Maksuperusteiden määrääminen, asuntolainarahastosta myönnettyjä lainoja koskeva palvelumaksuhinnasto

HEL 2019-005796
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 53

Kaupungin asuntolainarahastosta myönnettyjä lainoja koskeva palvelumaksuhinnasto

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti vahvistaa kaupungin asuntolainarahastosta myönnettyjä lainoja koskevan palvelumaksuhinnaston liitteen mukaisesti. Uusi hinnasto tulee voimaan 1.6.2019 lukien.

Päätöksen perustelut

Antolainojen hoidosta perittävillä palvelumaksuilla pyritään kattamaan kaupungille välittömästi aiheutuvat kulut, joita ovat esimerkiksi Maanmittauslaitoksen kaupungilta veloittamat todistus- ja rekisteröintimaksut sekä kaupungin henkilöstön käyttämä työaika erillistehtäviin. Asuntolainoja on myönnetty 2012 lakkautetusta asuntolainarahastosta asunnon hankkimista, rakentamista tai peruskorjausta varten. Voimassaolevia lainoja on tällä hetkellä 140 kappaletta. Asiakkailta veloitetut maksut perustuvat lakiin tai kaupungin omiin päätöksiin. Osa aiemmin määritetyistä maksuista on muutettu markkamääräisistä euroiksi, ja ko. maksut päivitetään tässä yhteydessä vastaamaan nykypäivän kustannustasoa.

Kaupunginvaltuuston 16.1.2019 vahvistaman hallintosäännön 12. luvun 4 §:n 5 kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää keskushallinnon osalta hintojen ja maksujen suorittamisesta. Kaupunginhallitus päätti 22.10.2018 § 655 siirtää asuntolainarahastosta aikanaan myönnettyjen lainojen muutoksia koskevan toimivallan kaupunginkanslian rahoitusjohtajalle 1.11.2018 lukien.

Päätös tullut nähtäväksi 22.05.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö