessa huomioitava mahdollisessa lisätalousarviossa.

Talousarvion vaikutusten arviointi

Talousarvio mahdollistaa Helsingin turvallisuuden ylläpitämisen kaupungin kasvun ja tuottavuustavoitteiden mukaisesti.

Kaupunkistrategian ja sen tavoitteiden toteuttaminen

Pelastuslaitos huolehtii Helsingin turvallisuudesta kaupungin kasvun ja tuottavuustavoitteiden mukaisesti.

Jatkuvalla riskianalyysillä, monipuolisilla onnettomuuksien ehkäisyn menetelmillä sekä pelastustoiminnan ja ensihoitopalvelun saatavuuden tarkoituksenmukaisella mitoituksella varmistetaan yleistä turvallisuutta Helsingin kaupunkirakenteen kehittyessä. Sopimuspalokuntien ja Helsingin pelastusliiton roolia pelastuslaitoksen viranomaistoiminnan tukena onnettomuuksien ehkäisyssä vahvistetaan.

Turvallisuusviestinnän toimintoja digitalisoidaan ja ohjataan uusiin kanaviin aikaisempaa segmentoidumman kohderyhmästrategian perusteella.

Pelastuslaitos on aktiivisessa roolissa kehittämässä valtakunnallista tietojärjestelmää valvontatoiminnan ja onnettomuuksien ehkäisyn palveluprosessien, tietojohtamisen sekä palveluiden digitalisoinnin tueksi.

Pelastustoiminnassa kokeillaan uutta kevyen pelastusyksikön mallia tavoitteena aikaisempaa kustannustehokkaammin vastata sekä pelastustoiminnan, että ensihoitopalvelun valitun riskiprofiilin mukaisiin tehtäviin katvealueilla.

Viestintätoimintoa kehitetään palvelutuotannon, työnantajamielikuvan sekä sisäisen viestinnän tarpeisiin.

Pelastustoimen tuottavuus on valtakunnan kärkitasoa.

Pelastustoimen kustannukset per asukas ovat kaupungin sisäisten palveluiden kustannustason nousu huomioiden valtakunnan keskiarvoa paremmat.

Ensihoitopalvelun kustannukset per asukas ovat kaupungin sisäisten palveluiden kustannustason nousu huomioiden vertailualueita paremmat.

Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnitelma 2020 – 2022

Henkilöstösuunnitelma kattaa pelastuslaitoksen riskianalyysin perusteella suunnitellut toiminnan kehittämispanostukset. Valvontaviranomainen on vaatinut pelastustoiminnan kehittämistä tätä laajemmin ja nopeammassa aikataulussa. Näiden vaatimusten ja pelastuslaitoksen suunnitelmien välisen erotuksen vaikutukset on tarvittaessa huomioitava mahdollisessa lisätalousarviossa.

Pelastuslaitos perustaa 36 uutta vakanssia vuonna 2020. Henkilötyövuosia vuoden 2020 talousarvio sisältää 720,8 ja taloussuunnitelma 745 (221) ja 777 (2022).

Pelastustoimintaan osoitetaan 12 vakanssia uuden pelastustoiminnan kevytyksikön perustamiseen.

Ensihoitopalvelun 18 vakanssia käytetään kahden ensihoitoyksikön valmiuden nostamiseen 12 tunnista 24 tuntiin sekä kenttäjohtajan toiminnon työturvallisuuden ja operointikyvyn kehittämiseen lisäämällä 24/7 työpari kenttäjohtajan yksikköön.

Viestintään, henkilöstöhallintoon, osaamisen kehittämiseen sekä digitaalisten toimintatapojen kehittämiseen lisätään talousarviossa 2020 neljä vakanssia ja pelastuskoulun koulutuskapasiteetin kasvattamiseen varaudutaan kahdella vakanssilla.

Lisäksi onnettomuuksien ennakolta ehkäisemiseksi valvontatoimintaan ja turvallisuusviestintään lisätään kolme henkilötyövuotta muuttamalla tyhjiä virkoja vuonna 2020.

Vuodelle 2021 on suunniteltu 12 pelastustoiminnan vakanssia toisen kevytyksikön perustamiseen sekä 12 vakanssia uuden ensihoitoyksikön perustamiseen.

Vuodelle 2022 on suunniteltu 26 pelastustoimen vakanssia uuden pelastusaseman miehittämiseen sekä 6 vakanssia uuden 12 tunnin ensihoitoyksikön perustamiseen.

Vallitsevassa suhdanteessa ja ympäröivien pelastustoimen alueiden korkeamman palkkatason johdosta pelastuslaitos ei kykene kilpailemaan työvoiman saatavuudessa, mikä aiheuttaa jatkuvaa resurssivajetta. Ongelman ratkaisemiseksi pelastuslaitos panostaa ennakolliseen rekrytointiin sekä työnantajakuvan kehittämiseen kriittisten osaamistarpeiden ja käytettävissä olevan työvoiman kohtaamisen parantamiseksi.

Ansiotason muutoksena on huomioitu VM ennusteen kevään 2019 perusteella 3,3 % vuonna 2020 ja 3,1 % vuosina 2021 ja 2022.

Suunniteltujen pelastustoiminnan vakanssien täyttämiseksi ja henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi Helsingin Pelastuskoulun koulutettavamäärät kaksinkertaistetaan vuonna 2020. Pelastuskoulun toiminnan jatkuvuus on kriittinen tekijä henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi.

Tilankäyttösuunnitelma 2020 – 2022

Palvelutasopäätöksen mukaisesti kartoitetaan tarvetta suunnitella pelastusasemia tunnistetuille katvealueille riskianalyysin perusteella. Pelastusasemien rakentamisessa varaudutaan toiminnan kasvuun varaamalla perusasemalle tilat vähintään yhdelle pelastusyksikölle ja yhdelle ensihoitoyksikölle. Lisäksi selvitetään pelastusasemaa kevyempien ratkaisujen mahdollisuutta pelastustoimen palveluverkon kehittämiseksi.

Vuonna 2019 aloitettua Malmin aseman korvaavan väliaikaisen asemapaikan rakentamista jatketaan. Konalan pelastusaseman rakentaminen käynnistetään vuonna 2020 ja Kontulan aseman rakentaminen vuonna 2023.

Valvontaviranomainen on vaatinut pelastustoiminnan hajauttamista tätä nopeammassa aikataulussa. Aluehallintoviranomaisen vaatimusten ja pelastuslaitoksen suunnitelmien välisen erotuksen vaikutukset pelastusasemien rakentamiseen ja investointirahoitukseen on tarvittaessa huomioitava mahdollisessa lisätalousarviossa.

Taloussuunnitelmakaudella pyritään ratkaisemaan valtakunnallisen, tai vähintään Uudenmaan laajuisen pelastustoiminnan tilannekeskuksen sijainti. Yhtenä vaihtoehtona on Helsinki.

Yleiset väestönsuojat ovat nykyisin pelastuslaitoksen hallinnassa. Maakuntauudistukseen liittyen neuvotellaan väestösuojien hallinnan ja ylläpidon ratkaisuista niiden toiminnan häiriöttömän jatkuvuuden turvaamiseksi.

Digitalisaatio ja tietotekniikka palvelutuotannon ja prosessien kehittämisessä

Pelastuslaitos kehittää aktiivisesti valtakunnallista valvontatoiminnan tietojärjestelmää palveluprosessin, tietojohtamisen sekä palveluiden digitalisoinnin tueksi valvontatoiminnassa.

Esittelijä
vs. pelastuskomentaja
Henri Nordenswan
Lisätiedot

Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 310 30010

henri.nordenswan@hel.fi

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 27.08.2019 § 14

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä taloushallintopalveluliikelaitoksen talousarvioehdotuksen vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2020 - 2022 sekä lähettää talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen liitteineen kaupunginhallitukselle.

Taloushallintopalveluliikelaitoksen talousarvioehdotus on laadittu kaupunginhallituksen hyväksymän kokonaisraamin sitovien erien mukaisesti.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Tuija Kuivalainen
Lisätiedot

Kaisa Okkeri, talouspäällikkö, puhelin: 310 25106

kaisa.okkeri@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 22.08.2019 § 129

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä liikenneliikelaitoksen vuoden 2020 talousarvioesityksen ja vuosien 2020-2022 taloussuunnitelmaesityksen sekä lähettää ne edelleen kaupunginhallitukselle.

Johtokunta toteaa, että investointibudjetin sopeuttaminen on edellyttänyt kaupungin kehityksen kannalta olennaisten hankkeiden kuten Tuusulanväylän kaupunkibulevardin raitioinvestointien siirtämistä kahdella vuodella, metron kulunvalvonnan uudistamisen ja mahdollisen automatisoinnin siirtämistä eteenpäin sekä Koskelan raitiovarikon siirtämistä yhtiön toteuttamana kaupungin investointibudjetin ulkopuolelle.

Käsittely

Johtokunta täydensi yksimielisesti päätösehdotusta puheenjohtaja Laura Rissasen esityksestä:
"Johtokunta toteaa, että investointibudjetin sopeuttaminen on edellyttänyt kaupungin kehityksen kannalta olennaisten hankkeiden kuten Tuusulanväylän kaupunkibulevardin raitioinvestointien siirtämistä kahdella vuodella, metron kulunvalvonnan uudistamisen ja mahdollisen automatisoinnin siirtämistä eteenpäin sekä Koskelan raitiovarikon siirtämistä yhtiön toteuttamana kaupungin investointibudjetin ulkopuolelle."

Esittelijä
toimitusjohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 78433

ari.paivarinta@hel.fi

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 22.08.2019 § 26

Päätös

Merkittiin, että esittelijä muutti otsikon kuuluman Palvelukeskus-liikelaitoksen talousarvioehdotus vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmaehdotusvuosille 2021–2022.

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti esittelijän korjatun ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi ja hyväksyä Helsingin kaupungin Palvelukeskusliikelaitoksen vuoden 2020 talousarvioehdotuksen sekä taloussuunnitelmaehdotuksen 2020-2022 liitteiden 1-5 mukaisesti.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Antti Värtelä
Lisätiedot

Sirkka Ilmoniemi, kirjanpitopäällikkö, puhelin: +358 9 310 27805

sirkka.ilmoniemi@hel.fi

Työterveysliikelaitoksen johtokunta 21.08.2019 § 18

Päätös

Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä kaupunginhallitukselle esitettäväksi vuoden 2020 talousarvioehdotuksen sekä taloussuunnitelmaehdotuksen 2020-2022 liitteiden 1-2 mukaisesti.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Tiina Pohjonen
Lisätiedot

Tiina Maasilta, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054080

tiina.maasilta@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.08.2019 § 185

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä liitteen 1 mukaisen ehdotuksen sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2020 talousarvioksi ja vuosien 2020‒2022 taloussuunnitelmaksi.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta totesi, että sosiaali- ja terveystoimen talousarvion laatiminen vuodelle 2020 on poikkeuksellisen vaikeaa, koska vuodelle 2019 budjetoidut varat eivät todennäköisesti tule riittämään sote-palveluiden menojen kattamiseen ja HUSin kuluihin.

Vammaispalvelujen ja lastensuojelun lakisääteiset menot ovat kasvaneet ennakoitua selvästi enemmän. Palvelutarpeen kasvu ja mahdolliset 2019 budjetin ylitykset tulee huomioida 2020 talousarvion laadinnassa.

Voimaan tulevat ja hallitusohjelmaan kirjatut lakimuutokset, kuten lastensuojelun jälkihuollon ikärajojen nosto, tuovat jo vuodelle 2020 uusia menoja, joihin tulisi varautua.

Kaupungin budjetointitapaa tulisi muuttaa siten, että se huomioi paremmin ikääntymisestä johtuvan palvelutarpeen kasvun kaupungissa.

Kaupunkistrategian edellyttämän palvelujen saatavuuden vahvistamiseksi talousarviossa pitäisi pystyä paremmin varautumaan kilpailuun työvoimasta, rekrytoinnin vaikeuksiin ja ammattilaisten pysyvyyden varmistamiseen. Talousarviossa tulisi huomioida myös sote-alojen ansiokehityksen mahdolliset muutokset.

Sote-investointien pysymistä investointiohjelman aikataulussa on erityisen tärkeä edistää, koska monet keskeiset hankkeet ovat kohtuuttomasti viivästyneet sote-uudistuksen vuoksi.

Sosiaali- ja terveyslautakunta edellyttää, että kaupunginhallitus huomioi sosiaali- ja terveystoimialan lisärahoitusta vaativat monet vakavat haasteet kaupungin talousarvion laadinnassa, kuten:
- Helsingin yli 75-vuotiaiden määrän ja osuuden kasvu sekä heidän palvelujensa riittävyys ja kuntoutusketjujen vahvistaminen
- perusterveydenhuollon saatavuuden vahvistaminen, myös erikoissairaanhoidon kulujen hillitsemiseksi
- lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistaminen ja saatavuuden parantaminen
- mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palveluketjujen sujuvoittaminen.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen laatimisohjeet (liite 4).

Käsittely

Talous- ja suunnittelupäällikkö Sampo Pajari ja vastaava suunnittelija Mikael Karell olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään päätösehdotuksen ensimmäisen ja toisen kappaleen väliin seuraava kohta:

"Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveystoimen talousarvion laatiminen vuodelle 2020 on poikkeuksellisen vaikeaa, koska vuodelle 2019 budjetoidut varat eivät todennäköisesti tule riittämään sote-palveluiden menojen kattamiseen ja HUSin kuluihin.

Vammaispalvelujen ja lastensuojelun lakisääteiset menot ovat kasvaneet ennakoitua selvästi enemmän. Palvelutarpeen kasvu ja mahdolliset 2019 budjetin ylitykset tulee huomioida 2020 talousarvion laadinnassa.

Voimaan tulevat ja hallitusohjelmaan kirjatut lakimuutokset, kuten lastensuojelun jälkihuollon ikärajojen nosto, tuovat jo vuodelle 2020 uusia menoja, joihin tulisi varautua.

Kaupungin budjetointitapaa tulisi muuttaa siten, että se huomioi paremmin ikääntymisestä johtuvan palvelutarpeen kasvun kaupungissa.

Kaupunkistrategian edellyttämän palvelujen saatavuuden vahvistamiseksi talousarviossa pitäisi pystyä paremmin varautumaan kilpailuun työvoimasta, rekrytoinnin vaikeuksiin ja ammattilaisten pysyvyyden varmistamiseen. Talousarviossa tulisi huomioida myös sote-alojen ansiokehityksen mahdolliset muutokset.

Sote-investointien pysymistä investointiohjelman aikataulussa on erityisen tärkeä edistää, koska monet keskeiset hankkeet ovat kohtuuttomasti viivästyneet sote-uudistuksen vuoksi.

Sosiaali- ja terveyslautakunta edellyttää, että kaupunginhallitus huomioi sosiaali- ja terveystoimialan lisärahoitusta vaativat monet vakavat haasteet kaupungin talousarvion laadinnassa, kuten:
- Helsingin yli 75-vuotiaiden määrän ja osuuden kasvu sekä heidän palvelujensa riittävyys ja kuntoutusketjujen vahvistaminen
- perusterveydenhuollon saatavuuden vahvistaminen, myös erikoissairaanhoidon kulujen hillitsemiseksi
- lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistaminen ja saatavuuden parantaminen
- mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palveluketjujen sujuvoittaminen."

Kannattaja: jäsen Sami Heistaro

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen yksimielisesti ilman äänestystä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.

Liitteenä 1 olevaan sosiaali- ja terveystoimialan talousarvioehdotukseen 2020 ja taloussuunnitelmaan vuosille 2020-2022 on tehty pieni tekninen korjaus sivulle 31.

13.08.2019 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Sampo Pajari, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 42246

sampo.pajari@hel.fi

Tarkastuslautakunta 20.08.2019 § 59

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä liitteen mukaisen tarkastuslautakunnan ja -viraston talousarvioehdotuksen vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2020–2022.

Esittelijä
tarkastusjohtaja
Timo Terävä
Lisätiedot

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: 310 36581

vilma.lamminpaa@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.12.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, jolla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 09 310 36277

matti.malinen@hel.fi

Ari Hietamäki, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 36567

ari.hietamaki@hel.fi